Sateenkaarihistorian ystävät ry

180000 €

Sateenkaarihistoria näkyväksi

Tieteellinen tutkimus / siihen pohjautuva työ | Kaksivuotinen

Vuonna 2021 tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun homoseksuaalisten tekojen rangaistavuus poistettiin Suomen rikoslaista ja 40 vuotta siitä, kun homoseksuaalisuus poistettiin sairausluokituksesta. Kuluneen puolen vuosisadan aikana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhteiskunnallinen asema on parantunut merkittävästi erilaisten laki- ja asennemuutosten kautta. Myönteisestä kehityksestä huolimatta on monia alueita, joilla he ovat edelleen hyvin näkymättömiä. Yksi tällaisista on kansallinen historia. Sateenkaarivähemmistöistä kertova historia on varsin näkymätöntä peruskoulun ja toisen asteen historian opetuksessa sekä museoiden perustoiminnassa. Vähemmistöjen historian näkyväksi tekeminen on tärkeä keino vahvistaa yhdenvertaisuutta, yhteisöllisyyttä sekä yksilöiden osallisuutta yhteiskunnassa. Sateenkaarihistoria näkyväksi -hankkeen tavoitteena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historian tuntemusta, julkaista uutta tietoa sateenkaarihistoriasta ja tukea kouluja ja muistiorganisaatioita sen esiintuomisessa. Hanke kysyy, miten homoseksuaalisuuden kriminalisointi ja vastaavat ihmisoikeusloukkaukset ovat vaikuttaneet vähemmistöjen historiaan ja näkyvyyteen sekä minkälaisia jälkiä ne ovat jättäneet vähemmistöjen omakuvaan ja kulttuuriin. Miten seksuaali- ja sukupuolinormit ovat muokanneet Suomen historian kertomusta ja sen vaiennettuja tarinoita? Hanke haluaa haastaa homogeenista kuvaa Suomen sateenkaarihistoriasta ja -liikkeen historiasta, sekä nostaa esiin vähemmistöjen keskuudessa ja historiassa olevaa moninaisuutta ja moniäänisyyttä intersektionaalisesta näkökulmasta. Sateenkaarihistorian näkyvyyttä edistetään hankkeessa neljällä osa-alueella: 1) Merkkivuosi 2021 -kokonaisuuden koordinointi ja siihen liittyvä viestintä, 2) yleisötapahtumien järjestäminen, 3) Tilaa tutkija kouluun -ohjelman toteutus ja tutkijavierailuiden koordinointi, sekä 4) Sateenkaarihistoria.fi-sivuston tietopankin koonti ja uusien aineistojen tilaaminen ja toimittaminen.