Vähättelystä väkivaltaisuuksiin klassisessa Ateenassa

Antiikin Ateenassa oli käytössä useita kansalaisoikeuksien poistamisen instituutioita, joista joihinkin liittyi maasta karkottaminen. Näihin lukeutuivat esimerkiksi ostrakismos-järjestelmä, diapsēfismos-äänestys ja atīmiā-tuomio. Suvi Kuokkanen avaa tässä blogitekstissä tutkimustaan, jossa analysoidaan muun muassa näitä yhteisöstä sulkemisen instituutioita sekä motiiveja niiden taustalla.
Ostrakoneja eli äänestysliuskoina käytettyjä saviruukun sirpaleita Kerameikos-museossa Ateenassa. Ostrakismos-äänestyksellä tuomitun tuli pysyä poissa kymmenen vuotta. Äänestyksessä ehdokkaita ei asetettu etukäteen, vaan kansalaiset saivat äänestää, ketä tahtoivat. Jos ääniä annettiin vähintään 6000, eniten ääniä saanut joutui lähtemään. Kuva: Suvi Kuokkanen

Ostrakismos-järjestelmä antoi ateenalaisille kerran vuodessa mahdollisuuden karkottaa joukostaan kuka tahansa kansalainen kymmenen vuoden ajaksi. Diapsēfismos-äänestyksellä kansalaisuus voitiin poistaa suurelta ihmisjoukolta kerrallaan; atīmiā-tuomiolla henkilöltä poistettiin oikeus poliittiseen toimintaan, mutta häntä ei karkotettu maasta. Analysoin Koneen Säätiön rahoittamassa post doc -tutkimuksessani (2019–2021) muun muassa näitä antiikin kreikkalaisia yhteisöstä sulkemisen instituutioita sekä jäljitän motiiveja niiden käyttämisen taustalla. Pyrin selittämään ennen kaikkea joukosta poistamiseen johtaneita yhteisöllisiä motiiveja, ja tutkimukseni keskeiset teemat liittyvät muun muassa kansalaisidentiteettiin ja rankaisemisen aatehistoriaan. Yhtenä keskeisenä tutkimustavoitteenani on selvittää vihamielisten tunteiden, aggression ja näistä mahdollisesti kumpuavan väkivaltaisuuden kontrollointia yhtenä yhteisöstä sulkemisen motiivina. Käsittelen tutkimuksessani tätä aihepiiriä kunniakäsitysten ja poliittisen keskustelukulttuurin kontekstissa. Seuraavassa esittelen tutkimukseni lähtökohtia ja keskeistä käsitteistöä.

Millainen rooli henkilökohtaisella kunnialla oli klassisen Ateenan poliittisessa kulttuurissa? 400-luvun eaa. ateenalaiset olivat ylpeitä sananvapaudestaan ja suorapuheisuudestaan (kr. parrhēsiā). Vaikka sana oli vapaa, Ateenan laki kielsi kunnianloukkauksen. Miksi? Ainakin Aristoteles tiesi, että vähättelyn kohteeksi joutuminen oli yleinen ja myös oikeutettu yksilötason suuttumuksen syy: hänen mukaansa hybris oli yksi kolmesta vähättelyn muodosta, jotka aiheuttavat vihastumista ja kostonhalua – muut olivat halveksunta ja pahansuopuus. Hybris oli tahallista, toisen häpäisemiseen tähtäävää loukkaamista, jota motivoi ylemmyyden osoittaminen; siksi hybris olikin tyypillistä nuorille ja rikkaille (Retoriikka II 2). Samaan tapaan jo 500-luvun eaa. alkupuolella vaikuttanut valtiomies ja runoilija, Ateenan lakejakin uudistanut Solon nimesi yltäkylläisyyden (kr. koros) merkittäväksi hybristä aiheuttavaksi tekijäksi. Hänen runoissaan hybris on vallanpitäjien tauti, joka vie koko kaupunkivaltion tuhoon. Vielä klassisena aikanakin hybristä pidettiin valtion kannalta vaarallisena olotilana, sillä toisia ihmisiä ylenkatsovan käytöksen pelättiin yksityiseltä yleiselle tasolle levitessään lietsovan pahimmillaan jopa sisällissotaan johtavaa yhteiskunnallista epävakautta (kr. stasis). Aristoteles listaakin Politiikan viidennen kirjan toisessa luvussa hybriksen yhdeksi yhteiskunnallisen epävakauden syistä.

Millainen olotila hybris oli? Hybris on Nick Fisherin uraauurtavasta monografiasta (1992) lähtien tulkittu väkivaltaiseksi teoksi, jota motivoi kunnian riistäminen teon kohteelta. Tämä tulkinta noudattaa Aristoteleen määritelmiä ja olettaa, että hybriksellä on aina kohde, jonka kunniaa loukataan. Kuitenkin toinen, Douglas Cairnsin (1996) ja Mirko Canevaron (2018) edustama tulkinta korostaa hybriksen merkitystä ylemmyydentuntoisena asennoitumisena ja taipumuksena, jolla ei välttämättä tarvitse olla erityistä kohdetta. Itse olen lähtenyt tutkimuksessani liikkeelle siitä oletuksesta, että ateenalaiset mielsivät hybriksen väkivaltaista käytöstä ennustavaksi taipumukseksi, johon liittyi paremmuudentunnetta ja puutteellista itsehillintää. Tämä näkemys myötäilee eräissä antiikin kirjallisissa lähteissä näkyvää dikotomiaa hybriksen ja kohtuullisuuden tai tolkullisuuden (kr. sōfrosynē) välillä.

