Grants and residencies

Research and art

tradenomi Ovaskainen Minna

7500 €

Ekotekoja – Mitä minä voin tehdä

Tieteellinen tutkimus ja taiteellinen työ / niihin pohjautuva työ | Yksivuotinen

Ympäristön nykytila huolestuttaa monia - myös lapsia ja nuoria. Herää kysymys, mitä minä voisin tehdä. ”Ekotekoja” kertoo pienistä ja suuremmistakin asioista ja valinnoista, joita jokainen voi tehdä ympäristön hyväksi – luonnossa, kotona, pihalla ja puutarhassa sekä laajemmalti yhteiskunnassakin. Ekotekoja lähestytään kirjassa iloisesti, positiivisesti ja uhkakuvia maalaamatta. Ilmastoahdistuksen ei pitäisi liiemmälti kuulua lasten elämään. Ekotekoihin tartutaan kirjassa käytännönläheisesti. Siinä kerrotaan perusasioita kierrätyksestä ja luonnonsuojelusta. Kirjasta saa myös vinkkejä mm. siitä, miten kodin puuhia voi tehdä ympäristöystävällisemmin ja mitä kaikkea voi tehdä itse eli mitä kaikkea ei välttämättä tarvitse ostaa kaupasta. Jokaisessa luvussa on ”mistä aloittaisin laatikko”, jossa annetaan aihealueeseen liittyvä pieni käytännön tehtävä, jonka jokainen pystyy halutessaan tekemään. Kaupasta ostettaviakin asioita toki jonkin verran käsitellään, ja kirja on myös kannanotto puhtaan, kotimaisen ruuan puolesta. Kirjassa opastetaan ikkunanlauta- tai parvekeviljelyn sekä kasvimaan pidon alkuun, sekä kerrotaan luontoystävällisemmistä valinnoista kaupassa ostoksia tehdessä. Kirjasta löytyvät luvut niin luonnonsuojelusta, kalastamisesra, sienestyksestä, marjastuksesta kuin villiyrttien keruustakin ekoteon eli luonnon säästämisen näkökulmasta. Kirjassa pyritään keskittymään ensisijaisesti konkreettisiin tekoihin ja opastetaan esim. perhosbaarin, hyönteishotellin, linnunpönttöjen sekä lepakon ja siilin talvipesien rakentamisessa.