Sirpa Pietikäinen: Kohtaamiset lisäävät ymmärrystä

Ekonomi Sirpa Pietikäinen on toiminut Saaren kartanon johtokunnan puheenjohtajana vuodesta 2007.
Kuva: Vilja Pursiainen

Ollessaan kolmevuotias Sirpa Pietikäinen löysi isänsä ateljeesta maailman ihanimman asian, myrkynvihreän maalituubin. Hän puristi väriä käsiinsä ja pyyhki ne jämptisti viininpunaisen mekkonsa rinnuksiin. Silloin, kun tytär ei tutustunut isän työvälineisiin, hän tarkkaili: miten isä näki, maalasi ja loi.

”Äitini on terveydenhoitaja, isä oli kotona taiteilijana. Kasvoin sananmukaisesti isän ateljeessa työpöydän alla. Se on vaikuttanut paljon tapaani nähdä ja hahmottaa maailmaa”, Saaren kartanon johtoryhmän puheenjohtaja Sirpa Pietikäinen kertoo.

Pietikäisen tapa tarkkailla ympäristöä on kiehtova. Hän rinnastaa maailman pyöreään huoneeseen, jossa ihmiset katsovat ulos eri ikkunoista. Kukin näkee samasta maisemasta erilaisen palan. Kokonaiskuvaa ei voi muodostaa, jos ihmiset eivät kohtaa, keskustele ja jaa toisilleen omia palojaan maailmasta. Tällaiset kohtaamiset ovat keskiössä Saaren kartanossa, jonne taiteilijat ja tieteilijät kokoontuvat muutamiksi kuukausiksi ajattelemaan ja luomaan yhdessä.

”Tiede ja taide ovat rinnasteisia, mutta hyvin erilaisia tietämisen tapoja. Ne lainaavat kätensä, silmänsä, äänensä ja liikkeensä kertoessaan tarinaa maailmasta. Kun tiede ja taide kohtaavat, myös erilaiset tavat hahmottaa kohtaavat. Silloin harhailusta ja etsimisestä syntyy parhaimmillaan oivalluksia ja parempaa ymmärrystä, jota kipeästi tarvitaan”, Pietikäinen pohtii.

Rauhallinen turvasatama tutkijoille ja taiteilijoille

Jotta poikkitieteellisiä kohtaamisia ja laaja-alaista ymmärrystä voisi syntyä, tarvitaan tilaa ja rauhaa. Niitä tarjoaa Saaren kartano. Se on hyvä avaus maahan, jossa kansalaisten yhteisiä olohuoneita on niukasti. Pietikäinen kurtistaa kasvojaan ja harmittelee, että ainoat kohtaamispaikat ovat lähinnä kauppakeskuksia.

”Minne täällä voi mennä tapaamaan ihmisiä?” hän kysyy ja viittoo ympärilleen hieman turhautuneena. “Harva meistä notkuu Kauppatorilla ja odottaa, että vastaan tulee professori tai taiteilija, jonka kanssa voisi jutella mukavia.”

”Meiltä puuttuu agora, yhteinen tila. Olisi ihanaa, jos voitaisiin luoda luonteva avoin kokoontumispaikka, jossa olisi aina tiettyyn aikaan mielenkiintoisia puheenvuoroja tai taide-esityksiä”, hän haaveilee.

Saaren kartanolla on Pietikäisen mukaan hyvät puitteet olla moderni agora aikana, jona hallituksen budjettileikkaukset riepottelevat taiteen ja tutkimuksen tukipilareita. Saaren kartano on taiteilijoille ja tutkijoille turvasatama, jossa ajatukset saavat kypsyä rauhassa eikä kukaan puuskuta innovaatiopaineita niskaan.

”Innovaatioitakin syntyy, kun ihmisellä on tilaa, rauhaa ja vapautta ajatella ja kysyä. Kartanossa ihmiset voivat uppoutua ajatuksiinsa ja kehittää niitä kaikessa rauhassa. Eihän kukko käskemällä laula eikä ihmiselle voi sanoa, että ajattelepa nyt vähän nopeammin”, Pietikäinen toteaa.

Kriisejä ei ratkaista kaaoksessa vellomalla

Haastatteluhetkellä Pietikäisellä on yllään vihreä neule ja punainen puukoru. Asu muistuttaa lapsuuden ensimmäisestä värikokeilusta. Ateljeessa temmeltäneestä kolmevuotiaasta varttui elämännälkäinen poliitikko, joka palaa halusta ymmärtää – no, kaikkea. Siitä kertoo esimerkiksi Pietikäisen ”meditatiivinen mieltymys astronomiaan”.

”Olen perinyt äidiltäni uteliaan mielen. Minulla on alusta asti ollut suuri viehtymys ymmärtää ja tieteellistää asioita. Vapaa-ajallani perehdyn tähtitieteeseen, koska se saa minut tuntemaan itseni ihan sopivan kokoiseksi”, hän sanoo nauraen.

Tuskin yllättää, ettei äärettömästä kiinnostunut nainen takerru pikkuseikkoihin. Pietikäinen ruotii maailman kehityksen trendejä välillä humoristisesti, välillä filosofisesti, ja maalaa samalla käsillään laajoja kaaria pöydän pintaan. Juuri nyt mieltä askarruttavat ihmisen ja luonnon suhde (”Kun hirvi eksyy kaupunkiin, se ammutaan. Miksi se pitää aina ampua? Eihän turistiakaan ammuta, kun hän eksyy Hämeenlinnaan”) ja erityisesti maahanmuuttokeskustelussa esiin noussut vierauden pelko.

Kaikista mieluiten Pietikäinen pohtii kuitenkin isompaa kysymystä edellä mainittujen aiheiden taustalla.

”Meidän pitäisi ratkaista, mitä on inhimillinen ja kestävä elämä. Miten kohtaamme toiset ihmiset? Ei auta, että ratkotaan, kuka saa maahanmuuttoluvan ja mitä tehdään uusfasisteille. Se on kaaoksessa vellontaa. Meidän pitää keksiä elämäntapamme uudestaan ja jonkun pitää kertoa siitä tarinoita.”

 

Kohtaamisia syntyy kun… niille annetaan tilaa.

Kohtaamisia ei synny kun… ihminen on liian täynnä itseään.

Elämäni merkittävin kohtaaminen… oli 1990-luvulla, kun tapasin kädellisten tutkijan Jane Goodallin päivälliskutsuilla. Silloin oli lähellä, etten pillahtanut itkuun. Katsoin jo pikkutyttönä Goodallia käsitteleviä ohjelmia tv:stä ja halusin lähteä hänen jalanjäljissään tutkimaan orankeja Borneoon. Goodall on vaikuttava, ekologinen ja sympaattinen nainen, jonka ansiosta oivalsin muun muassa, kuinka lyhyt ihmisen aika on koko evoluution historiassa.

BIO

Ekonomi Sirpa Pietikäinen, s. 1959. Kaksikymmentä vuotta kansanedustajana, vuodesta 2008 europarlamentaarikkona. Saaren kartanon johtokunnan puheenjohtaja vuodesta 2007.

Puoliso Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen johtaja, ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä.

Puhuu harrastusten sijasta elämäntavoista. Niitä ovat lukeminen, tähtitiede ja luonnossa liikkuminen. Pietikäinen lukee vuodessa noin sata kirjaa ja pitää tähtitieteestä, koska “huoleni asettuvat omalle tasolleen kun mietin, että montakohan multiversumia täälläkin on.”