Seitsemän kuumaa veljestä – Queer-luenta Aleksis Kiven romaanista

Application summary

Työstän apurahakaudella projektia ”Seitsemän kuumaa veljestä”, joka pohjautuu queer-luentaan Aleksis Kiven romaanista Seitsemän veljestä. Taiteellisen työskentelyni lähtökohtana on uppoutua tähän suomalaisen kirjallisuuden merkkiteokseen ja kaivaa sen pinnan alta queerejä (pervoja) ominaisuuksia, joiden valossa luon uutta, vaihtoehtoista maailmaa Seitsemälle veljelle. Työskentelyni keskiössä on veljesten erityinen suhde niin toisiinsa, yhteiskuntaan kuin luontoon. Olen tarttunut sivuutettuihin queereihin anekdootteihin, kuten Eero-veljen ehdotukseen seitsemän veljen yhdestä, yhteisestä puolisosta – ja pohtinut minkälainen tarina esimerkiksi siitä olisi muodostunut. Tutkin myös kirjan keskeisiä queerejä teemoja, kuten veljien erityistä luontosuhdetta, joka näkyy parhaiten veljien erakkoelämänä metsässä yhteiskunnan ajettua veljet pois lapsuudenkodistaan. Tärkeää on ollut myös pohtia, olisiko veljien queer-utopiaa koskaan syntynyt metsän keskelle, ilman instituutioiden normittavaa painetta. Käsikirjoitan materiaalista elokuvallisen monikanavaisen videoteoksen yhteistyössä näyttelijä Aleksi Holkon kanssa, joka teoksessani näyttelee jokaista seitsemää veljeä. Toteutan projektista näyttelyn Suomen Valokuvataiteen museon galleriaan, Helsinkiin. Näyttely on ensimmäinen yksityisnäyttelyni museossa. Työskentelen apurahakaudella queer-luennan parissa sekä teoksen käsikirjoittajana, kuvaajana, ohjaajana ja näyttelyn taiteilijana. Apuraha kattaa oman työskentelyni lisäksi myös Holkon työskentelyn, kuvaukset, teosten toteuttamisen ja näyttelyn pitämisen Suomen Valokuvataiteen museossa.

Tällä apurahalla toteutettiin Seitsemän kuumaa veljestä -mediataideteos ja samaa nimeä kantava yksityisnäyttely Suomen valokuvataiteen museossa. Seitsemän kuumaa veljestä -näyttely aukesi museon galleriassa marraskuussa 2024 ja oli esillä aina tammikuun 2025 puoliväliin asti. Seitsemän kuumaa veljestä oli eräänlainen queer-luenta Aleksis Kiven romaanista, joka tämän teoksen kontekstissa tarkoitti sitä, ettei työryhmä lukenut alkuperäisteosta projektia varten, vaan pikemminkin muisteli teosta, sen maailmaa ja vaikutusta kulttuuriin. Apurahakauden aikana valmistui seitsemänkanavainen videoinstallaatio, jossa uudelleen nimetyt ja luodut veljekset (Gunnar, Sapiina, Tähtisilmä, Marko, Bi-iskä, Disso-Eero ja Perucita) selaavat kansallismaisemissa Kiven romaania: opettelevat lukemaan, eksyvät aiheesta, kertovat tarinoita joutsenista, tarjoavat suuseksiä. Kaksikymmentä minuuttista videoteosta katsottiin tilassa saunanlauteilta.