ReFusing Performativity: Theatre History, Human Responsibility, and Activist Theory / Performatiivisuuden paluu: teatterihistoriasta, ihmisen vastuusta, aktivismin teoriasta

Hanke kehittää uutta ihmistoiminnan teoriaa suhteessa globaalin kapitalismin ja kiihtyvän ympäristötuhon kaksoiskriisiin. Performatiivisessa maailmassa näistä kumpikaan ei palaudu sen enempää olemukselliseen ihmisluontoon kuin aineen emergenttiin liikkeeseenkään, vaan näkymättömäksi normalisoituun sosiaaliseen toimintaan, joka kaikesta huolimatta on edelleen myös inhimillisesti muutettavissa. Näin siis työn teoreettinen kärki kohdistuu perinteisen teatterin ja esitystutkimuksen sekä humanistisiin että posthumanistisiin juonteisiin, joissa vaarana on yhtäältä ’luonnon’ pelkistäminen lavasteiksi, toisaalta ’ihmisen’ vapauttaminen vastuusta ja pelaaminen, vaikka vahingossakin, uusmaterialismin nimissä fossiilikapitalismin pussiin. Andreas Malmia mukaillen tavoitteena on herätellä, ei haudata, aktivismin mahdollisuuksia. Artikkeleina julkaistavan tutkimuksen kolmesta teemakokonaisuudesta ensimmäinen perkaa suoraan teatterin ja esityksen suhdetta kapitalismin historiaan. Toinen keskittyy eräisiin synkkinä ja nyt posthumanisteinakin luettuihin 1900-luvun tekijöihin, mutta korostaa näiden modernismia, anarkismia ja huumoria (Franz Kafka, Tadeusz Kantor). Kolmannessa kartoitetaan laajimmin globaalin kapitalismin ’posthumanismia’ ja inhimillisen aktivismin edellytyksiä jo alkaneen antroposeenikauden varhaisvaiheessa. ’Monikollisen performatiivisuuden’ mallissa Judith Butlerin teoriaa terästetään David Graeberin ja John Hollowayn visioilla inhimillisen toiminnan luovasta vapaudesta.