Uutiset

Saaren kartanon residenssi

26.01.2018

Tammi–helmikuun residenssivieraat

Kahden kuukauden työskentelyjaksolle saapuivat tammikuun alussa työskentelevät Jelena Jovčić, Antti Kauppinen, Mia Mäkelä, Lindsay Parnell ja Kevin Schwenkler. Lisäksi kartanolla työskentelee koko kevään ajan Saaren kartanon kutsutaiteilija Kristiina Drews.






Vuoden vaihtuessa saapui myös vuoden ensimmäinen ryhmä taitelijavieraita. Tammi–helmikuussa residenssissä työskentelevät Jelena Jovčić, Antti Kauppinen, Mia Mäkelä, Lindsay Parnell ja Kevin Schwenkler. Saaren kartanon kutsutaiteilija Kristiina Drews jatkaa kahdeksan kuukauden työskentelyjaksoaan kevään ajan. Kevään ryhmät ovat totuttua pienempiä keittiösiiven remontin vuoksi.

Serbilainen dokumenttielokuvaohjaaja, antropologi ja kuraattori Jelena Jovčić työstää residenssijaksollaan dokmenttielokuvaansa The Lost Innocence, jossa on kuvattu 11 vuoden ajan romanialaista orpoa Andreaa. Residenssissä hän kartoittaa kuvattua materiaalia, tutkii nonlineaarista narratiivia, kirjottaa käsikirjoituksen valmiiksi tältä pohjalta sekä valmistelee elokuvan viimeisiä kuvauksia Andrean 18-vuotissyntämäpäiväksi. Taiteellisessa työssään hän etsii näkymättöminä ja äänettöminä pysytelleiden ihmisten ja ryhmien tarinoita ja tarinankertojia.

Kirjailija Antti Kauppinen kirjoittaa Saaren kartanon residenssissä uutta romaaniaan. Rakkauteni jäi Venäjälle -romaanin kertoo seksuaalivähemmistöjen kohtaamasta kohtelusta, vainosta ja selviytymisestä. Teoksessa liikutaan muun muassa 2000-luvun alun Pietarissa ja espoolaisessa vastaanottokeskuksessa.

Tutkiva taiteilija Mia Susanne Mäkelä kirjoittaa kartanolla käsikirjoitusta uuteen dokumentaariseen videoteokseen, joka käsittelee suomalaisten suhdetta hunajamehiläiseen (Apis mellifera mellifica). Mäkelä pohtii lajienvälistä historiaa eläinkäänteen näkökulmasta ja yhdistää kulttuurihistoriallista tutkimusta audiovisuaalisen esitystavan muotoihin.

Taiteilija Lindsay Parnell tarkastelee taiteellisessa työssään performanssin, installaation, veistoksen ja koreografian kautta mistä liike syntyy. Residenssissä hän työskentelee yhdessä työparinsa, säveltäjä Kevin Schwenklerin kanssa, ja heidän tarkoituksenaan on tutkia performanssin ohjeistuksien ja niiden kielen erikoisuuksien syntymistä. He yhdistävät työskentelyssään eri taiteenaloja ja käyttävät tutkimuksessaan myös yhteisöllistä näkökulmaa.

Säveltäjä Kevin Schwenklerin taiteellinen työskentelyn lähtökohtana on queerius ja monirotuiset identiteetit. Hän yrittää tuoda tätä esille muun muassa tekemällä performanssin ohjeistuksia yhteistyössä muiden kanssa. Ohjeistuksista tulee esille hänen ajatuksensa siitä, että kollektiivinen toiminta on esteettisen kokemuksen lähde ja päämäärä.

Lue alkuvuoden taiteilijavieraiden esittelyt täältä.