Victoria Keddie määrittää uudelleen avaruuden käsitettä

Victoria Keddie. Photo Jeff Elstone

Yhdysvaltalainen taiteilija Victoria Keddie (s. 1980) aikoo residenssijaksollaan seurata satelliittien ja avaruusromujen reittiä Saaren kartanon yli. Keddien työskentelymetodeina ovat muun muassa ääni ja video, ja Saaren kartanossa hän aikoo tehdä satelliittien välittämistä signaaleista sähköisiä kollaaseja sekä nelikanavaisen ääniteoksen. Samalla hän tarkastelee, miten ihminen on teknologian avulla määritellyt uudelleen avaruuden käsitettä.

”Pidämme taivasta usein tuntemattoman maailmankaikkeuden rajattomana ja loputtomana ulottuvuutena. Katselemme taivasta maata kiertävien satelliittien epätarkkojen linssien sekä tuhansien avaruusromuhiukkasten läpi. Yötaivaallamme näkyy kaikki se, mitä matalalla maan kiertoradalla kulkee. Näiden kiertolaisten kartoittaminen paitsi osoittaa niiden olemassaolon myös tuo esiin sen, miten ihminen on määritellyt uudelleen avaruuden ja myös ne avaruuden ilmiöt ja häiriöt, joita emme näe tai halua nähdä. Tutkimukseni ja käytännön työni perustuu Kesslerin syndroomaan ja siihen liittyviin teorioihin eli avaruusromun törmäilyn aiheuttamaan ketjureaktioon. Aion residenssijaksoni aikana seurata yksityiskohtaisesti Saaren kartanon yläpuolella kulkevien satelliittien viestintäjärjestelmiä sekä avaruusromua. Keräämäni materiaalin pohjalta teen sähköisiä kollaaseja ja nelikanavaisen ääniteoksen. Nämä uudet työt tulevat olemaan osa suurempaa sähköisten kollaasien sarjaa, jota olen juuri aloittelemassa”, Keddie toteaa.

Aiheeseen liittyvää
Pitkät jutut

23.4.2020

Kevätkirje Saaresta
Pitkät jutut

7.2.2020

Raivostuttava rohkeus