Tuija Kokkonen: Taiteen ja tutkimuksen vapaus on demokratian ja sivistyksen ehto

Tuija Kokkosen mielestä taiteen ja tutkimuksen vapaus edellyttää aikaa, itseohjautuvuutta ja mahdollisuutta olla hiljaa. Tärkeää kuitenkin on, että taiteilijat ja tutkijat osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Kuva: Vilja Pursiainen / Koneen Säätiö

Taiteilija, tutkija Tuija Kokkonen valittiin Koneen Säätiön hallituksen jäseneksi marraskuussa 2018. Säätiön luottamustehtävissä toimiminen on Kokkoselle jo ennestään tuttua, sillä edelliset neljä vuotta hän toimi säätiön taiteilijaresidenssin Saaren kartanon johtokunnassa. Kokkonen odottaa hallitukselta hyvää keskustelua taiteen ja tutkimuksen vapauden turvaamisesta.

Kokkonen on taiteilija ja tutkija, joka työskentelee taiteellisen tutkimuksen professorina Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Teatterikorkeakoulussa Kokkonen vastaa tohtoriohjelmasta. Lisäksi hän valmistelee väitöstutkimukseensa perustuvaa kirjaa. Teos käsittelee esitystä ekokriisien aikakaudella ja erityisesti suhdetta ei-inhimilliseen – etenkin toisiin lajeihin – esitystapahtumassa.

Kysyttäessä, miten hän on päätynyt taiteilijaksi, tutkijaksi ja Teatterikorkeakoulun professoriksi, mainitsee Kokkonen keskeisenä tekijänä uteliaisuuden.

”En ole juuri tähdännyt mihinkään, pikemminkin seurannut uteliaisuutta ja maailmasta nousevia kysymyksiä. Uteliaisuus on toiminut vähän kuten aboriginaalien laulureitit. Kun alkaa laulaa, polku ilmestyy eteen.”

Kokkosen työskentely lukeutuu ekologisen ja posthumanistisen esitystutkimuksen aloihin. Hän kuitenkin huomauttaa olleensa kiinnostunut aiheista jo ennen kuin ne niputettiin posthumanismi-käsitteen alle.

”Vuosituhannen vaihteessa aloin miettiä, miksi esityksessä on vain ihmisiä. Miksi muut maapallon kanssaoliot on poissuljettu esityksistä? Tai pikemminkin: miksi me emme ole siellä missä ne ovat? Niin aloin tehdä taidetta ja myöhemmin myös taiteellista tutkimusta, joka keskittyi näihin kysymyksiin.”

Kanssaesiintyjinä Kokkosen teoksissa ovat toimineet muun muassa koirat, muurahaiset, linnut, puut, kalliot, pilvet ja sään ilmiöt.

Vapaa tutkimus vastaa haasteisiin

Kokkonen suhtautuu varauksella kaikenlaiseen kategorisointiin ja korostaa tutkimuksen itseohjautuvuuden merkitystä. Vapaana, apurahoitettuna taiteilijana ja tutkijana hän on itse voinut keskittyä siihen, mikä on oikeasti kiinnostanut.

”Se on ollut suuri etuoikeus, jonka pitäisi olla mahdollista myös tämän päivän nuorille tekijöille”, Kokkonen toteaa.

Kokkosen puheessa vapaus nousee esiin niin mahdollisuutena kiinnostua kuin kysymyksinä taiteen ja tutkimuksen vapaudesta ja sen turvaamisesta. Hän kertoo pohtivansa jatkuvasti sitä, minkälaiset toimimisen muodot ja keinot edesauttavat demokratian pystyssä pysymistä. Tähän liittyvät juuri kysymykset taiteen ja tutkimuksen asemasta.

”Miten taiteen ja tutkimuksen vapaus turvataan, kun se on kuitenkin demokratian ja sivistyksen ehto?” hän miettii.

Kokkosen mielestä ensimmäinen edellytys taiteen ja tutkimuksen vapaudelle on aika: se, että konkreettisesti mahdollistetaan aikaa tehdä taidetta ja tutkimusta.

”Tätähän Koneen Säätiö ja muut säätiöt tekevät. Siihen tarvitaan kuitenkin myös ja ennen kaikkea valtion suoraa, vapaata perusrahoitusta, joka Suomessa korkeakoulusektorin tutkimustoiminnassa on pieni. Vastaavasti kilpailutetun rahoituksen osuus on suuri, mikä käy ilmi mm. Suomen Akatemian vuonna 2010 tekemästä kansainvälisestä vertailusta.”

Toiseksi edellytykseksi Kokkonen asettaa tutkimuksen itseohjautuvuuden.

”Nykyisessä maastossa strateginen ohjaus on erittäin voimakasta. Teemallisesti suunnatun rahoituksen osuus Suomessa oli edellä mainitussa Suomen Akatemian vertailussa muita vertailumaita suurempi. Tämä suuntaus on vain voimistunut kuluneen vajaan kymmenen vuoden aikana.”

Vaikka temaattisetkin haut ovat Kokkosen mielestä tarpeellisia joidenkin tärkeiden kysymysten tutkimuksen varmistamiseksi, laajasti katsottuna autonominen tutkimus vastaa todennäköisemmin nykyisiin ja tuleviin monitasoisiin haasteisiin.

Taiteen ja tutkimuksen vapaus liittyy Kokkosen mukaan myös nykyiseen näkyvyyden ja kilpailun kulttuuriin, joka ilmenee muun muassa akateemisen maailman mittareissa ja taidemaailman arvostuksen kriteereissä.

”Jatkuva näkymisen ja meriittien, laskettavissa olevan ”tuloksen” keräämisen vaatimus voi tuottaa performatiivista julkaisujen – tekstien, tapahtumien, yhteistöiden, päivitysten – tehtailua, joka jatkuessaan ohentaa taidetta, tutkimusta, poliittista päätöksentekoa ja ymmärrystämme maailmasta ja itsestämme. Syvätason työskentely, mikä sisältää myös kompleksisten ympäristöjen ja itsensä kuuntelemisen, mielikuvituksen ja eettisen ymmärryksen, edellyttää työrauhaa, mahdollisuutta olla hiljaa ja keskittyä itse työhön”, Kokkonen toteaa.

Toisaalta on tärkeää, että taiteilijat ja tutkijat osallistuvat yliopisto- ja taidemaailman keskustelujen lisäksi laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

”Suurin vaikuttavuus tapahtuu tietysti koko ajan perustyössä taiteen ja tutkimuksen kautta. Nehän muodostavat yhteiskunnallisen elämämme pohjan ja kantavat vastuuta myös tulevaisuudesta. Mutta tällä hetkellä taitelijoiden ja tutkijoiden puhe on mielestäni erityisen tarpeen, sillä se osallistuu demokratian ennakkoehtojen jatkuvaan uudelleenrakentamiseen – alkaen muutoksista tavoissa, joilla maailma nähdään.”

 

Rohkeaa on havaita sivuutetut ja tehdä heille tilaa.

Rohkeaa ei ole olla kyseenalaistamatta ongelmallisia asioita, vaikka ryhmäpaine ohjaisi vaikenemiseen.

BIO:

Tuija Kokkonen, taiteilija, tutkija ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun taiteellisen tutkimuksen professori (1.8.2018 alkaen).

Saaren kartanon johtokunnassa 2014—2018. Koneen Säätiön hallituksessa vuodesta 2019.

Asuu Helsingissä puolison ja kahden lapsen kanssa.