Terveiset Jäämereltä

Nuokkuesikkoa (Primula nutans) ja jääleinikkiä (Ranunculus glacialis) uhkaa häviäminen Suomen luonnosta, mahdollisesti myös globaali sukupuutto. Molemmat kärsivät elinympäristöjensä pirstaloitumisesta ja ilmaston lämpenemisestä. Nämä kaksi lajia ovat Band of Weeds -taitelijaryhmän esimerkkikasvit niin kutsutusta kuudennesta sukupuutosta, jota heidän seuraava äänitteensä tulee käsittelemään. Ensimmäinen äänitysmatka suuntautui Jäämerelle.
Kirjoittaja äänitysmatkalla Finnmarkissa. Kuva: Kalle Hamm

Bändikavereina kasvit

Perustin Band of Weedsin Dzamil Kamangerin kanssa vuonna 2015. Alun perin käsitteelliseen yhtyeeseemme kuului kolme rikkakasvia: pujo (Artemisia vulgaris), pelto-ohdake (Cirsium arvense) ja hevonhierakka (Rumex longifolius). Meidän lisäksemme muita ihmisjäseniä olivat Lauri Ainala ja Hermanni Keko. Yhtye alkoi tehdä myös live-keikkoja vuoden 2018 aikana, jolloin Olli Aarni liittyi mukaan ja Kamanger jäi pois.

Band of Weeds tallentaa mikrovolttisensoreilla kasvien sähkömagneettista värähtelyä ja työstää kerätystä materiaalista ääniteoksia. Tallentaminen tapahtuu neuvostotutkija Ivan Gunarin kehittämällä ”suoralla” äänitysmenetelmällä tai muuntamalla kasvien sähkömagneettista värähtelyä MIDI-formaattiin. Äänitykset tapahtuvat kasvien luontaisilla kasvupaikoilla, ja kerätty data jälkityöstetään studiossa lopulliseen muotoonsa. Ensimmäinen LP Other-Than-Human julkaistiin vuonna 2017.

Seuraava, työn alla oleva äänite Waiting for the Extinction :( käsittelee sukupuuttoa, ilmaston lämpenemistä ja pirstaloituvia elinympäristöjä nuokkuesikon ja jääleinikin kautta. Ensimmäinen äänitysmatka tehtiin kesäkuun alussa 2018 Norjan Finnmarkiin, jossa nuokkuesikko kasvaa yleisempänä kuin Suomessa ja Ruotsissa eikä ole niin monikertaisesti suojeltu. Seuraava äänitysmatka suuntautuu myös Norjaan, Jotunheimin jäätikölle, jossa jääleinikki kasvaa runsaana. Waiting for the Extinction :( ilmestyy näillä näkymin vuoden 2018 loppuun mennessä. 

Uhanalainen nuokkuesikko 

Nuokkuesikko (tunnetaan myös nimellä ruijanesikko) kasvaa Suomessa pääasiassa Perämeren rannikkoalueella. Lähimmät kasvupaikat Suomen rajojen ulkopuolelta löytyvät Jäämeren ja Vienanmeren rannoilta. Jääkauden jälkeen suurin osa Suomea oli veden peitossa. Silloisen Perämeren ja Vienanmeren välillä vallitsi jonkin aikaa vesiyhteys tai ainakin maakannas oli hyvin kapea. Tuolloin Perämeren puolelle levinneet kasvit joutuivat maankohoamisen seurauksena eroon sukulaisistaan ja lähtivät kehittymään omaan suuntaansa.

