Tuhatvuotinen hautarauha – Ydinjätteen loppusijoitus teknologiauskon ilmentymänä ja yhteiskunnallisena ongelmana

Application summary

”Siihen mennessähän ihminen on jo oppinut säätelemään jääkausia – eikö niin?” Näin kysäisi suomalaisen ydinvoimateollisuuden tunnetuin spokesman nuorelta taloustoimittajalta 40 vuotta sitten. Tämä oli kertonut suhtautuvansa epäillen siihen, että vaaralliselle ydinjätteelle olisi kehitetty jääkausien yli kestävä sijoituspaikka. Miehen kysymys ei ollut vitsi. Hän uskoi asiaansa ja siihen mitä sanoi. Hän oli alan johtavana asiantuntijana ollut itse edistämässä ratkaisuja, jotka tavalla tai toisella vaikuttaisivat luonnossa ja yhteiskunnassa vuosituhansia eteenpäin. Taksin takapenkillä käyty keskustelu pelkistää kysymyksen, jonka hankkeemme haluaa nyt nostaa esiin. Millaiseen tietoon ja/tai teknologiauskoon perustuvat Suomessa ja maailmalla tehdyt suunnitelmat ja päätökset ydinvoimaloissa syntyvän radioaktiivisen jätteen käsittelystä ja hautaamisesta? Miten riidattomia ovat vuosituhansien yli ulottuvat ennusteet säteilevän materiaalin, maapallon ja ihmisen käyttäytymisestä? Suomi on vuonna 2025 ensimmäisenä maana maailmassa aloittamassa korkea-aktiivisen ydinjätteen loppusijoituksen. Pienydinvoimaloita ehdotetaan jo suomalaisten kaupunkien lämmönlähteiksi, ja käynnissä on lobbaushanke, jonka mukaan Suomen kannattaisi ryhtyä maksua vastaan varastoimaan muiden maiden radioaktiivisia jätteitä. Hankkeemme kokoaa nykyjulkisuuden rinnalle perustiedot ydinjätteen loppusijoitusta koskevista päätöksistä ja suunnitelmista ja niiden historiasta viidessä maassa: Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa Britanniassa. Käymme läpi aihetta koskevaa mediajulkisuutta sekä poliittisten päättäjien ja tiedeyhteisöjen debattia. Haastattelemme asiantuntijoita ja tallennamme sekä puoltavat että kriittiset äänet. Tuotamme aineiston pohjalta esseemuotoisen tietokirjan sekä kymmenosaisen audiosarjan. Ne heittävät sytykkeitä keskusteluun ja virikkeitä jatkotutkimuksiin ihmiskunnan kauaskantoisimpiin kuuluvasta ratkaisusta.

”Suureen ydinvoimaohjelmaan ei tulisi sitoutua ennen kuin on kiistattomasti osoitettu, että on olemassa jokin menetelmä varmistaa pitkäikäisen, erittäin radioaktiivisen jätteen turvallinen sijoitus määräämättömäksi ajaksi tulevaisuuteen.”

Lainaus on peräisin Britannian kuninkaallisen ympäristökomitean raportista syyskuulta 1976. Kuningaskunta oli tuossa vaiheessa jo syvästi sitoutunut atomipommi- ja ydinenergiaohjelmiinsa, joita se oli nopealla aikataululla laajentamassa ilman varmaa tietoa vaarallisimpien jätteiden lopullisesta kohtalosta. Myös Suomessa valmistauduttiin kytkemään sähköverkkoon ensimmäistä ydinvoimalaa. Sen tuottamat korkea-aktiiviset ydinjätteet oli sovittu vietäväksi unohduksiin itärajan taakse.
Kirjoitimme Koneen Säätiön apurahan turvin kirjan radioaktiivisen ydinjätteen synnystä, sen vaikutuksista luontoon, talouteen ja politiikkaan – ja siitä mihin sen on aikanaan määrä päätyä. Tietoaineistoa kootessa kävi selväksi, että kuninkaallisen komitean linjaus oli tehty käytännössä tyhjäksi kaikkialla muuallakin kuin Britanniassa. Ydinvoimaohjelmat kaikissa Euroopan maissa käynnistyivät ilman vedenpitävää tietoa siitä, mitä radioaktiiviselle jätteelle lopulta tapahtuu.
Vierailimme aineistoa kootessamme seitsemässä Euroopan maassa, laskeuduimme Eurajoen Onkaloon ja kokosimme katsauksen tusinan muun eurooppalaisen maan suunnitelmista. Katsoimme historiaan – miten kaikki alkoi pommista – sekä tulevaisuuden hämmentäviin ydinteknologiavisioihin. Sukellamme myös syvään aikaan ja kerromme, millaisin merkein ja menetelmin ihmiskunta aikoo viestiä radioaktiivisten ydinjätehautojen vaaroista niille kaukaisille sukupolville, joiden elämään edes kuvittelukykymme ei yllä.
Kirjamme julkaistaan syyskaudella 2026. Samaan aikaan on kuunneltavissa kirjan aineistoon perustuva kymmenosainen audiosarja/ podcast. Toivomme keskustelun viriävän viimeistään nyt, kun suomalaisten ydinjätteiden loppusijoitus Eurajoen kallioperään on ensimmäisenä maailmassa alkamassa.