Sorry, your browser doesn’t support embedded videos. Tarinat ja julkaisut Hanketarinat 03.12.2025 Kieli kirjoittaa itse – kääntäjä Viljami Hukka tuo suomen kieleen uusia ajattelun tapoja Kuva: Emilia Anundi TEKSTI Hanna Hantula Jaa: Usein sanotaan, että käännetty teos ei koskaan ole täysin sama kuin alkuperäinen. Tämä on erityisen totta silloin, kun suomennettavana on filosofiaa. Kääntäjä Viljami Hukka on tottunut ajattelemaan kääntämänsä teokset uusiksi. Mistä on kyse? Viljami Hukka on helsinkiläinen kääntäjä. Aiemmin hän on suomentanut Dodie Bellamya, Maurice Blanchot’ta, Jean-Luc Nancya ja Georges Bataille’ta. Koneen Säätiö rahoitti Bellamyn ja Bataillen kääntämistä. Filosofian ja teoriakirjallisuuden suomentaminen vaatii kääntäjältä poikkeuksellisen laajaa ymmärrystä teoksen aihepiiristä ja synnystä. Tällä hetkellä Hukka suomentaa filosofi Jean-François Lyotardin teosta Libidinaalinen talous. Käännös ilmestyy keväällä 2026. Koneen Säätiö on myöntänyt hankkeelle 32 400 euron suuruisen apurahan. Kun kääntäjä Viljami Hukalta kysyy, pelkääkö hän tekoälyn vievän työt ammattikunnaltaan, vastaus on syvä huokaus. ”Kaikki haluavat puhua nykyään tekoälystä, koska ala on sen vuoksi melkoisessa myllerryksessä. En kuitenkaan itse kirjallisuuden kääntäjänä koe sillä olevan mitään käyttöä. Tekoäly voi kääntää sanoja, mutta ei se hahmota kontekstia.” Kääntäjän työssä taas on ennen kaikkea kyse kontekstista. Tekoäly voi kyllä kääntää yksittäisiä sanoja ja virkkeitä, mutta se ei lue tekstiä kokonaisuutena – saati sitten osana kirjallista jatkumoa. Tällä hetkellä Hukalla on työn alla Jean-Francois Lyotardin teos Libidinaalinen talous. Lyotard rakentaa ajatteluaan marxilaisen ja psykoanalyyttisen perinteen varaan. Ilman näiden tuntemusta teosta olisi mahdotonta suomentaa. Toisaalta kääntäjä joutuu usein työssään kasvotuksin mahdottomuuden kanssa. “Kieli ikään kuin itse kirjoitti teoksen uusiksi.” Kieli kirjoittaa itse Filosofian kääntäminen vaatii aivan erityistä tarkkuutta. Filosofiassa harvemmin on kyse pelkästään tiedon välittämisestä, vaan pikemminkin kokonaan uudenlaisista ajattelun tavoista ja niiden kehittämisestä. Ei siis riitä, että kääntäjä suomentaa sanat ja lauseet, vaan usein koko teos on ajateltava uusiksi. ”Ja ainakin Blanchot, Bataille, ja Lyotard kiinnittävät paljon huomiota myös siihen, mitä kielestä jää ulos. Monet kääntämäni filosofit ovat hyvin kieliskeptisiä.” Kieliskeptisyys tarkoittaa kriittistä asennetta kielen mahdollisuuteen kuvata maailmaa sellaisena kuin se todella on. Näkemyksen mukaan mitään ilmiötä tai kokemusta ei ole mahdollista pukea täydellisesti sanoiksi. ”Usein heidän filosofiassaan lähdetään liikkeelle kielestä ajattelun tapahtumapaikkana – ja siitä, mitä kieli paljastaa itsestään. Luonnollisesti siinä tapahtuu aika paljon sellaista, mikä ei vain käänny.” Hukka huomauttaa, että oikeastaan aina, kun kääntämisestä puhutaan hiemankin teoreettisesti, päädytään puhumaan käännöstyön mahdottomuudesta. Esimerkiksi silloin, kun Hukka suomensi Blanchot’n Tuhon kirjoitusta (Tutkijaliitto 2024), hänelle tuotti päänvaivaa filosofin mieltymys leikitellä ranskan kielen sanalla désastre. Suomeksi se on tuho. Suomennos ei kuitenkaan tavoita sitä, että ranskankielinen sana sisältää sanan astre, joka tarkoittaa tähteä tai taivaankappaletta. ”Blanchot’lle tuho on myös tähtien puutetta, kosmoksesta irtaantumista tai muuta vastaavaa. Tätä merkitystä on mahdotonta toisintaa käännöksessä.” Toisaalta kääntämiseen liittyy myös paljon mahdollisuuksia. Tuhon kirjoitukseen suomen kieli tuotti aivan uudenlaisia merkityksiä. Blanchot esimerkiksi liittää ajattelussaan kärsivällisyyden ja kärsimyksen toisiinsa. Kummatkin sanat palautuvat suomen kielessä verbiin kärsiä. ”Tämä etymologinen yhteys ei ole läsnä Ranskassa samalla tavalla, mutta kun aloin kääntää teosta suomeksi, niin se vain