Ajankohtaista | 26.09.2017

Goethe luotti väriopissaan aisteihinsa

Goethe opettaa nykylukijalleen, että luonnontutkimuksessa tarvitaan mittaamisen lisäksi myös inhimillistä aistikokemusta, kertoo kääntäjä ja tutkija Pirkko Holmberg. Holmberg ja Pajari Räsänen työstävät parhaillaan suomennosta Goethen Väriopista.

Maailmankirjallisuuden klassikko Johann Wolfgang von Goethe (1749–1832) oli myös ahkera luonnontutkija. Eräs hänen tärkeimmistä panostuksistaan luonnontieteeseen oli vuosina 1808–1810 julkaistu kolmiosainen tutkielma väriopista (Zur Farbenlehre).

Kääntäjä ja tutkija Pirkko Holmberg on yhdessä Pajari Räsäsen kanssa suomentanut tutkielman ensimmäisen eli didaktisen osan, johon sisältyvät Goethen varsinainen väriteoria ja hänen suorittamansa kokeet. Suomennos noudattelee englanniksi ja ruotsiksi julkaistujen käännösten rakennetta.

”Mitattavan fysikaalisen ilmiön sijasta väri on Goethelle ennen kaikkea havaittava tosiasia. Tässä hänen luonnonfilosofiansa edustaa kiinnostavaa välivaihetta ennen myöhempään matemaattiseen positivismiin johtanutta kehitystä. Goethen poleemisen vastahankainen suhtautuminen Newtoniin takasi hänelle luonnontutkijoiden tuomion epätieteellisyydestä. Goethe ja Newton kuitenkin tutkivat väriä täysin eri lähtökohdista”, Pirkko Holmberg kertoo.

Holmbergin mukaan teoksen merkitys varsinkin kuvataiteilijoille on ollut suuri.

”Värioppi on vaikuttanut moniin taiteilijoihin, kuten Philipp Otto Rungeen, William Turneriin ja Wassily Kandinskyyn. Se on vaikuttanut merkittävästi myös suomalaiseen taiteeseen opetustyön välityksellä.”

Kääntämisessä Holmbergille on ollut vaikeinta ja kiehtovinta aihepiirin tuntemattomuus. Goethen luonnontutkimusten tai hänen aikakautensa luonnontieteen tuntijoita on niin harvassa, että Holmbergin on täytynyt itsensä yrittää tulla aihepiirin tuntijaksi.

”Joissain tapauksissa vastauksia on mahdotonta saada. Vanhakantaiselle kemiallisen aineen tai työvälineen nimitykselle ei ole suomenkielistä vastinetta. Muunkielistenkin käännösten tekijät ovat aika ajoin heittäneet vain hyviä arvauksia. Kääntäessä on myös koko ajan pitänyt tasapainotella kriittisen ja myötäsukaisen asenteen välimaastossa. Alkuteos ei ole millään muotoa täydellinen, mutta sen kohteleminen pelkkänä kuriositeettina ei myöskään tee sille oikeutta tai auta sen ymmärtämisessä.”

Goethea on joskus luonnehdittu radikaaliksi empiristiksi siksi, että hän pohjasi luonnontutkimuksensa aistikokemukseen eli siihen, mitä hän pystyi paljain silmin näkemään – ja vain siihen. Hän jätti huomiotta monia sellaisia asioita, joiden ymmärtämiseksi tarvitaan teoreettisia oletuksia näkymättömistä voimista tai kappaleista.

Pirkko Holmbergin mielestä Goethen lähestymistapa herättelee tiedeuskovaista nykylukijaa ajattelemaan luonnontutkimusta pelkkää mittaamista kokonaisvaltaisemmin.

”Luonnon selittäminen yksinomaan laskennallisesti tai tehokkailla mittausvälineillä selville saatavan tiedon avulla on verrattavissa siihen, että taideteosta yritettäisiin selittää tyhjentävästi vain sen massan ja materiaalisen koostumuksen perusteella. Ne eivät riitä, vaan lisäksi tarvitaan lähestymistapaa, joka niveltyy osaksi inhimillistä kokemusmaailmaa”, hän sanoo.

Heljä Franssila

Johann Wolfgang von Goethe: Värioppi. Kirjan suomentavat Pirkko Holmberg ja Pajari Räsänen, ja Teos julkaisee sen. Tulevan julkaisun ISBN-numero on 978-951-851-671-5. Kuva: Kirjan kansi, Teos, 2017.