Kuolemanrajakokemuksia ja jälleensyntymää käsittelevän runoteoksen kirjoittaminen

Tulevaisuuksien kuvitteleminen on aina ollut taiteen tehtävä. Ilman sitä jäämme nykyhetkeen tietämättä, minkä muun on mahdollista olla totta. Kirjoitan kuolemanrajakokemuksista, entisistä ja tulevista elämistä teoksen, jossa on toivoa ja mahdollisten maailmojen avaruutta. Kannustan itseäni ja lukijoita mahdollisiin maailmoihin sen sijaan, että kertoisin, mitä tapahtuu juuri tässä ajassa juuri nyt. Elämme autofiktion aikaa, mutta kuoleminen on autofiktion päätepiste. Viides runoteokseni käsittelee siis erilaisia kuolemanrajakokemuksia (near-death experience = NDE) sekä uudelleensyntymän teemoja. Millaista on kuolla ja palata takaisin elämään? Kuinka elämä ja arvot tällaisen kokemuksen jälkeen muuttuvat? Tavoitteenani on löytää uusia näkökulmia kuolemisen hetkeen. Voiko kuolemaan suhtautua luottavaisesti ja toiveikkaasti? Etsin elämän väliaikaisuuden sijasta pysyvyyden näkökulmia. Miten pysyvyyden ajatus (erityisesti jälleensyntymisen muodossa) vaikuttaisi yksilökeskeisen maailmamme arvoihin, kulutuskäyttäytymiseen jne.? Kysyn myös, voiko jälleensyntymisessä/uudelleen elämisessä olla jotakin positiivista, vaikka syntyisimme takaisin tälle ilmastonmuutoksen kourissa kamppailevalle planeetalle. Toivo tuntuu 2020-luvulla erityisen ajankohtaiselta tunteelta. Elämme maailmanlopun uutisoinnin aikaa. Media elää kriiseistä ja katastrofeista – ilmastonmuutos, koronavirus jne. Dystopiatarinat ovat olleet suosiossa koko 2000-luvun ajan. Kaunokirjallisuus on hyvä kanava avartaa tätä lamaannuttavaa pelko- ja kriisiajattelua ja avautua kohti toivoa. Olisiko jo utopioiden aika? Kirjoitan toivosta olematta naiivi; kirjoitan kuolemasta olematta traaginen; kirjoitan jälleensyntymisestä olematta uskonnollinen. Apurahakaudella teen pohjatöitä viidennen runoteokseni kirjoittamista varten ja kirjoitan työsuunnitelman mukaisesti vaiheittain käsikirjoituksen ja siitä kustannustoimitukseen valmiin teoksen.