Uhanalaisten kielten kuvat

Elävä kieli -yhteisötaideprojektissa sarjakuva on ollut kielivähemmistöjen väline saada äänensä kuuluviin. Projektissa vähemmistökieliaktivistit piirsivät omankielisiä sarjakuvia Venäjällä, Virossa, Norjassa ja Suomessa järjestetyissä työpajoissa. Pienten kieliryhmien asema on uhattuna erityisesti Venäjällä. Hankkeen vetäjä, sarjakuvataiteilija Sanna Hukkanen kertoo projektista ja osallistujien sarjakuvista.
Sarjakuvatyöpaja komipermjakkien pääkaupungin Kudymkarin draamateatterissa Pemin hallintoalueella vuonna 2016. Kuva: Dmitri Maiburov

Elävä kieli -projekti sai alkunsa vuonna 2015 Petroskoissa, kun moskovalainen kääntäjä ja sarjakuva-aktivisti Anna Voronkova tuli seuraamaan karjalaisille ja vepsäläisille toimittajille järjestämääni sarjakuvatyöpajaa. Osallistujat eivät olleet koskaan ennen piirtäneet sarjakuvia ja innostuivat uuden median mahdollisuuksista. Hukkanen ja Voronkova puolestaan haltioituivat heidän kiehtovista ja voimakkaista tarinoistaan ja päätyivät pian viemään työpajaa myös muille uhanalaisille kielialueille. Yhteistyökumppaneita löytyi ketjureaktiona puskaradion kautta, ja järjestäjille tarjoutui tilaisuus matkustaa paikkoihin, joista he eivät olleet ennen kuulleetkaan. Yhteisötaideprojekti kiersi suomalais-ugrilaista maailmaa neljän vuoden ajan, vuosina 2015–19. 

Työpajoissa käytettiin Maailman sarjakuvat ry:n kehittämää ruohonjuurisarjakuvametodia, jonka tarkoituksena on tarjota erilaisille vähemmistöryhmille väline saada äänensä kuuluviin. Osallistujat olivat toimittajia, opettajia, kirjastojen, päiväkotien ja museoiden työntekijöitä, kulttuuritoimijoita, opiskelijoita ja järjestöaktiiveja, joskus jopa shamaaneja. Taustayhteisönä toimi joensuulainen osuuskunta Myötävoima.

Sarjakuvista välittyvät historia ja nykypäivän haasteet

Vuonna 2016 matkustimme Hanti-Mansijskiin. Olimme sopineet sarjakuvatyöpajan hantinkielisille osallistujille. Yliopistolla järjestettyyn työpajaamme tulikin taloustieteen opiskelijoita piirtämään ohjauksessamme sarjakuvia verotuksesta. Meille jäi karmiva tunne, ettei järjestäjä toivonut meidän tapaavan kielivähemmistön edustajia ollenkaan. Myöhemmin luokkahuoneeseen astui arasti sisään hantinuorten teatteriryhmä, joka oli tullut kaukaa pohjoisesta, Kazymista. Nuorten ja heidän ohjaajansa Jelena Fedotovan piirtämät sarjakuvat kuvittivat karua kertomusta öljyteollisuuden aiheuttamista tuhoista alueen luonnolle ja hantikulttuurille.

Hankkeen käynnistyessä järjestimme työpajamme alueiden pääkaupungeissa, joihin oli helpointa löytää kontakteja. Pian huomasimme, että työpajojen pitäminen maaseudulla olikin paljon kiinnostavampaa. Kylissä osallistujat edustivat vanhempaa sukupolvea, heidän äidinkielentaitonsa oli sujuvampaa ja he muistivat kiehtovia tarinoita paikallishistoriasta, perinteistä ja mytologiasta. Nuorempien osallistujien sarjakuvien tarinat kaupungeista käsittelivät nykypäivän haasteita ja mahdollisuuksia. Järjestämällä jokaisella matkalla työpajan sekä kaupungissa että kylissä saimme sarjakuviin mukaan kaksi eri perspektiiviä.

Miksi kielet katoavat?

