Voiko kustantamoa tukea?

Kirjailijoita tuetaan apurahoin, jotta he voivat kirjoittaa myös sellaista kirjallisuutta, jonka myyntimäärät eivät riitä tuottamaan elämiseen riittäviä tekijänpalkkioita. Kustantamojen, jotka julkaisevat ei-bestsellerkirjallisuutta, odotetaan kuitenkin toimivan markkinoiden logiikalla. Ovatko kustantamot taideinstituutioita, joita voisi ja pitäisi tukea kuten muitakin taideinstituutioita? Poesia, osuuskuntamuotoinen kustantamo, joka toimii tällä hetkellä toista vuottaan Koneen Säätiön tukemassa nelivuotisessa hankkeessa, on elänyt näitä kysymyksiä ja ristiriitoja arjessaan. Tässä blogikirjoituksessa Poesia kertoo toiminnastaan.
Runoilijat Sirpa Kyyrönen, Pauliina Haasjoki, Henriikka Tavi ja Mikael Brygger Koneen Säätiön Kamarissa. Kuva Kimmo Kallio

Kirjailija Peter Mickwitz on huomauttanut, ettei kirjallisuuden instituutioita tueta samalla tavalla kuin muiden taiteiden, vaikkapa teatterin tai kuvataiteen instituutioita. Syystä tai toisesta ne tahot, jotka huolehtivat kirjallisuuden levittämisestä ja ylipäänsä kaikesta, mitä tapahtuu kirjoittamisen jälkeen, nähdään ensisijaisesti liikeyrityksinä, ei taiteen tuen kohteina. Valtiolliset tukimuodot, joita olisi mahdollista soveltaa kustantamoihin, ovat rajalliset ja kustantamojen toiminnan jatkuvuuden kannalta lähes merkityksettömät, ja säätiöidenkin tuki kustantamoille on vielä melko tuntematon ajatus. ”Monet ajattelevat, että riittää kun tuetaan kirjailijoita, mutta eihän se riitä ollenkaan! Jos kirjallisuus koostuu vain kirjailijoista, sitä ei käytännössä ole olemassa”, Mickwitz sanoi Ny Tidin haastattelussa vuonna 2017.

Jos (apurahaa nauttiva) kirjailija kirjoittaa teoksen, jolla on esteettistä, ajattelullista, yhteiskunnallista, poeettista arvoa, mutta jota kukaan ei erikoistuneen yleisön ja alhaisen myyntiodotuksen vuoksi uskalla kustantaa, teos ei tule olemassaolevaksi kirjallisuutena. Kysymys ei ole siitä, etteivätkö vähälevikkiset kirjat voisi kannatella itseään. Nykyisellä painotekniikalla painettu kokeellinen, marginaalinen, haastava, erikoistunut teos myy kyllä suhteellisen helposti kulujensa verran. Kysymys on siitä luovan ja tuotannollisen työn määrästä, joka hyvin toimitetun ja kokonaisen kirjaesineen muodostamiseen ja levittämiseen vaaditaan. Kustantamossa, joka on liikeyritys, ei taideinstituutio, kirjojen myyntitulojen pitäisi huolehtia myös kaiken tämän työn tekijöistä.

Siinä yleiskustantamojen mallissa, joka 1900-luvun kuluessa muodostui ”perinteiseksi”, laajalevikkisten teosten oletetaan rahoittavan myös vähälevikkisten kulut ja riskit. Entä kun suojaavia bestsellereitä ei ole; mitä mahdollisuuksia on kustantamoilla, jotka sitoutuvat ja erikoistuvat siihen kirjallisuuteen, jonka yleisöt eivät ole koko kielialueen laajuisia?

Kristian Blombergin runoteoksen kannen kohopainolevy. Kuva Olli-Pekka Tennilä

Kirjaa ympäröivää työtä voidaan toki tehdä vastikkeetta, ilmaiseksi. Osuuskuntamuotoisen Poesian juuret ovat yhdistystoiminnassa. Runoyhdistys Nihil Interit perusti vuonna 2004 poEsia-nimisen julkaisusarjan, jonka kirjat toteutettiin print on demandina. Yhteistyökumppanina oli Lasipalatsin Kirja kerrallaan -kustantamo. Iso E nimessä viittasi kirjojen vapaaseen ”sähköiseen” pdf-saatavuuteen. Yhdistystoiminta, joka poEsiassa otti kantaakseen kustantamiseen liittyvää tuotannollista ja taiteellista työtä, on oletetusti kutsumuksellista ja voittoa tavoittelematonta, ja vastikkeeton pdf-saatavuus täydensi tätä periaatetta.

