Grants and residencies Arts Vuoden aikana säännöllisesti toteutettavien linturetkien päiväkirjaaminen sekä kuvittaminen neulanreikäkameralla otetuilla valokuvilla ja abstrakteilla akvarellimaalauksilla Main applicant Kuvataiteilija (AMK) Koivistoinen Jessica Amount of funding 32400 € Type of funding General grant call Fields Site-specific and time-based art Grant year 2023 Jos omistat hankkeen, voit kirjautua sisään ja lisätä hankkeen tietoja. Log in Share: Back to Grants listing Haen apurahaa syventääkseni taiteellista työskentelyä, jonka pohjana on vuonna 2021 aloittamani, nyttemmin jo osaksi elämäntapaa muodostunut lintuharrastus. Nykyhetkeen saakka, eri tekniikoin toteutetun tuotantoni keskeisenä lähtökohtana on ollut suomalaisten paikka- ja muuttolintujen ulkonäön, ääntelyn ja lajikohtaisen käyttäytymisen sekä tutkiminen että omaksuminen. Käytin taiteellista työskentelyä apuvälineenä kehittyäkseni lajinmäärityksessä voidakseni toteuttaa tavoitteeni ja pitkäaikaisen haaveeni osallistumalla aktiivisemmin ympärivuotiseen linnustonseurantaan, mutta myös sivistääkseni itseäni. Tavoitteeni mahdollisimman monen lintulajin havaitsemisen vuoden aikana, lintuparvien lukumäärän laskemisen opettelun ja jopa suorittamista muistuttavan linturetkeilyn myötä olen alkanut pohtimaan kysymystä: mikä saa ihmiset arvottamaan lintulajit keskenään kiinnostavina tai vähemmän kiinnostavina? Miksi lintujen katsomisen tai ylipäätään luontoon lähtemisen täytyy jollakin tavalla palkita? Mikä luonnonvaraisen linnun kohtaamisessa tuottaa mielihyvää? Työskentelyni aikana kirjoitan päivittäisiltä, tuntimäärältään vaihtelevilta linturetkiltäni päiväkirjaa, kuvitan kokemaani sekä neulanreikäkameralla otetuilla valokuvilla että abstrakteilla akvarellimaalauksilla keskittyen lintuihin, läsnäoloon ja koetun purkamiseen pienen pienistä yksityiskohdista hitaasti nauttien. Back to Grants listing