Taiteellinen johtaja, esitystaiteilija Haapala Sami Henrik

8400 €

Normikriittisten etäesitysten taiteelliseen tutkimiseen ja kehittämiseen

| Yksivuotinen

Työskentelen kotiresidenssijakson aikana normikriittisten etäesitysten parissa. Minulla on pitkä kokemus tällaisten esitysten parissa, mutta koronavirus on nostanut tämän osaamisen kehittämisen tärkeyttä koko esittävän taiteen kentän näkökulmasta. Etäesitykset vaativat sekä monipuolista teknologista osaamista että monikerroksista kriittistä taiteellista ajattelua. Haluan syventää näitä molempia työskentelyn ulottuvuuksia. Etäesityksillä tarkoitan tässä esityksiä, jotka ovat fyysisesti kaukana, mutta sosiaalisesti (ja ekologisesti) lähellä. Keskeisiä kysymyksiä tässä työskentelyssä ovat suostumuksen, turvallisempien tilojen ja vallan kysymykset. Etäesitysten kohdalla taiteellisesti 'väärinkäytän' monia valmiiksi saatavilla olevia teknologisia alustoja ja palveluja sekä pyrin etsimään näille alustoille myös vaihtoehtoja. Väärinkäytöllä tarkoitan sitä, että monet kaupallisista alustoista ohjaavat - usein piilotetusti - toimintaamme hyvin tiettyyn suuntaan ja on oleellista kyseenalaistaa näitä vuorovaikutuksen tapoja. Tällä residenssijaksolla kyseenalaistus keskittyy erityisesti normeihin. Keskiössä ovat kysymykset siitä miten luomme turvallisempia tiloja verkkoon, miten toteutamme kriittistä taiteellista työskentelyä näillä alustoilla ja miten suostumuksen kysymykset neuvotellaan yleisön kanssa yhtä tarkasti kuin fyysisissäkin tiloissa. Näitä kysymyksiä voi pitää kotiresidenssini aiheina - ne ovat sekä työskentelyn sisältö, osa niiden muotoa sekä pyrkivät erityisesti pureutumaan mekanismien tasolle. Mekanismeilla tarkoitan tässä taiteen yleisösuhteiden rakenteita ja lähestymistapoja. Mekanismit palaavat kerta toisensa jälkeen kysymykseen 'meistä', joka täytyy määritellä joka tilanteessa uudelleen. Etäesitysten yleisö voi olla moninainen ihmisyleisö, ei-inhimillinen luonto, koneäly ja useimmiten se on yhdistelmä näitä kaikkia. Nämä kategoriat eivät koskaan ole täysin selvärajaisia vaan ne vuotavat jatkuvasti toisiinsa ja ympäristöönsä.