Hauraita hetkiä: Lasten kokemuksia turvallisuudesta pakolaisleireillä.

Application summary

Kansainvälinen ja maansisäinen pakolaisuus ovat kasvavia globaaleja ilmiöitä, jotka vaikuttavat kymmenien miljoonien perheiden elämään. Tilanne on erityisen vaikea pakolaislapsille, sillä pakolaisuuden vaikutukset pirstaloivat lasten turvallisuuden tunteen perustan. Turvallisuuden tunne on lapsille hyvinvoinnin, kasvun, kehityksen ja positiivisten päivittäisten vuorovaikutusten kannalta kriittinen tekijä. Kokemus turvallisista hetkistä on varsinkin pakolaisuuteen kuuluvan valtavan epävarmuuden edessä tärkeä voimavara. Nämä hetket ovat pakolaisleireillä asuville lapsille kuitenkin vaikeasti tavoitettavia ja hauraita. Pakolaisleirit ovat haastavia tutkimuskohteita, erityisesti konfliktimaissa. Niille pääsy on monissa toimintaympäristöissä sidottu valtion tai aseistettujen ryhmien myöntämiin liikkumislupiin. Tiedonkeruu on rajattua ja monesti tarkoin valvottua. Tutkimustietoa leireillä asuvien pakolaislasten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta on näin ollen rajallisesti. Lapset luovivat ja määrittävät omaa hyvinvointiaan pakolaisleireillä, mutta heidän toimintamallejaan ei vielä ymmärretä riittävän hyvin. Tästä johtuen pakolaisleirien lastensuojeluhenkilökunnan kyky tukea lapsia heidän oman turvallisuutensa rakentamisessa on usein puutteellinen. Tutkimuksessa tarkastellaan pakolaislasten omaa osallisuutta ja roolia turvallisuuden rakentumisessa ainutlaatuisissa, haastavissa ja vaikeasti lähestyttävissä toimintaympäristöissä. Ainesto kerätään osallistavin taidepohjaisin menetelmin yhdessä lasten sekä lastensuojelun asiantuntijoiden kanssa pakolaisleireillä, ja analysoidaan lasten kanssa yhteisissä taidetyöpajoissa. Tutkimuksella autetaan kansainvälisiä kriisityöntekijöitä sekä suomalaisia vastaanotto- ja lastensuojelukenttien ammattilaisia kehittämään näyttöön perustuvia, turvallisia tapoja tukea pakolaislasten hyvinvointia niin Suomessa kuin pakolaisleireillä.