Saaren kartanon seuraava kutsutaiteilija Essi Kausalainen heittäytyy residenssissä tuntemattomaan

Kehon ja ruumiillisuuden parissa työskentelevä performanssitaiteilija Essi Kausalainen on Saaren kartanon seuraava kutsutaiteilija, joka muuttaa residenssiin syyskuussa. Hän aikoo työstää kolmea eri teosta yhteistyökumppaneidensa kanssa. 
Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Essi Kausalainen aloittaa ensi syyskuussa Mynämäellä Saaren kartanon residenssin seuraavana kutsutaiteilijanaKausalainen työskentelee kansainvälisen kuvataiteen ja esitystaiteen kentällä, ja hän tarkastelee teoksissaan ruumiina olemiseen liittyviä kysymyksiä erilaisten taidemuotojen, kuten muun muassa performanssin, videon, esineinstallaation ja äänitaiteen, avulla.  

Kausalaisen teoksia on ollut esillä eri puolilla maailmaa Euroopan lisäksi myös Amerikassa, Aasiassa ja Afrikassa. Hän on opiskellut esitystaidetta ja -teoriaa ensin Turun Taideakatemia(Amk) esitystaiteen pilottiohjelmassa ja myöhemmin Teatterikorkeakoulussa Helsingissä.  

Kausalaisen työskentelyn lähtökohtana on aina keho, joka voi olla hänen omansa tai vaikkapa kasvin. Eri taiteenlajien käyttäminen on hänelle tärkeää, koska niiden avulla hän voi kysyä kysymyksiä ruumiillisuudesta ja kanssaolemisesta.  

”Työskentelyni keskiössä on kysymys ruumiina olemisesta  siitä dynaamisesta prosessistajoka muovaa ja määrittää olemustammeaisteista jotka tuottavat tietoa maailmasta ja kiinnittävät meidät sen osaksi. Tämä kysyminen on aktiivinen tila, joka tuottaa teoksia, puhetta ja olemista, jotka kaikki ovat osa vastausta. Koska oleminen on liikkeessä olemista mitkään vastaukset eivät ole pysyviä. Kysyminen on loputon prosessi ja vaatii valppautta, ja juuri tämä tekee työskentelystä kiinnostavaa”, Kausalainen pohtii. 

”Taiteellani haluan virittää tätä valppauden tilaa, houkutella esiin uteliaisuutta, ihmettelyä yhdessä muiden ihmisten ja olentojen kanssa. Ajattelen ruumiina ja olentona olemista ekologioiden kauttaTarkastellessamme ympäristömme ekologioita tunnistamme niiden rikkaan monimutkaisuuden ja monimuotoisuuden, ja ymmärrämme sen arvon. Taiteessani pyrin vaalimaan tätä samaa”, hän kertoo. 

Kausalaiselle on tyypillistä työstää samanaikaisesti useaa eri projektia, mikä mahdollistaa hänelle huomion kääntämisen toisaalle silloin, kun teos tarvitsee aikaa kehkeytyä. Hän kokee tärkeäksi sen, että työskentely avautuu moneen eri suuntaan ja toteutuu erilaisissa mittakaavoissa erilaisilla rajauksilla. Hänen työskentelyssään kulkee rinnakkain monivuotisia, laajoja yhteistyöprojekteja, mutta samalla myös spontaaneja teoksia ja tapahtumia.  

Hän kuvailee työskentelyään tasapainoiluksi hitaan itämisen ja räjähtävän kukkaan puhkeamisen välillä. Samalla se on hänelle liikettä yksin olemisen ja laumassa toimimisen välillä.  

”Taide on taikamatto, joka kantaa minut omalla vastaansanomattomalla logiikallaan. Maton pitää ilmassa kollegoiden, kuraattorien, tapahtumajärjestäjien ja rahoittajien tuki, joka kannustaa ja haastaa lakkaamatta”, hän kuvailee.   

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Vuoropuhelua ja monimuotoisuutta

Tällä hetkellä Kausalaisen työskentelytapa on hakeutua vuoropuheluun useiden yhteistyökumppaneiden kanssa, jotka ovat esimerkiksi taiteilijoita, muusikoita, tutkijoita, lapsia.  Kanssaesiintyjät voivat olla yhtä hyvin kasveja tai eläimiä ja ihmisiäKanssaesiintyjien avulla Kausalaiselle avautuu uudenlaista ymmärrystä tai hämmästelyn tila.  

”Etsin työskentelyssäni samaa monimuotoisuutta ja kerroksellisuutta, joka tekee ekosysteemistä toimivan. Etsin vastavuoroista virtaamisen tilaa.” 

Kausalaisen työskentely on performanssilähtöistä. Performanssissa häntä kiinnostaa mahdollisuus tarkastella teoksissa olevien olentojen ja kappaleiden välille muodostuvaa dynaamista kehkeytymisen prosessia, kanssaolemisen liikehdintää 

Elävä esitystilanne toimii aistillisilla laaduilla, millä tarkoitan tilan tunnelmaa, lämpötilaa, tuoksuja ja värähtelyä, sekä ennakoimattomuudella, joita muilla välineillä on vaikea tavoittaa”, Kausalainen analysoi.  

Saaren kartano mahdollistaa heittäytymisen kohti uutta ja tuntematonta 

Tulevaa kahdeksan kuukauden jaksoa kutsutaiteilijana Kausalainen ennakoi intensiiviseksi. Hän työstää Saaren kartanossa kolmea esitysmuotoista teosta kolmen eri työryhmän kanssa. Yhteistyökumppanit Chicagosta ja Ruotsista vierailevat residenssissä. Lisäksi hän toivoo myös löytävän aikaa uusien videoteosten kuvaamiselle.  

Residenssityöskentely tarjoaa Kausalaisen mukaan eräänlaisen rinnakkaistodellisuuden taiteilijan arkeen muodostaen työskentelylle fyysisen ja ajallisen kehyksen. Arjesta irtautuminen, taloudellinen turva ja residenssin resurssit ovat myös tärkeitä taiteelliselle työskentelylle.  

Ne ovat usein avanneet työskentelyyn uudenlaisen näkökulman, ja käynnistäneet muutoksen”, Kausalainen miettii 

Kausalainen työskenteli Saaren kartanossa edellisen kerran loppuvuodesta 2012, jolloin hän koki taiteellisen työskentelynsä olevan murroskohdassaYksi aikakausi oli tullut päätökseen, ja uusi oli alkamassa. Myös nyt hänen työskentelynsä on samanlaisessa kohdassa ja se tarkoittaa uudelle, vielä tuntemattomalle, maaperälle astumista.  

Taiteellisesti olen näiden projektien myötä uuden äärellä. Odotan Saaren kartanon kutsuresidenssiltä turvallista ympäristöä, joka mahdollistaa heittäytymisen kohti tätä tuntematonta”, hän tiivistää. 

Katso videolta, mitä Essi Kausalainen kertoo taiteellisesta työskentelystään: 

 

Essi Kausalaisen verkkosivut: http://www.essikausalainen.com