FM Hallikainen Niko

60000 €

Kahden romaanin ja esitysrunouden tekeminen

Taiteellinen työ / siihen pohjautuva työ | Kaksivuotinen

Työskentelyapuraha on tarkoitettu kahden englanninkielisen esitysrunollisen sooloteoksen ja kahden suomenkielisen romaanin tekemiseen. Apuraha mahdollistaa myös romaanien kääntämisen englanniksi. Romaaneista ensimmäinen on sovinnaisia rajoja rikkova kirjallinen labyrintti, joka käsittelee köyhyyden ja seksuaalisuuden risteämiskohtia pohjoismaisessa luokkayhteiskunnassa kertojansa puberteettia läpikäyvän, homoseksuaaliseen ruumiin sisältä käsin. Toinen romaaneista käsittelee yksinäisyyttä, romanttisuutta ja yliluonnollisuutta Pohjois-Italiassa, jossa asuin ennen koronapandemiaa ja luulin joka päivä sekoavani, mille vastineeksi pyrin luomaan romaanin, joka tuntuu parantavalta turbulentilta kosketukselta. Kun työskentelen romaanimuodon porvarillisessa kontekstissa, ilmeisin tavoitteeni on luokkajännitteiden räjäyttäminen ja luokkatietoisuuden maadoittaminen osaksi sosiaalista maisemaa, jonka halki me liikumme. Sen lisäksi pyrkimykseni on keksiä mahdollisimman ajankohtaisia keinoja väsyttää vähemmistötaidekäsitettä, mitä tulee seksuaalisuuteen ja luokkaan. Rakennan kaikki romaanini kirjallisiksi installaatioiksi, joissa teosten sisältö määrittää niiden muodon. Kutsun töitäni transgressiivisiksi, koska ne perustuvat kokonaan harmaiden alueiden ja ristiriitaisten välitilojen löytämiseen sekä rajojen ylittämiseen esimerkiksi muodostamalla poikkeuksellisen intensiivisen suhteen lukijaan. Romaanien ohella teen kaksi sooloesitystä, joita kutsun esitysrunoudeksi. Näissä kestollisissa esitystilanteissa luen kirjoittamaani tekstiä ulkomaisten noise- ja ambient-artistien musiikin säestyksellä. Pyrin seuraavan kahden vuoden ajan desentralisoimaan esityspraktiikkaani instituutiorakenteiden ulkopuolelle tekemällä ilmaisia esityksiä off-site-lokaatioihin, joissa katsojien on kevyesti mahdollista tulla ja poistua milloin haluavat. Kaikki nämä teokset syntyvät vulkaanisen räjähtävästä halusta juhlia, mitä on olla kohtuuton, häpeämätön, liikaa.