Suomalaisen elokuvan ekohistoria

Elokuvien ympäristövaikutukset ovat moninaisia ja ristiriitaisia: Yhtäältä elokuvien sisältö voi sekä herättää ympäristötietoisuutta että normalisoida haitallisia kulutustapoja. Toisaalta elokuvatuotannot ovat itsessään energiariippuvaisia, ja niiden ympäristöjalanjälki on huomattava, sillä niiden hiili-intensiivinen infrastruktuuri tuottaa runsaasti jätettä ja hukkamateriaalia. Suomalaisen elokuvan ekohistoria (SEE) -hanke tarttuu näihin ristiriitoihin. Tavoitteena on tutkia suomalaisen näytelmäelokuvan koko historiaa 1900-luvun alusta nykypäivään yhtäältä ekokriittisen sisällönanalyysin ja toisaalta tuotantokriittisen vaikutustutkimuksen näkökulmista. SEE-hanke kohdistaa ympäristönäkökulmasta uuden katseen elokuviin itseensä, elokuvatuotannon käytäntöihin, elokuvapolitiikkaan ja elokuvatalouteen. Päämääränä on kansainvälisessä mittakaavassa ensimmäinen kattava tutkimus ympäristökysymysten ja kansallisen elokuvakulttuurin moninaisesta yhteen kietoutumisesta. Tunnistamalla materiaalisen tuotannon ja kulutuksen muodot ja niiden kehkeytymisen yli sadan vuoden aikana pyrimme ymmärtämään suomalaisen elokuvatuotannon ”likaisen materiaalisuuden” historiallisia ulottuvuuksia. Ne ovat tapoja, joilla saastuttavat/ympäristöystävälliset käytännöt kehittyvät eri aikakausina ja erilaisissa kulttuurisissa ja tuotannollisissa konteksteissa, joilla ne vakiintuvat alan normaaleiksi toimintatavoiksi ja joilla ne kehkeytyvät osaksi elokuvien ilmaisua ja sisältöä. Historiallisten tuotantoprosessien kautta on mahdollista ymmärtää myös tämän hetken tuotantorakenteiden taustaa ja suunnitella niiden kehittämistä kestävämmiksi. SEE-hanke yhdistääkin historialliseen perustutkimukseen menneisyydestä oppimisen näkökulman: miten elokuvien aiemmista representaatio- ja tuotantotavoista voidaan jalostaa hyviä ja seuloa pois huonoja käytäntöjä nykyisen ja tulevan elokuvakulttuurin käyttöön?