Osallistumisen keinot monikielistyvässä työelämässä

Application summary

Hankkeessa tutkitaan työelämän vuorovaikutustilanteita ja osallistumisen mahdollisuuksia työyhteisöissä, joissa on sekä suomea ensikielenä että toisena kielenä puhuvia työntekijöitä. Tavoitteena on kartoittaa, analysoida ja kehittää toimivia monikielisen vuorovaikutuksen käytänteitä yhteistyössä työyhteisöjen kanssa. Aineistoksi videoidaan autenttista vuorovaikutusta kolmesta monikielisestä työyhteisöstä ja lisäksi haastatellaan työntekijöitä. Tutkimuskysymyksemme voi jakaa kolmeen teemaan seuraavasti: 1) kartoitamme osallistumista tukevia onnistuneita käytänteitä, 2) etsimme ja ratkaisemme osapuolten erilaisiin kielellisiin resursseihin liittyviä vuorovaikutuksen ongelmakohtia, 3) analysoimme työvuorovaikutuksessa avautuvia kielenoppimisen mahdollisuuksia ja kielitaidon kehittymistä. Tutkimus on monimetodinen mutta ankkuroituu vahvimmin lingvistiseen vuorovaikutustutkimukseen. Keskeisenä lähtökohtana on tutkijoiden ja aineistokumppanien yhteistyö niin, että tutkimuskysymyksiä ja tuloksia reflektoidaan työyhteisöjen edustajien kanssa. Tutkimushankkeemme ideologisena tavoitteena on lisätä tietoisuutta, ymmärrystä ja arvostusta eri kieliä ja eritaitoisia kielenpuhujia kohtaan ja avata näin pääsyä suomenkielisen puheyhteisön jäseneksi vähäisemmilläkin resursseilla. Käytännöllisenä tavoitteena on löytää keinoja, joilla monikieliset työyhteisöt voivat varmistaa kaikkien työntekijöiden osallistumisen ja kielellisen ja kulttuurisen pääoman hyödyntämisen.