Elävän Kuvan Keskus ELKE ry

36070 €

Virtuaalinen taide todelliseksi – VR-taiteen esittämistä kartoittava kiertue sekä selvitys levityspotentiaalista ja toimijaverkostosta

Taiteellinen työ / siihen pohjautuva työ | Kaksivuotinen

Kiinnostus VR-taidetta kohtaan lisääntyy nopeasti niin tekijöiden kuin yleisön keskuudessa. Levitys on kuitenkin alan suurimpia ongelmia. Mahdollisuudet päästä katsomaan taideteoksia ovat tällä hetkellä huonot. Myös tekijät ovat epätietoisia siitä, missä saisivat teoksensa esille. Taidelajin esittämistä vaikeuttaa se, ettei potentiaalisilla esitystahoilla ole riittävästi tietoa esitysten teknisistä ja katsojakontaktin luomisen vaatimuksista. Hankkeessa järjestetään VR-teoksia ja -elokuvia esittävä kiertue Suomessa pilotoiden teosten levitystä ja esitystoimintaa. Kiertueen aikana tutkitaan monipuolisesti levitykseen liittyviä kysymyksiä ja kerätään käytännön kokemuksia alan pop up -tapahtumien pystyttämisestä ja pyörittämisestä erilaisissa tiloissa. Kiertueen aikana esitetään VR-teoksia neljällä eri paikkakunnalla eri taidemuotoihin keskittyneissä tiloissa, jotka eivät perinteisesti VR-taidetta juuri esitä: elokuvateatterissa, kirjastossa, kulttuurikeskuksessa ja galleriassa. Kiertueen aikana kerätään konkreettista oppia siitä, mitä teosten tuominen hyvin erilaisiin tiloihin vaatii teknisesti ja henkilökunnan koulutuksen osalta, minkä tyyppiset teokset toimivat minkälaisissa ympäristöissä sekä miten yleisö vastaanottaa VR-taiteen näissä tiloissa. Tietoa kerätään niin esitystilojen henkilökunnalta kuin kävijöiltä, sekä syvähaastatteluina että kyselylomakkeilla. Myös kiertueen järjestäjät oppivat prosessin aikana lisää siitä, mitä tämän tapaisen VR-tapahtuman järjestäminen vaatii niin laitteiston kuin henkilökunnan osalta. Näitä tietoja ja käytännön taitoja kaivataan kentällä, jotta VR-taiteen esittämisen mahdollisuus edistyisi. Kiertueen opit kootaan selkeisiin ohjeistuksiin verkossa. Ne jaetaan alan keskeisissä verkostoissa. Ohjeistusten avulla VR-taidetta ensi kertaa esittävä taho saa kriittisen tärkeää tietoa ja ymmärrystä siitä miten ja minkälaisen VR-taiteen esittäminen onnistuisi hänen tiloissaan. Ohjeistus auttaa myös taiteilijoita teosten levitystyössä.