Tavataan virtuaaliolohuoneessa!

Muodostavatko ihminen, vuorovaikutus ja tila sellaisen pyhän kolminaisuuden, että se toteutuu kaikissa vuorovaikutustilanteissa, myös niissä, joissa fyysistä tilaa ei lähtökohtaisesti ole? Käy pöytääni, vieras! -projektin Venla Kuuluvainen ja Pekka Isotalus pohtivat blogitekstissään ryhmien välisiä kohtaamisia virtuaaliympäristöissä.
Kuva: Pixabay

Käy pöytääni, vieras! -projektissa tutkimme ryhmien välisiä kohtaamisia virtuaalisilla päivällisillä immersiivisissä virtuaaliympäristöissä ja videopuhelusovelluksen kautta. Näillä virtuaalisilla alustoilla tapahtuvaa vuorovaikutusta tutkiessamme olemme huomanneet, että alustat näyttävät joko ottavan huomioon tai jättävän huomiotta vuorovaikutusta kehystävän ympäristön merkityksen.

Vaikka tilanne tuskin on näin mustavalkoinen, tuntuu viestintäteknologia olevan jokseenkin jakautunut kahteen ryhmään sen oletetun käyttötarkoituksen mukaan. Osa viestintäteknologiasta on tarkoitettu ”asioiden hoitamiseen” eli pääasiassa työkäyttöön ja osa viihteeksi tai henkilökohtaisten suhteiden hoitamiseen.

Esimerkki: Erilaiset virtuaaliympäristöt, virtuaalitodellisuus ja ihan vain somepalvelutkin, kuten Facebook tai Twitter, ovat vahvasti visuaalisia. Ne rakentavat näköaistein havaittavaa visuaalista ympäristöä, joka muistuttaa enemmän tai vähemmän fyysistä maailmaa, sitä paikkaa, jossa vuorovaikutus tapahtuu. Virtuaalitodellisuus voi loihtia silmiemme eteen täysin autenttisen paikan illuusion, mutta myös esimerkiksi Facebookin ”seinä” luo eräänlaisen paikan vuorovaikutukselle. Vuorovaikutuksesta, joka käydään paikassa, jää myös visuaalinen muistijälki.

Sen sijaan videopuheluohjelmat tarjoavat hyvin vähän jaetun paikan elementtejä. Niissä vuorovaikutus tapahtuu useimmiten kuin tyhjiössä, ilman minkäänlaista fyysiseen maailmaan rinnastettavissa olevaa visuaalista kiinnekohtaa. Aivan kuin ohjelmien laatijat olisivat ajatelleet, että yhteistä paikkaa ei tarvita kun ”hoidetaan asioita”. Vaikka joissakin videopuheluohjelmissa on mahdollisuus visuaalisesti luoda yhteinen paikka (esim. katsomo), ovat nämä efektit melko kömpelöitä ottaen huomioon, millaisia jaetun tilan illuusioita esimerkiksi virtuaalitodellisuus meille jo tarjoaa.

 

Ihminen, vuorovaikutus ja tila

Alustavat tutkimustuloksemme Käy Pöytääni, vieras! -projektin videopuhelupäivällisten vuorovaikutuksesta osoittavat, että kun jaettua paikkaa ei ole, täytyy yhteinen kiinnittymiskohta ikään kuin rakentaa vuorovaikutuksessa. Ihmisten on helpompi tavata jonkin äärellä.

Näiden havaintojen pohjalta pohdimme, ovatko ihminen ja ihmisten välinen vuorovaikutus aina jollakin tavalla yhteydessä siihen fyysisen maailman paikkaan, jossa ne sijaitsevat ja tapahtuvat. Muodostavatko ihminen, vuorovaikutus ja tila sellaisen pyhän kolminaisuuden, että se toteutuu kaikissa vuorovaikutustilanteissa, myös niissä, joissa fyysistä tilaa ei lähtökohtaisesti ole. Toisin sanoen, onko meille lihaa ja verta oleville ihmisille tärkeää, että myös virtuaalinen kohtaaminen tapahtuu jossakin, sen sijaan että vain kohtaamme?

Myös viimeaikainen tutkimus osoittaa, että videopuhelut koetaan fyysiseksi tilaksi; seiniksi ja katoksi, joiden puitteissa vaikkapa palaveerataan (Laitinen, 2020). Väitämme kuitenkin, että kun tällainen yhteisen tilan rakentaminen täytyy tehdä vuorovaikutuksessa kaikkien muiden päämäärien (palaverin sisältö, päätöksenteko, ihmissuhteiden hoito…) lisäksi, hajottaa se kohtaamisen energiaa: Ollaanko nyt epämuodollisesti kahvilla vai onko kyseessä virallisempi työpalaveri? Jutellaanko ystävän kanssa syntyjä syviä viinilasillisen kera vai vaihdetaanko kevyesti kuulumisia ja moikataan myös muita perheen jäseniä taustalla?

