Grants and residencies

Arts

Et sä kumminkaan mitään tajuu – musiikillinen dokumenttiteatteriesitys nuorista nuorille

Application summary

Musiikillisessa dokumenttiteatteri-produktiossa Et sä kumminkaan mitään tajuu seurataan nuorten elämää vuoden 2022 ajan pääkaupunkiseudulla. Lähtöajatuksena on teatteriohjaaja, äiti Jonna Wikströmin pyrkimys jäsentää ja ymmärtää nuorten motiiveja ja usein varsin kaoottista elämää. Emme tunne nuoria ja heidän elämäänsä ”ihan oikeasti”. Projekti kertoo nuorten maailmasta ja rohkaisee nuoret mukaan teokseen, joka saa ensi-iltansa Musiikkiteatteri Kapsäkissä keväällä 2023. Projektissa on neljä pääosanuorta. He kuvaavat materiaalia elämästään. Kuvaaminen tapahtuu pääosin vapaasti, mutta lisäksi nuoret tapaavat Wikströmiä säännöllisesti ja materiaalia puretaan yhdessä. Kuvaamiselle voidaan antaa myös erilaisia tehtäviä ja teemoja. Esitys perustuu pääosin nuorten itsensä kuvaamaan materiaaliin. Wikström kuvaa myös itseään ja haastattelee muita vanhempia. Kerätty materiaali dramatisoidaan osaksi teosta. Muusikko Marzi Nyman kohtaa nuoret työpajoissa ja sovittaa musiikin näyttämölle ammattinäyttelijöille ja -muusikoille. Musiikkiteatteri Kapsäkki tarjoaa esityksen myös koululuokille. Teemme tiivistä yhteistyötä kaupungin nuorisotyön ammattilaisten kanssa jälkityön parissa. Haluamme herätellä nuoria ajattelemaan ja jakamaan teoksen synnyttämiä ajatuksia ammattilaisen läsnäollessa. Aikuiset useimmiten kertovat miten nuorilla menee – me haluamme, että juuri nuoret luovat tämän teoksen. Sen materiaalin tuottaman sisällön avulla toivomme rakentavamme siltaa vanhempiin, nuorisotyön ammattilaisiin, päättäjiin, toisiin nuoriin. Haluamme, että tämä esitys aidosti kiinnostaa ja koskettaa myös nuoria itseään. Julkisessa keskustelussa nuorten hyvinvointiin kiinnitetään huomiota usein vasta sitten, kun hyvinvointi on jo muuttunut pahoinvoinniksi ja ongelmat ovat kärjistyneet. Näin on nyt, ja koronavuoden mukanaan tuomat lisäongelmat eivät valitettavasti hetkessä häivy. Ne seuraukset näkyvät jo nyt ja tulevat kestämään useiden vuosien ajan.

Halusin tehdä rehellisen esityksen siitä, kuinka pihalla olen tai olemme usein kasvattajina, kun lapsemme tulevat murrosikään. ”Et sä kumminkaan mitään tajuu”, esityksen idea tuli jonkun tällaisen todellisen ahdistuksen hetkellä, kun en tajunnut yhtään omien lasteni kohdalla, missä mennään ja huoli nuorista oli kova. Silloin siinä paniikissa ajattelin, että jotain on keksittävä, etten vain katso vierestä. Tässä dokumenttiteatteriesityksessä halusin myös päästä edes vähän lähelle ymmärrystä, mitä nuoren ja aikuisen välillä oikeastaan tapahtuu ja miksi ne maailmat lyövät yhteen niin usein.

Toivon että esitys lisää ymmärrystä kaikkiin suuntiin tai tekee näkyväksi sen, mitä kaikkea nuorten maailmaan liittyy ja vanhemmuuteen. Jos molemmat osapuolet edes hieman näkisivät toistensa motiiveja ja elämää, lisäisikö se ymmärrystä? Itseäni olisi helpottanut se, että olisin kuullut muidenkin kokemuksia enemmän. Olisin halunnut kuulla, että vaikka tekee ihan mielipuolisen tyhmiä ratkaisuja välillä, se on ihan normaalia. Teini-ikäisten vanhemmat usein katoavat julkisesta keskustelusta. Jostain syystä se vanhemmuus tuntuu siltä, että on epäonnistunut, vaikka oikeasti aika samoja asioita käy läpi iso osa vanhemmista. Ohjenuorana yritän pitää sen, että uskallan katsoa suoraan sitä omaakin vanhemmuuttani kaunistelematta, uskallan oppia vaikka ihanaa olisi, että aina olisin oikeassa en valitettavasti ole ja se on suurin oppi mitä olen vanhemmuudesta oppinut. Esityksessä oli myös henkilökohtaista materiaalia ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että, kun näin omia tilanteitani ulkoapäin ihan oikeasti näin paikkoja, jossa minun olisi ehkä kannattanut pysähtyä ja oikeasti olla läsnä tai huomata, että nuorihan sen kaiken kiukun ja muun seassa oli jo halukas kommunikaatioon. Se vain on niin kovin vaikea nähdä siinä suuttumuksen sumussa.

Hanke oli todella monipuolinen sukellus nuorten, vanhempien ja yhteiskunnan maailmaan aiheen näkökulmasta. Esityksessä oli haastatteluja, taiteelista kirjoittamista, kuvaamista, musiikin tekemistä, jalkautumista nuorten sekaan, paneelikeskusteluiltamat kansanedustajaehdokkaille sekä tietysti sitten perinteistä esityksen valmistamista. Jokainen muoto toi esitykseen uusia puolia ja avarsivat esityksen aihetta tavoilla, joita en suunnitteluvaiheessa olisi osannut edes toivoa. Koneen apuraha mahdollisti sen, että kerrankin oli mahdollista paneutua taiteen tekemiseen kokonaisvaltaisesti. SE on freelancer taiteilijalle harvinaista herkkua.



Back to Grants listing