Kuvataiteilija, postdoc-tutkija Lecklin Johanna

8400 €

Erityisoloista erityisoloissa

| Yksivuotinen

Kirjoitan erityisoloissa käsikirjoitusta uuteen liikkuvan kuvan teokseen Suomen sisällissodan erityisoloista. Teos "Taivas on punainen ja valkoinen" [työnimi] kuvaa sukulaisnaiseni elämää Viipurissa Suomen sisällissodan aikaan. Valmistelemassani käsikirjoituksessa hyödynnän pandemiasta saatuja kokemuksia maailman tilasta ja ihmisten kokemuksia kriisiajasta sota-ajan kuvaukseen. Henkilökohtaisen sukutarinan rekonstruktio valottaa yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita, sillä myös yhteiskunnan kahtiajaon tarkastelu on ajankohtaista nykypäivänä. Poikkeusoloissa vieraiden pelko lisääntyy ja muuttuu helposti muukalaisia kohtaan kohdistetuksi vihaksi. Useassa maassa on jo tapahtunut väkivallantekoja, kun ihmiset ovat paineen alla kokeneet toistensa käytöksen vihamieliseksi tai vaaralliseksi. Onneksemme emme tällä hetkellä Suomessa ole tilanteessa, jossa ruokavarat faktisesti ovat loppumassa, mutta ehkä ensi kertaa nykyajan ihmisten elämässä kaikkea ei jatkuvasti ole saatavilla ja ruokaa saatetaan vielä joutua säännöstelemään. Epävarmuus tulevasta herättää pelkoa ja johtaa myös hamstraamiseen. Koska turhaa ulkona liikkumista tulee nyt vältellä ja kirjastot ja arkistot ovat kiinni, teen tutkimustyötä erityisoloista erityisoloissa: Käsikirjoituksen taustatutkimusta varten käytän sisällissotaa käsitteleviä digitaalisia arkistoja, kuten kuvatietokantoja, museoiden kuva-arkistoja, Kansalliskirjaston digitaalisia arkistoja ja Kansan-arkistoa, joihin pääsee käsiksi internetin välityksellä kotitietokoneelta, kun fyysisiin arkistoihin ei tällä hetkellä ole pääsyä. Kotiresidenssissä kirjoitan poikkeusoloja käsittelevän käsikirjoituksen suodattamalla omia kokemuksiani poikkeustilasta ja hyödyntämällä residenssin aikana tekemääni taustatutkimusta.