Grants and residencies

Research and art

Dosentti, Yliopistonlehtori Salmi-Niklander Kirsti and working group (Cape Ann-tutkimusryhmä)

14800 €

Amerikansuomalaisen muusikon John Westmorelandin yhteistyö suomalaisten tutkijoiden ja muusikoiden kanssa

Residenssivierailun tavoitteena on syventää tutkijoiden ja musiikintekijöiden yhteistyötä amerikansuomalaisen musiikin osalta. Muusikko John Westmoreland sai muutama vuosi sitten tietää, että amerikansuomalainen sosialistinen lauluntekijä Matti Huhta ("T-Bone Slim", 1882–1942) oli hänen isoisosetänsä. T-Bone Slim oli yksi International Workers of the World (IWW) -liikkeen tunnetuimmista lauluntekijöistä ja kirjoittajista 1920–30-luvulla, mutta painui unohduksiin sekä julkisuudessa että perheensä piirissä. John Westmoreland on tutkinut T-Bone Slimin tuotantoa ja löytänyt perheensä arkistoaineistoja, jotka antavat uutta tietoa muusikon elämänvaiheista. Residenssivierailun aikana syvennetään arkistoaineistojen analyysia yhteistyössä Cape Ann -tutkimusryhmän kanssa, jonka tavoitteena on siirtolaishistorian vuorovaikutteinen tutkimus. Vierailuun kuuluu myös esiintymisiä yhdessä suomalaisten muusikoiden kanssa. Tavoitteena on tuoda T-Bone Slimin musiikkia tunnetuksi tämän päivän tulkintoina sekä suomalaiselle että kansainväliselle yleisölle.