Historioitsija, kulttuurikriitikko von Kraemer Nicolas

7200 €

“Ljusets ädla grymhet: tankar om 2010-talet” -esseekokelman kirjoittaminen

| Yksivuotinen

Konkreettinen päämääräni on ruotsinkielinen esseekokoelma jossa pohdin 2010-luvun kulttuurillisia ja historiallisia ulottovuuksia. Kotiresidenssijakson aikana kun kalenteri tyhjenee ja muut projektit hiljenevät jää aikaa pohdiskeluun ja kirjoittamiseen. Minulla on koko 2010-luvulta valtavasti tekstinkatkelmia, kommenteja ja muistiinpanoja jotka kaipaavat yhdenmukaistamista ja laajentamista. Suunnittelen näiden työstämistä esseekokoelmaksi. Esseistä osa perustuvat laajalti muistiinpanoihin, kun taas toiset ovat vasta syntymäisillään. Arvioin että kirjoittaminen ja sommittelu vaatii kolmen kuukauden kokoaikaisen työskentelyn. Kirjan lopullinen rakenne on hahmottumassa, joten voin piakkoin lähettää julkaisijalle julkaisuehdotuksen. Teemoina ovat reflektio ja muistaminen. Mitä me muistamme, miten, milloin ja miksi? Viime vuosikymmen oli suurten myllerysten aikaa ja nyt, yhtäkkiä, koko yhteikunta on pysähtynyt ja kulttuurimme tulevaisuus on epävarmuuden peitossa. Nyt ei ole vain kirjailijan paikka pohtia menneisyyttä koska 2010-luku on takana ja olosuhteet antavat tilaa pohdiskeluun. Koko yhteikunta on siirtynyt pohdiskelutilaan. Mitä oli 2010-luku? Missä tilassa me nyt ollaan ja millaista huomista yhteiskuntaa haluamme rakentaa? Jo nyt koronapandemiaa koetaan historiallisena käännekohtana. Tämä ei perustu niinkään paljon historialliseen analyysiin kuin poliittiseen tahtoon. Me halutaan muutosta, mutta mistä? Mikä oli kulttuurimme logiikka, mistä se tuli ja mikä siinä ahdistaa? Itse koronapandemia ja siitä kumpuava reflektio on kirjani lähtökohta josta lähden keskustelemaan viime vuosikymmenen merkityksestä ja filosofisesta alkuperästä. Lähdemateriaalina minulla on omat kirjoitukset kymmenen vuoden takaa jossa näkyy myös oman ajattelun kehitystä. Siinä mielessä kyseessä ei ole ainoastaan narratiivinen takauma vaan prosessi jossa kirjailija myös keskustelee aikalaisen materiaalin kanssa.