Musiikin rajoilla: äänifiktion käsite musiikin vastaanotossa

Application summary

Missä kulkevat musiikillisen ja ulkomusiikillisen sisällön ja vastaanoton rajat? Voiko tällaista rajanvetoa tehdä? Äänifiktion (sonic fiction) käsite pureutuu näihin kysymyksiin ja käsitteen kriittinen tarkastelu on tutkimukseni lähtökohta. Äänifiktion avulla voidaan lähestyä musiikin vastaanoton vaikutuksia - sekä aistimuksia että ajatuksia - jotka tuottavat jotakin uutta: fiktio luo ja muokkaa todellisuutta antaessaan hahmon aiemmin ajattelemattomille, kuvittelemattomille ja kokemattomille asioille. Tutkimushanke sijoittuu estetiikan, taiteiden tutkimuksen ja äänentutkimuksen (sound studies) aloille. Tuotan aiheesta kolme vertaisarvioitua englanninkielistä artikkelia. Tutkimukseni lähtöoletus on, että äänifiktion käsite on käyttökelpoinen väline musiikin mielikuvia ja tulkintoja herättävän vaikutuksen hahmottamiseen. Käsite kaipaa kuitenkin selventämistä, sillä sitä on käytetty varsin hajanaisesti. Äänifiktio on peräisin brittiläis-ghanalaisen kriitikon Kodwo Eshunin tuotannosta. Eshun väittää, että musiikki voi esittää meille uutta todellisuutta luovia fiktioita, jotka ovat myös poliittisesti radikaalin utooppisia siksi, että ne eivät toimi representaation piirissä, vaan esteettisesti eli aistimuksellisesti. Äänifiktion käsite onkin relevantti ja kriittinen juuri myöhäiskapitalismin elämystaloudessa. Selvennän tutkimuksessani äänifiktion transversaalisuutta eli monialaisuutta: millä keinoin äänifiktioita luodaan, välitetään ja vastaanotetaan? Esimerkkejäni ovat mm. Lauri Ainalan Paavoharju-musiikkikollektiivia koskeva "mytologia" ja Mika Vainion instrumentaalimusiikin vastaanotto ja tulkinta. Tutkimuksen teoreettisia lähtökohtia ovat äänifiktiota käsittelevät tekstit (Eshun, Holger Schulze), Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin transversaalisuuden ja taiteen affektiivisen materiaalisuuden teoriat, Maurizio Lazzaraton semiotiikka sekä äänen materiaalisuuden ja käsitteellisyyden suhdetta tutkivat teoriat.