Leevi Lehdon muutamaa vuotta myöhemmin perustama ntamo tuli usein sekoitetuksi poEsiaan, vaikka julkaisutoiminnan periaatteet olivat osin vastakkaiset: ntamon ratkaisu vähälevikkisen kustantamisen ongelmaan oli karsia välikäsiä, minimoida kirjaesineisiin sitoutuva raha, näkymätön työ ja riski. Ntamon teokset eivät suinkaan olleet saatavilla vapaasti vaan PoD:n logiikan mukaisesti ainoastaan silloin, kun joku osti ne.

Kun Poesia perustettiin vuonna 2010, vastikkeettomuus kirjattiin sen ensimmäisiin periaatteisiin. Kustantamo ei ollut yhdistys, jossa ihmiset toimivat harrastuksesta ja jonka toimijat usein myös vaihtuvat muutaman vuoden välein. Se kuitenkin määritteli itsensä yhteisölliseksi, jaettuun hyvään ja mielekkyyteen nojaavaksi, ja katsoi erityisesti kustannustoimittamisen kutsumustyöksi. Teokset, joita toimitetaan niiden kirjallisen antoisuuden vuoksi, osana omaa poeettisen ajattelun kehittämistä, saavat erityisen yhteisöllisen takuun.

Kustannustoimittaminen on kiehtovaa työtä. Parhaimmillaan se vie todella syvälle toisen ihmisen taiteelliseen ajatteluun, edellyttää luottamusta ja rakentaa ainutkertaisia kirjoittamista koskevia puhetapoja. Se voi olla vastavuoroista, rihmastollista ja vaikutuksiltaan laajaa. Se voi solmiutua toimittajan omaan kirjoittamiseen. Poesia on silti luopunut kustannustoimittamisen vastikkeettomuudesta, sillä toimittaminen on työtä, joka vaatii aikaa. Se vie osan omasta taiteellisen työn ajasta, joka taas pitää turvata jotenkin. Toimituspalkkiot muotoiltiin siis osaksi Koneen Säätiön rahoittamaa hanketta. Myös graafiseen suunnitteluun, joka sekin voi kietoutua (toisen) kirjoittamiseen loputtomin tavoin, määriteltiin palkkiot.

Poesian Runoalue-popupkirjakauppa Kansallisteatterin Lavaklubilla Runokuu-festivaaleilla 2015. Kuva Kimmo Kallio

Muita tuettuja toiminnan osia ovat muun muassa tuottajien työ ja taloushallinto. Alusta asti oli selvää, ettei kustantamon arki voi olla kenenkään harrastus eikä kestävästi myöskään osa taiteellista työskentelyä. Logistiikkaan, myyntiin, markkinointiin ja tiedottamiseen liittyvä kehittämistyö on myös sellaista, minkä tukemisen on mahdollista itsenäistää ja vahvistaa kustantamoa. Kirjat voivat näkyä enemmän ja myydä enemmän, niitä voi ilmestyä enemmän, voi löytyä uusia käytäntöjä ja yleisöjä. Tämä on hankkeeseen kirjattu tavoite, omavaraistuminen – vähälevikkisen kirjallisuuden kustantajana, ilman bestsellereiden turvaa tai henkilökohtaisista taiteilija-apurahoista ulosmitattua työtä.

Vastikkeeton pdf-julkaiseminen on edelleen osa Poesian toimintaa, vaikka pdf-versioita ei ilmestykään jokaisesta teoksesta eikä välittömästi. Poesialla on muitakin toimintamuotoja, jotka edistävät runouden näkymistä myös hieman erillään omasta liiketoiminnasta. Runoalue-sateenvarjon alla on otettu myytäväksi kaikkien runoutta julkaisevien nimikkeitä ja järjestetty ohjelmallisia ja esityksellisiä tilanteita, joihin on vapaa pääsy.

Tämä ei kuitenkaan tee Poesiasta yhdistyksenkaltaista toimijaa. Yhteisöllisyys, roolien moneus ja poeettinen punoutuminen eivät tee työstä harrastusta tai jonkinlaisen negatiivisen ajankäytön piirissä tapahtuvaa itsensäpalkitsevaa toimintaa. Sen sijaan Poesia toimii kuin taideinstituutio: tarjoaa tilaa kirjallisuuteen liittyville vuorovaikutuksille, työlle, jonka tuloksista ei vielä ole varmuutta, taiteen ja yleisön kohtaamisille. Koneen Säätiön tuki Poesialle voi johtaa omavaraisuuteen, mutta toisaalta se voi myös luoda malleja sille, miten kirjallisuuden kustantamista voisi tukea kuten taideinstituutiota.

Osuuskunta Poesia

Aiheeseen liittyvää
Rohkeus-blogi

10.1.2020

Tutkijan puutarha
Rohkeus-blogi

30.10.2018

Arvioija löytöretkellä