Grants and residencies Arts Filosofian maisteri Leppänen Tomi 60000 € Share: Back to Grants listing Taiteellinen työskentely musiikin ja videotaiteen parissa Taiteellinen työ / siihen pohjautuva työ | Kaksivuotinen Työskentelen apurahakaudella musiikin ja videotaiteen parissa. Minulle henkilökohtaisesti tärkein projekti on neuvostoliittolaisen runoilija-pasifisti Bulat Okudžavan (1924–1997) runojen kääntäminen, tiiviin elämäkerran kirjoittaminen sekä laulujen äänittäminen ja julkaiseminen. Venäjän ja Ukrainan välinen sota on nostanut pasifismin teeman tärkeäksi, ja Okudzavan yleishumaaniset laulut lohdusta ja toivosta ovat nyt ajankohtaisempia kuin koskaan aiemmin. Vuoden 2024 keväällä tulee kuluneeksi sata vuotta runoilijan syntymästä, jolloin toteutamme yhtyeen kanssa konserttikiertueen. Omia laulujani tulkitsen Kalevi Suopursu -karaoke-show’n sekä Amuri-yhtyeen välityksellä. Uusi karaoke-show pohjautuu keväällä 2023 ilmestyvän Uneton Vantaalla -albumin materiaaleihin, joista työstän karaokeversiot ja perfomatiivisen esityksen. Show yhdistää iskelmää, videotaidetta ja tanssia. Esiintymisiä on pitkin kevättä ja syksyä. Amuri-yhtyettäni varten sävellän, sanoitan ja sovitan uusia lauluja sen tulevalle kantri-teemaiselle pitkäsoitolle. Albumin tulevia aiheita ovat perhesuhteet, kaipuu ja matkustaminen. Uusi levy julkaistaan vuoden 2023 lopulla ja esiintymisiä riittää myös vuoden 2024 puolella. Media- ja videotaiteen saralla jatkan musiikkivideoiden ja VHS-klubin ohjaamista. Taiteessani toistuvia teemoja ovat muovi, simulaatio, karaoke ja nostalgia. Back to Grants listing