Taiteellisen työskentelyn kehittäminen ja omaehtoisen toiminnan organisointi taiteen kentällä

Application summary

Taiteessani käytän ääntä, videota, performanssia ja tekstiä luodakseni usein autofiktiivisiä kertomuksia, jotka tutkivat ja kyseenalaistavat tapoja joilla valtarakenteet ja esimerkiksi sukupuoli, seksuaalisuus tai sosioekonominen tausta muokkaavat identiteettiämme. Käytän tehokeinona usein huumoria ja kiinnostustani absurdiin lähestyäkseni aiheita, jotka muuten saattavat tuntua epämukavilta tai aavemaisilta. Työskentelyni taiteen saralla eri rooleissa on minulle mieluista ja luontevaa; haluan olla mukana mahdollistamassa omaehtoista, yhteisöllistä, monipuolista ja kriittisesti ajattelevaa taidekenttää, joka tuottaa uusia tapoja olla yhteydessä ympäröivään maailmaan antaen elinvoimaa sekä itse tekijöilleen että yleisölle. Tilan raivaaminen ja jakaminen merkitsee minulle yhteisöllisyyttä, joka on minulle tärkeä osa taiteen tekemistä. Opin samalla muilta taiteilijoilta taiteen tekemisen taktiikoista ja olen yhteydessä taideyleisöön käytännön tasolla, jota hyödynnän myös omassa itsenäisessä työskentelyssäni taiteilijana.