Klassisessa Ateenassa hybris oli kielletty lailla (kr. grafē hybreōs), joka kielsi hybristiset tekemiset kaikkia ihmisiä (myös naisia, lapsia ja orjia) kohtaan. Laissa ei määritelty, mitä laiton hybris piti sisällään. Tämä oli tavallista, sillä yleensäkään rikoksen tarkkaa sisältöä ei Ateenan laeissa määritelty. On merkillepantavaa, että hybris oli julkisen syytteen alainen rikos (grafē), eli kuka tahansa kansalainen oli oikeutettu nostamaan sen. Huomionarvoista on myös, että laki kielsi hybriksen paitsi miehiä, myös naisia, lapsia ja orjia (lue: alempiarvoisia) kohtaan – klassisessa Ateenassa poliittinen osallistuminen oli varattu vain vapaasyntyisille, asepalveluksen suorittaneille täysi-ikäisille miehille. Tämä on herättänyt tutkijoiden piirissä kysymyksen siitä, ajateltiinko orjienkin kenties omaavan vähäisessä määrin kunniaa. Mirko Canevaron (2018) tulkinnan mukaan laki todennäköisesti kielsi hybriksen myös orjia kohtaan siksi, että hybrististä taipumusta pidettiin yleensä ottaen uhkana yhteiskuntarauhalle.

Esimerkkejä laittomasta hybriksestä olivat Meidiaan ja ja Kononin tapaukset. Tunnettu puhuja ja poliitikko Demosthenes syytti Meidiasta siitä, että tämä oli lyönyt häntä julkisella paikalla Demostheneen toimiessa julkisessa tehtävässä khoregina eli teatterinäytöksen tuottajana. Ariston puolestaan syytti Kononia rankasta pahoinpitelystä, jonka päätteeksi Konon kiekui kuin kukko, esiintyen näin kukkotappelun voittajana ja osoittaen häviäjälle paremmuuttaan. Kumpikaan syytteistä ei johtanut hybris-tuomioon. Demosthenes tiettävästi tyytyi rahalliseen korvaukseen ja sopi riitansa Meidiaan kanssa ennen tuomiota. Ariston puolestaan päätyi syyttämään Kononia pahoinpitelystä, vaikka hybriksenkin tunnusmerkit ilmeisesti täyttyivät – näin mahdollisesti siksi, että näyttö pahoinpitelystä oli vankempi ja tuomio varmempi.

Vaikuttaisi siltä, että ainakin oikeudellisessa kontekstissa hybris saatettiin mieltää asenteeksi ja eräänlaiseksi raskauttavaksi motiiviksi teon taustalla. Kuitenkin hybristä lienee ollut vaikeaa, ellei mahdotonta näyttää toteen. Tätä taustaa vasten tutkimukseni lähtee selvittämään vihamielisen asennoitumisen merkitystä ei-oikeudellisten karkotuskäytäntöjen ja kansalaisjoukosta sulkemisen taustalla. Aiemmin tekemäni tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että vaikka hybris ei olisikaan ollut yhteisöstä karkottamisen julkilausuttu syy, esimerkiksi ostrakismos-karkotuksen äänestysmotiivina saattoi toisinaan olla äänestyksen kohteen ylimielinen asenne ja hybrikseksi mielletty yhteiskunnallinen uhka. Esimerkiksi yhdelle Themistoklesta vastaan suunnatulle ostrakonille äänestäjä on kirjoittanut perusteluksi ”kunnian tähden”, mikä saattoi olla viittaus Themistokleen kunnioitusta vaatineeseen, ylemmyydentuntoiseen asenteeseen.

Ostrakoneja Kerameikos-museossa Ateenassa. Ostrakismos-äänestyspäätöstä ei tarvinnut perustella, mutta monet äänestäjät ovat lisänneet äänestysliuskoilleen sanallisia ja kuvallisia kommentteja. Kuvassa oikealla oleva ostrakon on osoitettu Themistokleelle tīmēs heneka, ’kunnian tähden’. Kuva: Suvi Kuokkanen

Kirjallisuutta

Cairns, D. L., 1993, Aidos. The Psychology and Ethics of Honour and Shame in Ancient Greek Literature, Oxford.

Cairns, D. L., 1996, Hybris, Dishonour, and Thinking Big, Journal of Hellenic Studies 116, 1–32.

Canevaro, M., 2018, The Public Charge for Hubris Against Slaves: The Honour of the Victim and the Honour of the Hubristês: Journal of Hellenic Studies 138, 100–126.

Fisher, N. R. E., 1992, HYBRIS. A Study in the Values of Honour and Shame in Ancient Greece, Warminster.

Rademaker, A., 2005, Sophrosyne and the Rhetoric of Self-restraint: Polysemy & Persuasive Use of an Ancient Greek Value Term, Leiden – Boston.

Kirjoittaja

Suvi Kuokkanen

FT Suvi Kuokkanen tekee Koneen Säätiön rahoituksella (2019–21) väitöskirjan jälkeistä tutkimusta Oulun yliopistossa, tieteiden ja aatteiden historian oppiaineessa. Hänen tutkimuksensa koskee antiikin kreikkalaisia yhteisöstä ulossulkemisen mekanismeja, motiiveja ja muuttuvia ilmenemismuotoja.