Pääsyyllisenä pienten kielten katoamiseen pidetään sekä neuvostoaikaista että nykyistä sortopolitiikkaa. Vuonna 2017 Venäjällä säädettiin uusi kielilaki, joka sallii vain venäjänkielisen opetuksen kouluissa. Vähemmistökielten opiskelu supistui valinnaiseksi oppiaineeksi. Kieliaktivistit pitävät lakia kuoliniskuna kielilleen. Projektin sarjakuvissa käsiteltiin myös kodin ja yhteiskunnan vastuun jakautumista kielen säilyttämisessä. Osallistujien mukaan lasten vanhemmat ajattelevat, että lasten on parempi oppia kotona ja koulussa venäjää pärjätäkseen opinnoissa ja työelämässä. Yleinen harhaluulo on, että kaksikielisille lapsille jää “outo aksentti”, tai että he oppivat kyllä äidinkielen vieraillessaan mummolassa.

Hankkeemme tarkoituksena on ollut nimenomaan tukea vähemmistökieliä, mutta emme ole voineet välttää huolta paikallisten kumppaniemme turvallisuudesta. Kuolan niemimaan saamelaisparlamentin Sām’ Sobbarin puheenjohtajaa Valentina Sovkinaa yritettiin estää osallistumasta YK:n alkuperäiskansojen maailmankonferenssiin New Yorkissa vuonna 2014. Viranomaiset puhkoivat hänen autonsa renkaat ja yrittivät takavarikoida hänen passinsa. Valentinan sarjakuva kertoo, kuinka viranomaiset julistivat Sām’ Sobbarin laittomaksi ja perustivat tilalle oman nukkehallituksen vuonna 2008.

Riippumaton venäläinen 7×7-nettimedia sai sakot julkaistuaan laajan reportaasin projektistamme sivuillaan venäjäksi ja englanniksi vuonna 2018. Artikkeli oli juuri saanut Mass Media Peacemaker-palkinnon. Viranomaisten mukaan 7×7:llä ei ollut lupaa julkaista materiaalia englanniksi. Sakko peruttiin lopulta pitkän valituskierteen päätteeksi. Vähemmistökieliaktivisteja uhkaillaan ja häiritään, mutta toisaalta juuri siksi he tarvitsevat paikallisen tason ulkopuolelta tulevaa tukea. Heille on tärkeää, että maailma tietää heistä ja heidän tilanteestaan.

Sarjakuvissa on voimaa

Elävä kieli -projektin konkreettisia tuotoksia ovat sarjakuvista kootut nettisivut, kiertävä näyttely ja FUgrics-kirja. Työpajojen parasta antia oli sarjakuvien ohella verkostoituminen ja yhteisöllinen tekeminen. Paikalliset yhteistyökumppanimme ovat järjestäneet myöhemmin omia sarjakuvatyöpajoja ja -näyttelyitä. Sarjakuvat ovat levinneet paikallislehdissä, somessa ja postikortteina. Venäjällä sarjakuvan käyttö yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineenä on yhtä uutta kuin sarjakuvien tekeminen ja julkaisu yleensäkin. Vähemmistökieliset sarjakuvat saivat paljon näkyvyyttä ja positiivista palautetta.

Sarjakuvat ovat osoittautuneet monestakin syystä käytännölliseksi välineeksi uhanalaisten kielten tukemiseen. Sarjakuva on helppo oppia, halpa toteuttaa ja yksinkertainen julkaista. Olemme huomanneet, että kaikki babuškoista pikkulapsiin rakastavat sarjakuvien tekemistä ja lukemista. Tekstin ja kuvan yhdistelmässä piilee mahtava voima, kun jo kuva yksinään voi ilmaista enemmän kuin tuhat sanaa. Visuaalinen kerronta voi myös murtaa kielimuurit ja muodostaa uuden yhteyden kieleen, perinteisiin ja paikkoihin.

Kirjoittaja

Sanna Hukkanen

Sanna Hukkanen on joensuulainen sarjakuvataiteilija ja -aktivisti. Hän on ohjannut sarjakuvatyöpajoja myös maahanmuuttajille Suomessa ja vammaisryhmille Tansaniassa. Kuva: Inkeri Aula
Aiheeseen liittyvää