Kuvataiteen maisteri, muusikko Kallinen-Paaso Minna-Kaisa

32200 €

Taiteellinen työskentely tekstin ja musiikin parissa

Taiteellinen työ / siihen pohjautuva työ | Yksivuotinen

Työskentelen apurahakaudella monipuolisesti musiikin, äänen ja tekstin parissa. Työskentelyni sisältää soolo- ja yhteistyöhankkeita sekä tapahtumajärjestämistä. Muutaman viime vuoden aikana olen teoksissani käsitellyt luontoa ja kasvamista. Tutkin ihmisen luontosuhdetta. Yleisesti luontoa arvostetaan ja sitä pidetään hyödyllisenä. Arvo ja tarve nähdään kuitenkin ihmisen ja, isommassa mittakaavassa, talouden kautta. Ilmastotoimet jäävät laihoiksi, samoin lajikatojen ehkäisy. Kysyn miksi luonnon hyvinvointia ei nähdä keskeisimpänä asiana maailmassa? Kysyn myös millainen on oma luontosuhteeni? Minä saan voimaa luonnosta, mutta mitä olen valmis antamaan takaisin? Toinen teema, kasvaminen, liittyy myös luontoon ja ihmiseen. Kasvaminen on noussut erityisen tärkeäksi sen myötä, että tulin äidiksi puolitoista vuotta sitten. Kasvaminen itsessään sisältää monia näkökulmia, kuten muutoksen. Minua kiinnostavat myös juuret, joiden päätehtävänä on veden ja ravinteiden nostaminen kasvin varteen. Juuret symboloivat myös jatkuvuutta. Vaikka en käsittele suoranaisesti äitiyttä, se on kuitenkin vahvasti taustalla. Esimerkiksi ajatukset aikuisuudesta, vanhenemisesta ja ajasta ovat saaneet uudenlaisia merkityksiä. Työskentelen pääsääntöisesti seuraavien projektien parissa: Hulda Huima (keikkailu ja Kevätmyrsky -albumi), Palsternart-tapahtumasarja sekä vielä vailla lopullista muotoa oleva Mutaliejumassamönjä-tekstikokoelma.