pompsahti esiin itsestään. Kieli ikään kuin itse kirjoitti teoksen uusiksi.” Välillä kääntäjä saa miettiä päänsä puhki kinkkisten valintojen äärellä. Teoriakirjallisuuden suomentajalla on nimittäin paljon vastuuta lopputuloksesta. ”Tässä työssä luodaan sellaista sanastoa, jota tieteentekijät tulevat käyttämään omilla aloillaan”, Hukka huomauttaa. ”Käännös voi vaikuttaa tosi paljon siihen, miten jokin teos otetaan vastaan suomalaisissa filosofian piireissä.” ”Ilman apurahalla tehtyä käännöstyötä suomalainen kulttuurielämä olisi henkisesti paljon nykyistä köyhempää.” Innostus ohjaa valintoja Hukka kertoo kärsivänsä kääntäjien ammattitaudista. Se oireilee niin, että kiinnostavaa teosta lukiessa päässä alkaa aina pyöriä sama kysymys: Pitäisikö tämä kääntää? Kaikki Hukan käännökset ovat saaneet alkunsa omasta innostuksesta. Viimeisin niistä oli yhdysvaltalaisen kirjailijan Dodie Bellamyn teos Kun sairailla on kaikki valta (Tutkijaliitto 2024). ”Sain kirjan lainaan ystävältäni ja olin tosi vaikuttunut. Se perustuu intensiteetin hyödyntämiseen ja kuljettamiseen sekä voimakkaiden tunteiden kuten häpeän tai halun valjastamiseen osaksi kirjoitusprosessia. Tämä on tosi kiinnostavaa!” Iso osa Suomessa ilmestyvää korkeakirjallisuutta, runoutta ja filosofiaa käännetään apurahojen turvin. Pienellä kielialueella mahdollisuudet menestyä kaupallisesti ovat rajatut. Ilman apurahalla tehtyä käännöstyötä suomalainen kulttuurielämä olisi henkisesti paljon nykyistä köyhempää, Hukka ajattelee. ”Bellamyn kautta pääsee esimerkiksi käsiksi aivan uudenlaiseen kirjallisuusskeneen. Halusin olla mukana tuomassa sitä kirjoittamisen tapaa Suomeen”, Hukka sanoo. Bellamy eli ja työskenteli 1970- ja 80-luvuilla osana San Franciscon queer-piireissä syntynyttä New Narrativea eli uuskerrontaa. Uuskerronta rikkoi tietoisesti perinteisiä hyvän kirjallisuuden sääntöjä. ”Kirjoittajakouluissa esimerkiksi opetetaan, että pitää näyttää eikä kertoa. Bellamy on sanonut, ettei hän yhtään ymmärrä tällaista. Että jos häntä hävettää, hän vain sanoo, että hävettää”, Hukka havainnollistaa. Kuva: Emilia Anundi ”Käännöskirjallisuus on nimenomaan suomalaista kirjallisuutta. Se tuo uusia ajattelun ja kerronnan tapoja, uusia strategioita suomen kieleen.” Kääntämisen valta Perinteisesti kääntäjän työ on ollut varsin näkymätöntä. Mutta vaikka mainetta ja kunniaa olisikin niukasti jaossa, valtaa kääntäjillä silti on. Hukkaa kiehtoo mahdollisuus päästä omilla käännösvalinnoillaan vaikuttamaan siihen, mistä suomalaiset kirjailijat ja tutkijat inspiroituvat. ”Käännöskirjallisuus on nimenomaan suomalaista kirjallisuutta”, Hukka painottaa. ”Se tuo uusia ajattelun ja kerronnan tapoja, uusia strategioita suomen kieleen.” Kääntäjää kiehtoo päästä seuraamaan sitä, miten tekstit otetaan vastaan. Minkään teoksen merkitys ei ole ennalta kiveen hakattu, ja usein suomennettu kirjallisuus alkaa elää omaa elämäänsä lukijoiden käsissä. Se innostaa.”Sanoisin, että tämän työn suurin palkkio on nähdä, että teosta luetaan.” Yhteystiedot Kääntäjä Viljami Hukkav.hukka@gmail.com Kääntämisen mahdottomuus kumpuaa siitä, että alkuperäisteksti on auktoriteetti ja eettisen velvollisuuden kohde, mutta kääntämisen työn lomassa se väistämättä vääristyy kohdekielen vakiintuneiden ilmausten ja merkitysten mukaiseksi. Voisi kuitenkin väittää, että tämä mahdottomuus luonnehtii kaikkea kirjoitettua kieltä. Emme pelkästään hallitse kieltä vaan olemme yhtä lailla sen armoilla. Mikä tahansa kirjoittamisen työ on omiaan herättämään epäilystä ja turhautumista sanoja kohtaan. Denis Hollier väittää, että kirjoitettu ja etenkin ”kirjallinen” kieli on itsessään epäluonnollinen ilmiö, joka voi olla läsnä maailmassa ainoastaan eräänlaisena käännöksenä: tekstin taakse jää aina jotain, mitä ei voi lukea. Kääntämisen työ on tämän mahdottomuuden eksplisiittinen ilmentymä. Kuva: Emilia Anundi