Tarkkailemisen taituri

IHME-festivaalin tämän vuoden taiteilija Henrik Håkansson löysi Suomesta erään emeritusprofessorin, joka kertoi hänelle eräästä kovakuoriaisesta. Syntyi elokuva THE BEETLE, joka saa ensi-iltansa IHME-festivaalilla 25. toukokuuta.
Photo: Mari Mur / IHME Contemporary Art Festival

Taiteilija Henrik Håkansson on tarkastellut koko uransa ajan kasveja ja eläimiä. Hän on tallentanut kamerallaan kärpäsen viimeiset hetket, tuonut tiklin laulamaan konserttisaliin, asettanut kuusia juurineen valkoseinäiseen galleriatilaan. Luonnontieteilijän tavoin Håkanssonkin käyttää metodinaan tarkkailua ja havaitsemista.

Kymmenvuotisjuhlaansa viettävä IHME-festivaali pyysi Ruotsin kansainvälisesti menestyneimpiin taiteilijoihin kuuluvaa Håkanssonia tekemään teoksen kevään festivaalille. Lähes kaksi vuotta kestäneen prosessin lopputuloksena on syntynyt täyspitkä elokuva THE BEETLE.

Toukokuun lopussa ensi-iltansa saavassa elokuvassa esiintyy halavasepikkä-niminen kovakuoriainen, joka asuu pienessä pajumetsässä Vantaan Myyrmäessä. Kun teoksen lähtökohtia esiteltiin pressitilaisuudessa marraskuussa, Håkansson antoi auliisti kunnian teoksensa aiheesta hyönteistutkija, emeritusprofessori Jyrki Muonalle.

”Tämä on Jyrki Muonan kovakuoriainen. Teosta ei olisi ilman häntä. Tavallisesti löydän itse teosteni aiheet, mutta tällä kertaa kaikki meni aivan eri tavalla. Muona lainasi minulle asiantuntemustaan ja minä vain selailin aihetta”, Håkansson sanoo.

Reilu kymmenen vuotta sitten Muona ja tutkija Lena Brüstle havaitsivat Myyrmäen aseman kupeessa olevassa pajumetsässä kovakuoriaisia, joita he luulivat aluksi sen sisarlajiksi haapasepikkääksi. Brüstle kuvasi lajin väitöskirjassaan 2009, mistä lähtien se on tunnettu hyönteistutkijoiden piirissä halavasepikkänä, Hylochares cruentatuksena.

Muonan ja teokselleen Suomeen liittyvää eläintä etsineen Håkanssonin yhytti toisiinsa IHME-festivaalin toiminnanjohtaja Paula Toppila.

Jyrki Muonan erityisosaaminen tuli kaikin tavoin tarpeeseen. Niinä päivinä, kun elokuvaa viime vuoden kesäkuussa oli tarkoitus kuvata, oli niin kylmä, ettei yksikään halavasepikkä tullut esiin puun kuoren alta. Puissa olleiden jälkien perusteella Jyrki Muona valitsi pajunoksia, joissa arveli halavasepiköiden majailevan ja ajoi ne studioon.

Studion lämmössä neljä halavasepikkää uskaltautui vihdoin esiin. Valaistulla, kiiltävällä pinnalla eläimet tekivät tavallisia lajilleen tyypillisiä asioita, joita ne muutenkin tekevät kotimetsässään: kävelivät, lensivät ja hyppivät.

 

Kuinka pientä, huomaamatonta kovakuoriaista voi ylipäänsä tarkkailla ihmisaisteilla? Miten saada kiinni eläimen olemuksesta, nähdä sen ydin? THE BEETLE -elokuvassa Håkansson helpottaa mahdotonta tehtävää kolmella tavalla.

