Muotisuunnittelija Kantakoski Justus

90000 €

Taiteellinen työskentely muotisuunnittelijana, suomalaisen muotitaiteen kansainvälistyminen ja vaihtoehtoisen muotikulttuurin luominen Suomessa

Taiteellinen työ / siihen pohjautuva työ | Kolmivuotinen

Apurahakauden aikana työskentelen muotisuunnittelijana, edistän suomalaisten muotisuunnittelijoiden kansainvälisyyttä Ranskassa ja luon uudenlaista muodin kulttuuria Suomessa. Päähankkeeni apurahan aikana on Käsinkudottuja muotivaatteita -konsepti, joka luo uudenlaista muotia kapitalistisen järjestelmän ulkopuolelta. Konseptissa ihmiset itse valmistavat kankaita myöten omat vaatteensa lankojen, ohjeiden sekä kaavojen avulla. Vaatteet pohjaavat kokeelliseen muotisuunnitteluun, jota minä ja työryhmäni luomme konseptia varten. Vaatekankaiden kudonta on aikaisempina vuosikymmeninä ollut osa naisten ylläpitämää kansanperinnettä, mutta kadonnut lähes tyystin halpavaatetuotannon myötä. Taiteellinen inspiraationi konseptissa korostaa siirtokarjalaisia juuriani ja kansanperinnettä nykymuodin keinoin. Osan apurahakaudesta käytän yhteisön hyväksi eli Fashion Community Helsingin suunnittelijoiden hyödyksi. Yhteisömme kattaa useita nuoria suomalaisia ja vaihtoehtoisia muotisuunnitteijoita. Apurahan aikana autan yhteisöämme kansainvälistymään Ranskassa sekä tuen toimintaamme myös Suomessa – erityisesti näyttelyiden ja muiden teosten osalta. Yhdessä olemme vahvempia. Tavoitteenamme Fashion Community Helsingissä on luoda Suomeen varteenotettava muodin kulttuuri, jossa yksilöllisyys, käsityö ja vastuullisuus ovat vahvuutemme ja jossa vaatteita sekä muotia opitaan näkemään uudella tapaa. Olen tyytyväinen, kun apurahakauden jälkeen olen pystynyt työlläni edesauttamaan uudenlaisen muotitaiteen syntymistä ja sen pysyvyyttä niin oman taiteellisen työni sekä Fashion Community Helsingin kautta.