FM Ala-Hakula Riikka

5000 €

Esseevalikoiman kirjoittaminen

Henkilökohtainen on poliittista esseistiikassa, mutta niin on myös tradition ja verkostojen merkityksen tunnustaminen. Haen residenssiä esseevalikoiman "ZOO" kirjoittamiseen, joka koostuu kuudestatoista tekstistä, joista osa on pitkiä tekstejä ja osa miniesseitä. Esittelen valikoimassa eri esseelajeja ikään kuin eläintarhan eri eläimiä esitellään. Teoksen "ZOO" lähtökohtana on antropologi Marilyn Strathernin ajatus: "sillä on merkitystä, millaisten ideoiden pohjalta lähdemme luomaan uusia ideoita". Minusta on tärkeä pohtia keiden kanssa ajattelemme, kun teemme kirjallisia teoksia. Samalla tiedostan, että ajatteluni perustuu siihen minkälaisten ihmisten, rakenteiden ja ekosysteemien kanssa olen vuorovaikutuksessa, kun elän ilmeisen hauraaksi paljastuneessa elinympäristössä. Yhdessä ajattelun näkökulma on harvemmin ollut esillä suomalaisessa esseistiikassa, koska keskustelu perustuu usein esseetä kirjoittavan henkilön räväkkyyteen. Haluan tämän sijasta kirjoittaa teoksen, jossa keskiössä olisi Donna Harawayn ajatteluun nojaava verkostoihin, kytköksiin ja inkluusioon perustuva feminismi. Antirasistinen näkökulma on minulle liittolaisen roolissa tärkeä. Mietin työprosessissa, voisiko esseistiikka olla kiinnostavaa myös solidaarisuuden ja keveyden kautta. Minua ovat aina kiinnostaneet sanat ja asiat, eläimet ja kasvit, mielikuvitus ja teknologiat enemmän kuin yksilöllisyys. Samoin minua kiinnostaa esseetä kirjoittaessa minuuksien moninaisuus, millaisia rooleja ihminen voi ottaa ja se miten ihminen määrittyy kuvittelukykynsä kautta. Ihminen voi leikkiä tekstissä nisäkästä, diivaa, noitaa, kyborgia ja tietojärjestelmän glitchiä. Haluaisin kirjoittaessa siirtyä mereen, kallioon, taivaaseen, tekstiin, liikkuvaan kuvaan, internettiin tai musiikkiin. Teen moniäänisiä esseitä, jossa kirjailijayksilön maku ja elämä eivät ole tekstin lähtökohta. Tämän sijasta kirjallisen mielikuvituksen monipuolinen käyttö on kirjoittamiseni lähtökohta.