Ensimmäinen keino: kohteen irrottaminen sen luonnollisesta ympäristöstä. Näin havaitseminen muuttuu, Håkansson sanoo ja kertoo tavanneensa halavasepikät ainoastaan kuvausstudiossa. Näin hän on toiminut aikaisemminkin. Kuuluisassa, Lontoon Frieze-taidemessuilla esitetyssä teoksessaan Bird Concert Oct. 23, 2005 (Carduelis carduelis) Håkansson toi tiklin Royal Academy of Music -konserttisalin ainoaksi solistiksi.

“Kuusesta tulee joulukuusi, kun tuot sen kotiisi. Picasson maalaus näyttää museossa erilaiselta kuin pellolla. Kyse on tietysti taiteen perusprinsiipistä: havaitsemisesta ja havainnon muuttumisesta, kun teoksen tuo valkoiseen kuutioon. Taide on valhe, joka saa ymmärtämään totuuden, kuten Picasso sanoi.”

Toinen keino: tapahtumien keston hidastaminen. Håkansson tallensi halavasepiköiden liikkeitä suurnopeuskameralla, jonka ansiosta jokainen kovakuoriaisten liikkeistä tallentui kameralle äärimmäisen tarkasti. Yleisö näkee kovakuoriaisen hypyt ja askeleet 5000 kertaa todellisuutta hitaammin.

“Pyrin tapahtumia ja prosesseja hidastamalla ymmärtämään näkemääni kokonaisuutena, mutta myös itseäni. Uskon, että meidän pitäisi muutenkin hidastaa tahtiamme”, Håkansson sanoo.  

Kolmas keino: musiikki. Kärpäsen kuolemaa kuvaavassa THE END -teoksessa (2011) joukko muusikoita ja laulajia esitti Håkanssonin ystävän John Coxonin säveltämää musiikkia, – teosta esitettäessä Sydneyn biennaalissa 2014 musiikin soitti Sydneyn sinfoniaorkesteri. THE BEETLE -teokseen Håkansson valitsi viime vuonna kuolleen, kokeellisesta elektronisesta musiikistaan tunnetun Mika Vainion livekonsertin taltioinnin.

“Emme muuttaneet Vainion musiikista mitään, pidimme sen täsmälleen samanlaisena kuin se oli äänitetty. Minusta Mikan sävellys luo kuin sattumalta tälle toiselle olennolle, halavasepikälle, kielen. Musiikki saa sen värähtelemään”, Håkansson sanoo.

“Musiikki on rytmin ja sävelten keinoin kirjoitettu kieli, joka vaikuttaa meihin kaikkiin eri tavoin. Se on suora viestinnän keino, mutta silti abstrakti.”

 

Halavasepiköitä asuu Vantaan Myyrmäessä arviolta 10 000 yksilöä, mistä syntyy THE BEETLE -teoksen surumielinen alavire. Kuinka kauan tämä mitättömän pieni joukko kovakuoriaisia, joiden olemassaolosta välittää toinen mitättömän pieni joukko ihmisiä, voi selvitä kuolematta sukupuuttoon?

Håkansson jää miettimään, onko hänen teoksissaan ekologisesta katastrofista kertova viesti.

“Teoksissani on ilman muuta kysymys jalanjäljestä, jonka ihmiskuntana jätämme. Se ei kuitenkaan ole ehkä niinkään julistus kuin pohdinta, reflektio ympäristöstämme.”

“Ympäristökysymyksissä ei ole mitään uutta, niistä on puhuttu jo 60-luvulta alkaen. Ne eivät tosin silloin päässeet otsikoihin samalla tavalla kuin nyt. Ihmiset näyttävät olevan eksperttejä tuhon kiihdyttämisessä. Uskomme olevamme jumalia, mutta olemme ennen kaikkea vain eläimiä. Tämä tuntuu unohtuvan kaikkein parhaimmilta tieteentekijöiltäkin. Olen tietysti itsekin osa tätä tuhoisaa käyttäytymistä, enkä siksi ole varma, haluanko tuomita tätä kaikkea teoksissani.”

 

IHME-festivaali Korjaamolla, Helsingissä 25.–26.5.2018. Katso koko ohjelma

Kirjoittaja

Heljä Franssila