Kalenteri | 01.10.2018

Säätiöpäivän Iltakoulu

Lauttasaaren kartanolla vietetään Säätiöpäivää kaikille avoimessa Iltakoulussa maanantaina 1.10. Tule mukaan tutustumaan kehräämisen saloihin ja laulamaan ikivihreitä!
Lisää omaan kalenteriin 2018-10-01 2018-10-01 Europe/Helsinki Säätiöpäivän Iltakoulu Säätiöpäivän Iltakoulu Koneen Säätiö

2018

1.10.

Aika ja paikka: maanantaina 1.10. klo 18–20 Lauttasaaren kartanon Kahvila Puhurin yhteisötilassa (Kauppaneuvoksentie 18, Helsinki)   

Kahvila Puhurissa järjestettävässä Iltakoulussa tutustutaan kehräämisen saloihin ja lauletaan ikivihreitä. Tule mukaan ja opi uutta taitonsa ja tietonsa jakavilta Iltakoulun opettajilta!  

Aiemmin Iltakouluja on järjestänyt Koneen Säätiön ylläpitämä Saaren kartanon taiteilija- ja tutkijaresidenssi Mynämäellä. Siellä se on antanut alueen asukkaille mahdollisuuden ilmiantaa paikallisia eri alojen tietäjiä ja taitajia. Yhdessä on opittu niin himmeleiden tekemisestä, perinnerysäkalastuksesta kuin genetiikastakin, ja samalla alueelle kätkeytyvä osaaminen on tullut näkyväksi.

Säätiöpäivän tapahtuman aluksi mynämäkeläinen kuva- ja yhteisötaiteilija Sanna Vainionpää kertoo, miten ajatus hänen ideoimistaan Mynämäen Iltakouluista ja eri-ikäisten yhdessä oppimisesta syntyi.

Saaren kartanon Iltakoulun vierailu on osa Säätiöpäivän tapahtumia. Säätiöpäivää vietetään koko Euroopassa vuosittain 1.10. Kaikille tarkoitettu tapahtumapäivä tekee tunnetuksi säätiöiden työtä yhteiseksi hyväksi. 

Säätiöpäivän ohjelma Kahvila Puhurissa 1.10. 

Klo 18–19: Artesaani Raili Selinheimo tutustuttaa värttinäkehräyksen saloihin. Kehrääminen on hyödyllistä ja rentouttavaa puuhaa. Tule katsomaan ja kokeilemaan, miten värttinästä syntyy lankaa – ohutta, paksua, kerrattua, sileää ja harkituin sattumin höystettyä!

Maskulainen muinaistekniikoihin perehtynyt Raili Selinheimo on paneutunut villaan ja kehräämiseen opiskellessaan Mynämäen käsi-ja taideteollisuusopistossa. Hän on kehrännyt värttinästä ja sittemmin myös rukista lankaa sekä omaan käyttöön että myyntiin. Hän pitää myös erilaisia kursseja värttinällä ja rukilla kehräämisestä.

Klo 19.30–20: Duo Jarmo & Laura laulattavat ikivihreitä Säätiöpäivän tapahtuman päättävässä yhteislauluillassa. Illan aikana tullaan kuulemaan tuttuja kappaleita kuten Metsäkukkia, Kotkan poikii ilman siipii, Moskovan valot sekä ehkäpä vilaus muutamista operettisävelmistä sekä kansanlauluista. Voit tulla nauttimaan yhdessä laulamisesta tai vain kuuntelemaan.

Vehmaalainen Duo Jarmo ja Laura eli musiikin moniammattilaiset Jarmo Kankaanranta (laulu, saksofoni, huilu) ja Laura Varjo (piano) esiintyvät yhdessä laulattaen sekä rakastettuja kappaleita esittäen.

Kahvila Puhuri on poikkeuksellisesti auki klo 10–20.30.

Tiede-taidekahvila Puhurissa on esillä myös taiteilijaduo Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin Siirtolaispuutarha-näyttely. Lisäksi kahvilan lukuhuoneessa kuunneltavissa on Naapurihmasto-taiteilijaryhmän äänijulkaisu. Heini Ahon, Leena Kelan ja Eero Yli-Vakkurin muodostama Naapurihmasto-työryhmä työskenteli Koneen Säätiön Lauttasaaren kartanon rakennusvaiheen residenssitaiteilijoina vuoden ajan loppukesästä 2017 lähtien ja järjesti muun muassa keskustelu- sekä performatiivisia tapahtumia. Kuunneltava äänijulkaisu kertaa ja kiteyttää tietoa, jota taiteilijat ovat työskentelyn aikana saaneet.

Säätiöpäivää vietetään koko Euroopassa vuosittain 1.10. Kaikille tarkoitettu tapahtumapäivä tekee tunnetuksi säätiöiden työtä yhteiseksi hyväksi.