Merkityskato ja nykyruno. Tutkimuksia kirjoittamisen materiaalisuudesta, kokemuksellisuudesta ja paikallisuudesta

Application summary

Kirjoitan perusteellisesti taustatutkitun esseeteoksen tai Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen oppiaineeseen sijoittuvan artikkeliväitöskirjan. Työn aihe on runouden funktiot osana inhimillistä kulttuuria ilmastonmuutoksen ja lajikadon aiheuttaman merkityskadon (semiocide) aikana. Työ sijaitsee tiukasti tieteellisen ja taiteellisen tekemisen risteyksessä ja sen kysymyksenasettelut ovat: 1) Suullisen ja kirjallisen ilmaisun suhde. Runous on vanhempaa kuin kirjoitus. Millaiseen tarpeeseen kehollisesti välittyvä suullinen runous vastaa? Entä ajallisia/paikallisia etäisyyksiä ylittävä kirjallinen runous? Mistä lavarunouden nousu kertoo? Lukemisen ja kirjoituksen asema on muuttumassa kulttuurissa, ja on muutunut ennenkin: Missä määrin suomenkielisen runouden kirjallistuminen 1800-luvulla oli paikallisen kulttuurin eurooppalaista kolonisoimista, missä määrin se oli vapautus paikan ja sosiaalisen kontekstin kahleista? 2) Tiedon lajit. Runous suhteuttaa eri tasojen tietoja keskenään. Mitä kirjoittaminen taiteellisena tutkimuksena voisi olla? Mitä liian kapealle tietokäsitykselle perustuvasta kulttuurista seuraa; mitä alkuperäiskansat tietävät, mitä se meitä auttaa? 3) Kielen paikallisuus. Kirjoitus on tärkein paikasta itsenäistymisen teknologia, jonka ihminen on toistaiseksi keksinyt. Mihin tarvitsemme kirjaesineen liikkuvuutta, mihin ihmiskulttuurien juurtuneisuutta? Immateriaalis-kosmopoliittisessa kulttuurissa ympäristömuutosten vaikutukset osuvat paikallisesti; onko meillä kieltä näiden paikallisten, sekä konkreettisten (lajikato) että abstraktien (merkityskato), muutosten ymmärtämiseen? Tulen tässä työssä summaamaan kokemukseni sekä yhdistämään esteettisen ja teoreettisen suuntaumukseni. Uskon sydämestäni runouden kykyyn auttaa tässä murroskaudessa, mutta ennen kuin kirjoitan lisää runoutta haluan pysähtyä, ajatella ja artikuloida sen mieltä niin itselleni kuin muillekin.