101. Kilometri televisiosarjan käsikirjoitusten laatiminen

101. kilometri on tarina inkerinsuomalaisesta Ella Pullisesta ja hänen perheestään, joka revitään juuriltaan Leningradin kupeessa sijaitsevalta Inkerinmaalta. Pullisten perhe menettää oman kansallisen identiteettinsä, kun NKVD kyydittää heidän perheen isän ja polttaa kylän suomalais-luterilaisen kirkon. Ella selviää äitinsä ja isosiskonsa kanssa venäläistymällä, mutta saksalaisten saapuessa piirittämään Leningradia, perheen venäläisidentiteetti kyydittää heidät Auschwitziin. Työkykyisenä Ella välttää siskonsa ja äitinsä kanssa kaasukammiot, mutta edessä on vuoden verran pakkotyötä eri saksalaisisäntien alaisuudessa. Raataminen loppuu vasta vuonna 43, kun Suomi tunnustaa Pullisten olevan inkeriläisiä, ja Ella pääsee sitä kautta äitinsä kanssa Suomeen. Uuteen kotimaahan ei ole kuitenkaan mahdollisuutta juurtua, sillä jo syksyllä 44, Ella pakkopalautetaan äiteineen välirauhan ehtojen mukaisesti Neuvostoliittoon. Vaikka palautusten yhteydessä inkeriläisille luvataan heidän voivan palata kotikonnuilleen, edessä onkin karkotus sadannelle ensimmäiselle kilometrille, pakkotyöleirille. Ella kuitenkin selviää kaikesta, mitä mielivallan aikakausi hänen eteensä heittää ja löytää rakkauden paikasta, jonka piti koitua hänen tuhokseen.

Hankkeen auki kirjoitus käsikirjoituksiksi alkoi tammikuussa 2023 ja pääsin vihdoinkin kirjoittamaan 101. kilometrin tapahtumat eräänlaisesta puolikaunokirjallisuusmuodosta käsikirjoitusmuotoon. Vuoden apuraha mahdollisti pitkäjänteisen kirjoittamisen sekä inkerin murteen tutkimisen. Koska nyt oli varaa ottaa enemmän riskiä, päätin jo tässä vaiheessa alkaa jälleenrakentamaan inkerin murretta 1930-luvulta ja ottamaan sen mukaan Pullisen perheen kotikieleksi. Kielellä on valtava merkitys siinä, miten Pullisille käy läpi tarinan, sillä se joutuu jatkuvasti mukautumaan eri miehittäjiin, kuten Venäjään ja Saksaan. Mm. venäjän kielen oppiminen säästää Pulliset kyyditykseltä, saksan oppiminen, sekä suomensukuisuus palauttavat heille ihmisoikeudet, mutta Suomeen päästyään inkerin murre erottaa Pulliset kantasuomalaisista.

Tämä kaikki tuli tietenkin huomattavasti paremmin esiin, kun kielen otti mukaan päähahmojen inkeriläiseen dialogiin. Tarinan edetessä Pullisten inkerin murteeseen tulee yhä enemmän eri miehittäjien sanavarastoa ja se toimii hyvin yhtenä tarinankerronnan kerroksena. Aluksi ensimmäiset käsikirjoitusversiot olivat enemmänkin 80-luvun inkerin murretta, jonka opin lapsena Neuvostoliitossa. Se sisälsi huomattavasti enemmän venäjänkielisiä lainasanoja, kuin 30-luvun inkerin murre. Erona esimerkiksi, miten venäläinen sana on adaptoitu mukaan kieleen. 80-luvun inkerin murteessa lainasanat kuulostivat enemmänkin siltä, kuin hypättäisiin vain lennossa kielestä toiseen. Ennen 2. Maailman sotaa murteessa oli venäläisiä sanoja, mutta inkeriläiseen ääntämismuotoon muutettuina.