Suomen nuokkuesikot luetaan omaan rotuunsa, alalajin finmarchica jokelae-muunnokseen. Pohjois-Norjassa, Kuolassa ja Vienanmeren rannoilla tavattava muoto on puolestaan saman alalajin toinen muunnos (alalaji finmarchica).  Nuokkuesikon aiempi tieteellinen nimi on antanut nimensä Primula sibirica -kasviryhmälle, jolla tarkoitetaan merenrantalajeja, joilla on kaksiosainen levinneisyysalue niin, että eteläisimmät esiintymät ovat Perämeren rannikolla ja päälevinneisyysalue arktisten merien rannoilla.[1]

Nuokkuesikko on EU:n direktiivilaji, joka on Suomessa ja Ruotsissa erittäin uhanalainen ja täysin rauhoitettu laji. Monet sen kasvupaikoista on hävinnyt vesien rehevöitymisen, rantalaidunnuksen päättymisen ja vahvojen kilpailijoiden, ennen muuta järviruo’on leviämisen takia. Suomessa tunnetaan tällä hetkellä noin 500 erillistä nuokkuesikon havaintopaikkaa, jotka on yhdistetty noin 250 esiintymäksi.

Maatalouden rakennemuutoksen lisäksi nuokkuesikkoa uhkaa ilmastonmuutos. Alkuperäinen arktinen laji ei välttämättä menesty, jos ilmasto lämpenee peruuttamattomasti. Vaikka nuokkuesikko on yleisempi Jäämeren rannoilla kuin Perämeren pohjukassa, kehityssuunta Norjassa on sama kuin Suomessa ja Ruotsissa. Vuoden 2006 listauksessa nuokkuesikko oli Norjassa silmällä pidettävä, mutta vuoden 2015 listauksessa jo vaarantunut laji.

Avustettu leviäminen

Suomen nykyinen luonnonsuojelulaki on 28 vuotta vanha, ja perustuu ajatukseen, että lajit pysyvät ikuisesti esiintymisalueillaan ja luonto olisi perimmäiseltä olemukseltaan varsin muuttumaton ja palautuisi häiriöiden jälkeen ennalleen. Nuokkuesikkoon onkin sovellettu ns. avustettua leviämistä (assisted migration), jolla tarkoitetaan kasvilajien viemistä uusille alueille, joihin lajit voisivat itsestäänkin levitä, jos pääsisivät ihmisen luomien esteiden yli.

Yliopistotutkija Susanna Lehvävirran tutkijaryhmä keräsi vuonna 2012 nuokkuesikon siemeniä Iistä, Haukiputaalta sekä Norjan Kirkkoniemestä. Siemenet kylvettiin koeruutuihin Helsingin, Rauman, Joensuun, Oulun, Tarton ja Svanhovdin kasvitieteellisiin puutarhoihin. Nykyään Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa kasvaa elinvoimainen ex situ -suojeltu[2] kanta, jota hyödynnetään palautusistutuskokeiluissa. Vuonna 2015 kokeeseen lisättiin kaksi uutta lajia; Idänkeulankärki (Oxytropis campestris ssp. sordida) ja tummatunturikurjenherne (Astragalus alpinus ssp. arcticus)Jokaisessa koepuutarhassa on tällä hetkellä kolme koelaatikkoa nuokkuesikkoa ja kaksi koelaatikkoa uusille lajeille.

Lehvävirta arvioi, että suomalainen variaatio jokelae menestyisi Jäämeren rannalla. Sen sijaan norjalainen muunnos finmarchica pärjää huonosti siirroissa. On mahdollista, että molemmat muunnokset elävät nykyisellään niille sopimattomissa oloissa, eli ilmasto on jo muuttunut nopeammin kuin kasvi on sopeutunut. Mitä pienempi populaatio on, sitä suurempi riski sillä on hävitä.

Lajin ollessa nuokkuesikon tavoin moninkertaisesti suojeltu sen siirtämiseen täytyy hankkia myös monia poikkeuslupia. Avustettu leviäminen onkin oikeudellisesti kiistanalaista, koska nykyisen lain tulkinnan mukaan biologisen levinneisyytensä ulkopuolelle siirretty laji on siellä vierasperäinen ja potentiaalisesti vaarallinen. Suojelua koskevissa keskusteluissa onkin kysytty, vähentääkö ihmisen aktiivinen puuttuminen itsessään luonnon tai lajin itseisarvoa, ja kenen tulisi päättää esimerkiksi avustetusta leviämisestä ja tehdä itse siirrot.

