Elokuvaohjaaja Pennanen Moona and working group

33380 €

Mätäsvaara-dokumenttielokuvan kehittely

Taiteellinen työ / siihen pohjautuva työ | Yksivuotinen

Jos satunnainen kulkija poikkeaa tiellään Pohjois-Karjalan korvessa uinuvaan kylään, mistään ei käy ensisilmäyksellä ilmi, että paikka kätkee sisäänsä salaisuuden. Kylän kulttuurihistoria on kirjaimellisesti mädäntymässä käsiin. Mätäsvaara on 40-minuuttinen lyhytelokuva, joka sijoittuu kulttuurihistoriallisesti merkittävään pohjoiskarjalaiseen kylään. Mätäsvaara oli ennen yksiä suurimpia tehdaskyliä Suomessa ja sitä on syystäkin kutsuttu edistykselliseksi aikaansa nähden. Alvar Aalto palkattiin suunnittelemaan työläisten taloja, jotka tehtaan toiminnan lakattua alkoivat hiljalleen rapistua ja kylän historia unohdettiin vuosikymmeniksi. Elokuva yhdistää voice-over -kertomuksia, arkistomateriaalia ja dokufiktiota. Elokuvan eri osat nivoutuvat moniääniseksi tarinaksi luonnon, ihmisen ja teollistumisen välisestä suhteesta, jossa mennyt on haudattu historiallisen muutoksen alle. Mätäsvaara on ensisijaisesti elokuva paikasta, joka sijaitsee jossain muutoksen ja pysyvyyden, luonnon ja ihmisen sekä myyttien ja historian rajalla. Edellinen elokuvamme Maa joka nousee ja laskee (2021) tutki Merenkurkun saariston myyttisiä tarinoita ja paikallisia traditioita. Haluamme jatkaa Mätäsvaara-elokuvassa samoja teemoja sekä samanlaista työskentelymetodia. Meitä kiinnostaa erityisesti tutkia Suomen unohdettuja paikkoja ja näyttää kulttuurihistoriallisesti merkittäviä asioita, joista harvoilla on tietoa. Koneen Säätiön apurahakausi mahdollistaisi meille tekijöinä uudenlaisen ja vapaan elokuvakielen etsinnän. Ennakkokehittelyllä on elokuvan kannalta erityisen suuri painoarvo, sillä tuotanto toteutetaan dokufiktiona käsikirjoitettuina kohtauksina ja elokuvan hybridimuodon löytäminen ottaa aikaa. Apurahan turvin pystymme keskittymään elokuvan suunnittelemiseen ja matkustamaan paikan päälle Pohjois-Karjalaan. Aiomme ennakkotuotantomatkojen yhteydessä käydä Lieksassa tutkimassa Mätäsvaaraan liittyviä arkistoja, haastatella paikallisia ja kuvata elokuvan demoa.