FM Lankinen Ninni

153000 €

Monikielisiä siirtymiä – Maahanmuuttajataustaisten tyttöjen koulutusvalinnat peruskoulusta toiselle asteelle siirryttäessä

Tieteellinen tutkimus / siihen pohjautuva työ | Nelivuotinen

Suomen kehitys kielellisesti moninaiseksi yhteiskunnaksi on ollut nopeaa. Tämä näkyy etenkin pääkaupunkiseudulla, jossa vuonna 2035 joka kolmannen nuoren odotetaan olevan ei-suomen- tai ruotsinkielinen (Helsingin kaupunki 2019). Muutos haastaa Suomen koulutusjärjestelmää kehittämään kielitietoisia ja monikielisiä toimintatapoja sekä pohtimaan ohjauksen käytäntöjä, jotta stereotypiat eivät typistäisi yksilöitä vain yhteisönsä, taustansa tai kieliryhmänsä edustajiksi. Puolet ikäluokasta jatkaa peruskoulun jälkeen ammatilliseen koulutukseen, joka kuitenkin edelleen jää tutkimuksen ja yhteiskunnallisen keskustelun marginaaliin. Monikielisten nuorten ohjautumista ammatillisen koulutuksen pariin ei ole juuri tutkittu, vaikka etenkin pääkaupunkiseudun ammatillisissa oppilaitoksissa monikielisten opiskelijoiden osuus on huomattava. Koulukielen oppimisprosessin varhaisessa vaiheessa olevien nuorten ohjautuminen ammatilliseen koulutukseen lisääntynee entisestään pidennetyn oppivelvollisuuden myötä. Väitöskirjatutkimukseni selvittää peruskoulun jälkeisten valintojen taustamotivaatiota monikielisten, maahanmuuttotaustaisten tyttöjen keskuudessa. Työssäni suomen kielen opettajana sosiaali- ja terveysalan ammatillisessa koulutuksessa tapaan paljon nuoria opiskelijoita, joita ala ei oikeastaan kiinnosta. Tämä pitkittäistutkimus selvittää, mikä ohjaa nuoria valitsemaan ammatillisen koulutuksen lukion sijaan ja millainen vaikutus rakenteellisilla esteillä ja ulkoisilla motivaattoreilla näihin valintoihin on. Haastattelen 20 monikielistä nuorta 9. luokan syys- ja kevätlukukaudella ja uudelleen heidän aloitettuaan toisen asteen koulutuksen. Laaja etnografinen kenttätyö valottaa osallistujien arjen lisäksi koulujen pedagogisia ratkaisuja monikielisen oppimisen tukemisessa. Tutkin myös peruskoulun opettajien näkemyksiä ja asenteita monikielisten pedagogisten käytäntöjen suhteen. Tavoitteeni on kartoittaa, miten koulutus voisi paremmin tukea nuorten osallisuutta ja sujuvia siirtymiä.