Grants and residencies

Arts

Ekologisen romaanin kirjoittaminen kuvanveistäjä Eva Ryynäsestä

Application summary

Tarkoitukseni on kirjoittaa romaani puista ja kuvanveistäjä Eva Ryynäsestä (1915–2001). Ryynänen ja hänen taiteensa kiinnostaa minua ennen kaikkea ekologisesta näkökulmasta, ja sellaisesta haluan myös tuoda häntä esiin. Metsä on ollut keskeinen osa suomalaisuutta jo ennen tieteellisen maailmankuvan läpimurtoa. Kansanuskossamme metsää on kunnioitettu vastavuoroisessa suhteessa. Se ei perinteisesti ole ollut pelkkä toiminnan kohde jota hyödynnetään omiin tarkoituksin. Projektini ytimessä onkin ajatus, että pystyisin hahmottelemaan Eva Ryynäsestä romaanin, joka ei olisi kiinni realistisessa kerrontaperinteessä tavalla, jolla meillä on totuttu. Myös kohde tuntuu avaavaan tähän mahdollisuuden. Lieksalainen kuvanveistäjä Eva Ryynänen sanoi puhuvansa ihmisille hongan kautta. Ryynäsen puuveistokset avaavat erinomaisen näkökulman luontosuhteeseen, jossa ihminen on eliö muiden joukossa. Ryynänen näki puut persoonallisuuksina, ja tuon taidon hän halusi siirtää myös eteenpäin. Hänen kiistanalaisin teoksensa on Nurmeksen kaupungille vuonna 1984 tehty Laulupuu. Kyseessä on P. J. Hannikaisen muistomerkiksi pystytetty, 23 metriä korkea, pronssiin valettu petäjä, jonka sopivuus kaupunkikuvaan kyseenalaistettiin laajalti. Luonnon muovaamaa mäntyä, jonka Ryynänen halusi valaa pronssiin sellaisenaan, ei nähty tarpeeksi taiteellisena. Ryynänen itse kommentoi teostaan “tehdäänhän ihmisistäkin pronssipatsaita”. Kuten Ryynäsen taiteen myös oman romaanini lähtökohta olisikin taiteilijan sijaan mänty. Puun ei kuitenkaan ole tarkoitus olla teoksessa passiivinen suojelun, inspiraation tai muunkaan toiminnan kohde vaan vastavuoroinen subjekti, jolla on oma näkökulma. Kirjoittamiseen on siis löydettävä täysin uusi tulokulma, mikä on suuri haaste ja valtava ilo. Ryynäsen (ikivanha) ekologinen sanoma on ajankohtaisempi kuin koskaan. Uskon, että pystyn nostamaan sen esille tuoreella, kiinnostavalla tavalla ja siten auttamaan niitä, joille olemme velkaa kaiken mitä meillä on – puita.

Jatkoin Puun sielu (työnimi) - käsikirjoituksen työstämistä kesällä -24 kirjoittamalla Eva Ryynäsen nykyisin museona toimivassa taiteilijakodissa Vuonisjärvellä. Olin kartuttanut puutietoutta opiskelemalla metsätieteitä avoimessa yliopistossa ja kansatieteitä Vanajaveden opistossa. Nyt etsin luontevaa tapaa yhdistää eri puolilta haalimani puutietous Evan elämästä kirjoittamiini kaunokirjallisiin osioihin. Kustannustoimittajan ehdotuksesta rohkaistuin kokeilemaan itseni kirjoittamista mukaan käsikirjoitukseen. Esseeminän näkökulma, jossa kertoja etsii lukuisin eri tavoin yhteyttä puuhun, alkoikin muodostua Puun sielu -käsikirjoituksen punaiseksi langaksi, jonka ansiosta aikaisemmin irrallisiksi jääneet osuudet juurtuivat paikoilleen. Siinä, missä Eva Ryynäsen tarinaa kerrotaan hänen veistostensa ja niiden tekemisen kautta, on esseeminän tarinan keskiössä arkipäiväistynyt luontoyhteys ja sen uudelleen löytäminen. Olennainen osa tuota luontoyhteyttä on uskonnollinen ulottuvuus, joka sekulaarissa luonnontieteellisessä maailmankuvassa ohitetaan. Osallistuin Kolilla järjestetylle shamanismin peruskurssille, joka sai puihin liittyvän kulttuuriperintömme avautumaan uudella tavalla. Kurssin jälkeen oivalsin, että tapani hiljentyä joka aamu kotini lähellä kasvavan männyn alla on pohjimmiltaan rituaali ja että olin vahingossa, vain olemalla läsnä luonnossa, onnistunut loihtimaan itselleni näkyväksi jotakin, mikä on todennäköisesti ollut joskus varsin tavallinen tapa ajatella. "Puun sielu" on askel vilpittömän kokeilevaan, uudenlaista vastavuoroisuutta etsivään luontosuhteeseen. Sen kirjoittaminen on ollut monella tapaa hitaampaa kuin olen ennakoinut. Toisin kuin aikaisemmat työni se on vaatinut myös konkreettista, ei vain kirjallista harhailua ja olen tullut kirjoittaneeksi paljon tekstiä, jota lopulliseen versioon ei tarvita. Olen iloinnut jokaisesta hetkestä.

Back to Grants listing