Uusinta-kamariyhtyeen kannatusyhdistys ry

23000 €

Uusinta Ensemblen taiteellinen toiminta

Taiteellinen työ / siihen pohjautuva työ | Yksivuotinen

Uusinta Ensemble tuottaa laadukkaita nykymusiikkikonsertteja, joissa esitetään kiinnostavaa suomalaista ja kansainvälistä ohjelmistoa. Vuonna 2021 aloitettiin konserttien striimaus. Koronarajoitusten purun jälkeenkin konserttien suoratoistoja ja tallentamista on tarkoitus jatkaa, koska toiminnasta saadaan täten samaan aikaan paikallista ja kansainvälistä. Toiminnassa huomioidaan myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiat. Uutta musiikkia tilataan säännöllisesti säveltäjiltä. Vuonna 2022 esitetään Tiina Mylläriseltä tilattu jousikvartetto. Jarkko Hartikaiselta tilataan uusi teos ja Sami Klemolan näyttämöteoksen rahoitusta edistetään. Vuonna 2021 alkanut Moderni Klassikko -konserttisarja jatkuu. Yleisö- ja oppilaitosyhteistyö näyttelee merkittävää osaa sarjan konserttien lisäksi muussakin toiminnassa. Loppuvuodesta 2021 kartoitetaan pohjoismaisen vertaisensembleverkoston mahdollisuuksia, ja yhteistyön on tarkoitus käynnistyä vuoden 2022 aikana.