Taiteen maisteri Haukka Minna

69600 €

Taiteellinen työskentely Feminist Library -kollektiivissa Lontoossa

Taiteellinen työ / siihen pohjautuva työ | Kaksivuotinen

Olen ollut mukana Feminist Library -kollektiivissa vuodesta 2015 lähtien. Vuonna 1975 perustettu Feminist Library on vapaaehtoisvoimin toimiva feministinen kirjasto, jonka ainutlaatuiset kokoelmat koostuvat tuhansista naisasialiikkeen historiaa käsittelevistä kirjoista, lehdistä, sarjakuvista, julisteista ja muista julkaisuista. Kirjaston toiminnasta vastaa johtoryhmä, jossa olen mukana ainoana taiteilijajäsenenä. Kirjasto tarjoaa työskentely- ja lukutiloja opiskelijoille ja tutkijoille ja se toimii myös kohtauspaikkana lukuisille paikallisille naisryhmille. Työskentelen parhaillaan Feminist Libraryn residenssitaiteilijana ja vastaan myös kirjaston taideprojekteista. Mobile Feminist Library on Kristin Luken ja minun aloittama taideprojekti. Muunsimme Kristinin pakettiauton kiertäväksi kirjastoksi. Mobile Feminist Libraryn ensimmäinen vuosi on ollut kiireinen ja vierailukohteita on varattu jo muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Elokuussa 2021 MFL saapuu Forum Box Galleriaan. Feminist Library on mukana myös Tate Exchange -ohjelmassa Tate Modern Galleriassa. Suunnittelen ja toteutan ohjelman yhdessä kirjaston taidetiimin kanssa. Feminist Libraryn muutto uusiin toimitiloihin syksyllä 2019 mahdollistaa monipuolisemman taideohjelman toteuttamisen. Olen mukana tässä kokonaisvaltaisessa feministisen yhteisötaiteen prosessissa, jonka tavoitteena on jatkaa naisasialiikkeen historiankirjoitusta ja sen taltiointia.