Vuorovaikutus ja vuorovaikutussuhteet syntyvät ja määrittyvät jaetun tilan kautta. Aikaisemmassa tutkimuksessamme (Kuuluvainen et al., painossa) havaitsimme, että kun katsojalle luotiin immersiivisen virtuaaliympäristön avulla kokemus samassa tilassa vieraan kanssa olemisesta, vahvistui myös sen merkitys, kuinka lähestyttäväksi, eli lämpimäksi ja ystävälliseksi vieras koettiin. Kokemus jaetusta tilasta näytti siis suuntaavan katsojien huomiota vahvemmin mahdolliseen vuorovaikutussuhteeseen vieraan kanssa.

 

Mediasta ympäristöön

Pohdimmekin, voisiko myös videopuhelusovelluksissa olla elementtejä, jotka helpottavat yhteisen tilan tunteen syntymistä mahdollistaen kuitenkin laadukkaan videoyhteyden. Voisivatko videopuhelut tapahtua selkeämmin jossakin, jolloin yhteinen ymmärrys tilanteen luonteesta olisi selvempi kaikille osapuolille? Tavattaisiinko virtuaalisessa olohuoneessa, baarissa tai kokoushuoneessa?

Aikaisemman tutkimuksen perusteella pohdimme myös, voisiko yksi syy ”paradigmaerolle” virtuaalitodellisuuden ja videopuheluiden välillä löytyä siitä, että VR-teknologian kehittäjät ja toisaalta vuorovaikutuksen asiantuntijat eivät käy riittävää vuoropuhelua keskenään. Eli yksinkertaistettuna: tekniikkaa kehitetään teknologinen ympäristö edellä ja vuorovaikutusta tutkitaan joskus liikaa ympäristöstä irrallaan.

Vaikka nykyään usein kuulee argumentin siitä, että vuorovaikutusta ja teknologiavälitteistä vuorovaikutusta ei ole syytä enää tarkastella erillään, väitämme, että teknologista ympäristöä ei myöskään voi unohtaa. Ehkäpä viestintäteknologiaa voisi yleisestikin ajatella enemmän ympäristönä kuin mediana; itse teknologinen apparaatti muodostaa sen fyysiseen maailmaan rinnastettavissa olevan konkreettisen kiinnekohdan, jonka äärellä ihmiset tapaavat.

Termi ”kybertila” onkin erityisen osuva, sillä se esittää tietokone- tai teknologiavälitteisen maailman nimenomaa tilana, ei vain mediana tai tietokantana. Pohdimme, tullaanko kybertilaan, jota joskus kyberavaruudeksikin (cyberspace) kutsutaan, viittaamaan tulevaisuudessa arkisena paikkana, johon tapaaminen voidaan sopia fyysisen maailman paikkojen sijasta.

On myös mielenkiintoista jäädä seuraamaan, tulevatko VR:n ja somen visuaalisuus tulevaisuudessa yhdistymään jollakin tavalla videopuhelusovellusten ominaisuuksiin luoden jälleen uudenlaisia virtuaalisia kohtaamispaikkoja. Ja jos kuulolla on kyseisten ohjelmistojen kehittäjiä, konsultoimme mielellämme vuorovaikutukseen liittyvissä kysymyksissä. Tavataan vaikka virtuaaliolohuoneessa!

 

Lähteet:

Kuuluvainen, V., Virtanen, I., Rikkonen, L. & Isotalus, P. (painossa). Testing an immersive virtual environment for decreasing intergroup anxiety: an interpersonal perspective. International Journal of Emerging Technologies in Learning.

Laitinen, K. (2020). Keskustelun, käsitysten ja käytänteiden voima : teknologiavälitteinen vuorovaikutus työyhteisössä. Prologi: puheviestinnän vuosikirja, 16 (1), 58-64. DOI: 10.33352/prlg.99597

Kirjoittaja

Venla Kuuluvainen FT, post doc -tutkija
Pekka Isotalus FT, professori

Tampereen yliopisto, Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta

Teksti on kirjoitettu osana Koneen säätiön rahoittamaa ”Käy pöytääni, vieras! Päivälliset naapuridialogia edistämässä” -hanketta. Tutkimuksessa tarkastellaan ryhmien välisiä kohtaamisia virtuaalisilla päivällisillä.
Aiheeseen liittyvää