Keskusteluissa on tuotu myös esiin, että pelkkä panostus lajin suojeluun ei riitä, koska lajia ei voi olla ilman sen elinympäristöä. Mitä hyötyä on alueellisista suojelutoimista, kun ilmastonmuutos uhkaa muuttaa ympäristöoloja dramaattisesti seuraavan 50–100 vuoden aikana ja hävittää laajoilta alueilta lukemattomien eliölajien elinympäristöjä. Suuren mittakaavan muutokset voivat tehdä tyhjiksi pienen mittakaavan suojelutoimet.

Painetut lähteet:

Hanski, Ilkka: Kutistuva maailma. Elinympäristöjen häviämisen ekologiset seuraukset. Gaudeamus, Helsinki, 2007.

Hanski, Ilkka: Viestejä saarilta. Miksi luonnon monimuotoisuus hupenee? Gaudeamus, Tampere, 2007.

Kolbert, Elizabeth: Kuudes sukupuutto. Luonnoton historia. Atena, Nørhaven, Tanska, 2014.

Kivipelto, Arja: Kasvit kamppailevat elämästään. TIEDE 8.6.2016.

Ranta, Pertti: Villit vihreät kasvit. Suomen kaupunkikasvio. Vastapaino, Tampere, 2014.

Ryttäri, Terhi; Kalliovirta, Mika & Lampinen, Raino (toim.) Suomen uhanalaiset kasvit. Tammi, Helsinki, 2012

Painamattomat lähteet:

LuontoPortti-palvelu: Nuokkuesikko. Osoitteessa: http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/nuokkuesikko (viittauspäivä 27.5.2018)

Luomus: Avustettu leviäminen. Osoitteessa: https://www.luomus.fi/fi/avustettu-leviaminen (viittauspäivä 26.6.2018)

[1] Perämeren rantojen lajiryhmän (ns. ruijanesikkoryhmä eli Primula sibirica -ryhmä) keskeisimmät lajit ovat ruijan- eli nuokkuesikko (Primula nutans), rönsysorsimo (Puccinellia phryganodes), vihnesara (Carex paleacea), suolasara (Carex halophile), nelilehtivesikuusi (Hippuris tetraphylla) ja merihanhikki (Potentilla anserina subsp. egedii).

[2] Ex situ -suojelulla tarkoitetaan suojelua muualla kuin lajin luontaisella kasvupaikalla. Ex situ -suojelua tarvitaan, kun suojelu kasvupaikalla (in situ) ei jostain syystä onnistu tai kasvupaikka on tuhoutunut.

Kirjoittaja

Kalle Hamm

Kalle Hamm on kuvataiteilija, joka on työskennellyt kasvien kanssa vuodesta 2005. Hammin mukaan kasvit tulisi ymmärtää tasaveroisina toimijoina ihmisen kanssa ja niiden merkitys koko planeetan elämän mahdollistajina tulisi tunnustaa. Saaren kartano julkaisi Hammin ja Dzamil Kamangerin toteuttaman Siirtolaispuutarha-teoksen vuonna 2017. Teos kertoo 32 tulokaslajin saapumisesta Saaren kartanon alueelle Mietoisiin, Varsinais-Suomeen. Hammin perustama yhtye Band of Weeds tekee ääniteoskokonaisuuksia kasveista äänitetystä sähkömagneettisesta signaalista. Bändi esiintyy myös livenä.

Hamm on osallistunut useisiin kotimaisiin ja kansainvälisiin näyttelyihin. Hamm on toiminut taide- ja muotoilukoulu Taikan johtavana opettajana sekä museolehtorina Kiasmassa.