Yhteiskuntatieteiden maisteri Tiikkainen Olli

118800 €

Vaikuttavuuden rationaliteetit. Monipaikkainen etnografia vaikuttavuusinvestoimisesta

Tieteellinen tutkimus / siihen pohjautuva työ | Nelivuotinen

Käsittelen tutkimuksessani yhtä globaalisti nopeiten yleistyvää vastuullisen liiketoiminnan muotoa, vaikuttavuusinvestoimista. Vaikuttavuusinvestoiminen on sijoitustoimintaa, jossa tavoitellaan samanaikaisesti sekä taloudellisia tuottoja että kehitystuloksia, kuten YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Käytännölle keskeistä eritoten sen Suomeen kotoutumaisillaan olevassa versiossa on myös vaikutuksien mallinnus ja mittaus, jossa pyritään mahdollisimman eksaktisti arvioimaan, kuinka tietty sijoituskohde (esim. maahanmuuttajien kotoutumisohjelma tai hiilipäästöjä vähentämään pyrkivä hanke) näyttäytyy eri vaikuttavuuksina kuten euroina tai työllistettyjen määränä. Lähtökohta tutkimukseeni on, että vaikuttavuusinvestoiminen voi olla yhteiskuntapoliittisesti hyödyllinen strategia, mutta se ei ole automaattinen win-win-ratkaisu. Siinä missä käytäntö voi tuottaa positiivisia vaikutuksia, voi sillä olla myös epäsuoria negatiivisia vaikutuksia, kuten liiallista hoivan kytkeytymistä taloudellisiin tulostavoitteisiin. Täten tarkastelen vaikuttavuusinvestoimista sekä siinä ilmentyvien yhteiskunnan ydinoperaatioiden (talous, politiikka, hoiva) että siinä uusilla tavalla määrittyvien organisatoristen suhteiden (sijoittajat, julkinen sektori, palveluntuottajat) kannalta. Monipaikkaista etnografiaa metodinani hyödyntäen tutkin sitä, millaisia vaikuttavuuden järkeilyn muotoja eli rationaliteetteja käytännössä ilmenee sekä millaisia jatkuvuuksia ja jännitteitä tästä näkökulmasta piirtyy.