Uutiset

Henkilökunta

29.01.2018

Silja Pasila Saaren kartanon 10-vuotisjuhlavuoden suunnittelijaksi

Tammikuun alussa Saaren kartanossa aloitti uusi työntekijä: Silja Pasila aloitti Saaren kartanon 10-vuotisjuhlavuoden suunnittelijana.






Silja Pasilan tehtäviin kuuluvat juhlavuoden tapahtumien ja Saaren kartanon residenssitoiminnasta kertovan julkaisun suunnittelu. Hän on valmistunut Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitokselta kulttuuripolitiikan maisteriohjelmasta. Pasila on työskennellyt Saaren kartanolla aiemmin, kun hän oli korkeakouluharjoittelijana 2015–2016. Harjoitteluaikanaan hän toimi Saaren kartanon yhteisötaiteilijan Pia Bartschin assistenttina, ja valmisteli kartanossa keväällä 2016 järjestettyä yhteisötaiteen triennaalia. Lisäksi hän oli vuonna 2017 New Yorkin kulttuuri-instituutissa tiedotus- ja viestintätehtävien harjoittelijana.

”Parasta Saarella ovat tietenkin ihmiset ja heidän kiinnostaviin ajatuksiinsa ja projekteihinsa tutustuminen. Saaren kartano 10 vuotta -juhlavuoden myötä nostamme esiin Saaren alumneja ja heidän työtään – myös arkistoja kaivelemalla löytyy kaikkea kiehtovaa! Tykkään Saaresta työympäristönä siksi, että täällä on helppo innostua ja syventyä. Odotan innolla tulevaa työskentelyjaksoa kartanolla ja toivon, että saamme välitettyä Saaren henkeä myös laajemmalle yleisölle!”, kertoo Pasila.