Residenssivieraat 2021

SOPHIE DELIGIANNAKI

Kuva: Jussi Virkkumaa

Sophie Deligiannaki
Kuvataiteilija & kuraattori

Saaren kartanon residenssissä aion jatkan työtäni monikielisen Helsinki Open Waves (HOW) -alustan kuraattorina (www.helsinkiopenwaves.com). Jatkan HOW:n uuden kuratoidun osion rakenteen työstämistä, jossa tutkitaan kieliä kollektiivisen muistin ja perinnön välittäjinä. Samalla keskityn taideprojektiini, jossa käsittelen kahden runoilijan välillä olevaa kuvitteellista vuorovaikutusta sotien välisenä aikana. Hankkeessa tutkin runoilijoiden maailmaa heidän runojensa, erilaisten tekstien sekä ääni- ja kuvataideteosten kautta.

Sen lisäksi aion tutkia Saaren kartanon ympäristöä, lukea, kirjoittaa, tallentaa syksyn ääniä ja tehdä muistiinpanoja vuodenaikaan liittyvistä ajatuksistani nykyistä projektiani varten. Toivon, että päivittäinen vuorovaikutus luonnon kanssa vaikuttaa minuun sekä ammatillisella että henkilökohtaisella tasolla. Haluaisin tutustua paikalliseen elämään ja toivon, että se on valaiseva kokemus minulle.

Sophie Deligiannaki (s. 1989, Ateena) on Suomessa asuva monialainen taiteilija. Sophie yhdistää teoksissaan usein runoutta luontoon ja pyrkii rakentamaan runollisen sillan naisten runouden ja ympäristötietoisuuden välille. Hän on innostunut kirjansidontataiteen tekniikoista, maalauksessa, kollaaseista, runoudesta ja liikkuvista kuvista. Tällä hetkellä hän toimii Helsinki Open Wavesin (HOW) kuraattorina.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Oksana Kazmina

Oksana Kazmina
Taiteilija ja elokuvantekijä

The backstage histories.

Daily routine, festive rituals and other bodily practices of some unfitted groups of Ukrainians. Incompetent and loose field study (Historia kulissien takana. Ukrainalaisten, yhteiskunnan ulkopuolisten ryhmien rutiinit, juhlarituaalit ja muut ruumiin käytännöt. Epäpätevä ja irtonainen kenttätutkimus), Kiova, Ukraina, 2014–20.

Saaren kotiresidenssissä työskentelen projektini “The Backstage Histories” parissa sekä intersektionaalisen feminismin, posthumanismin, arkistojen, muistipolitiikan, hierarkioiden, haavoittuvien ryhmien ja väkivallan teemojen parissa.

Residenssikauteni ansiosta voin työskennellä projektini parissa, puhua siitä muiden residenssiläisten kanssa ja vaihtaa ajatuksia mahdollisista tulevaisuudennäkymistä elämän, rakastamisen ja välittämisen näkökulmasta. Samalla kun editoin/työstän hanketta, piirtelen luonnoksia/kirjoitan muistiinpanoja/kävelen paljon.  Muuten työskentelen pääasiassa tietokoneella.

BIO:

Oksana Kazmina, ukrainalainen dokumenttielokuvantekijä, mediataiteilija ja esiintyjä.

Oksana on valmistunut Ivan Franko Lvivin kansallisen yliopiston journalismin tiedekunnasta, Karpenko-Karyn kansallisteatterin, elokuvauksen ja television yliopiston TV-ohjauksen tiedekunnasta Kiovassa ja esiintymistaiteiden akatemiasta (Moving Academy for Performing Arts) Amsterdamissa. Oksana on ollut myös vieraileva elokuvataiteen apulaisprofessori Wesleyanin yliopistossa USA:ssa vuonna 2016. Nykyään Oksana opettaa videokerronnan perusteita Kiovan mediataiteen akatemiassa Ukrainassa.

Vuodesta 2016 lähtien Oksana on työskennellyt debyyttidokumenttinsa “Underwater” parissa. “Underwater” (vedenalainen) on pitkän aikavälin tutkimus patriarkaalisessa maailmassa selviämiseen tarvittavista arkipäivän käytännöistä. Siinä kuvataan kolmen ukrainalaisen naiseksi itsensä identifioivan taiteilijan – AntiGonnan (Kiova-Vinnitsa-Odessa), Masha Proninan (Donetsk-Mariupol) ja Ksenia Platanoivan (Zaporižžja) – elämän ja työn eri puolia.

“Underwater” on saanut inspiraationsa Oksanan yllämainitusta projektista, “The backstage histories. Daily routine, festive rituals and other bodily practices of some unfitted groups of Ukrainians. Incompetent and loose field study (Historia kulissien takana. Ukrainalaisten, yhteiskunnan ulkopuolisten ryhmien rutiinit, juhlarituaalit ja muut ruumiin käytännöt. Epäpätevä ja irtonainen kenttätutkimus), Kiova, Ukraina, 2014–20.

Nämä kaksi hanketta kattavat Oksanan tärkeimmät kiinnostuksen kohteet ja praktiikan vuodesta 2014 alkaen. Ne ovat kiinnittyneet toisiinsa ja kasvavat horisontaalisesti samalla, kun niihin osallistuvien välille syntyy erilaista yhteistyötoimintaa. Näin nämä jatkuvasti muuttuvat projektit laajenevat ja vaihtavat muotoa ajan myötä synnyttäen muita projekteja ja praktiikoita, kuten taiteellinen kollektiivi OKCAHAS (yhdessä AntiGonnan kanssa) ja poikkitaiteellinen hanke Body Practices (Kehon käytännöt, yhdessä Anatoli Bielovin kanssa).

OKCAHAS käsittelee naisten seksuaalisuuden ja nautinnon eri puolia. Kollektiivin tuottama elokuva Zarosli on osallistunut muun muassa festivaaleille Pornfilmfestival Berlin, Tel Aviv Queer Film Festival ja Antwerpen Queer Festival.

Lisäksi Oksana on äskettäin julkaissut ensimmäisen albumin hänen ja Vasyl’ Tkachenkon musiikkihankkeessa Serviz Propav. Se on saatavilla SoundCloudissa.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

KATRIINA KETTUNEN

Kuva: Jussi Virkkumaa

Katiina Kettunen
esitystaiteilija, toimittaja

Olen Katriina, helsinkiläistynyt esitystaiteilija ja toimittaja. Keskityn residenssin aikana uuden esitystaideteoksen ja taiteellisen tutkimusprojektin suunnitteluun.

Teoksen työnimi on Kuinka tulla läpinäkyväksi (englanniksi Exercises in Gaining Transparency) ja se on saanut innoituksensa filosofi Byung-Chul Hanin teoksesta The Transparency Society. Hanin mukaan elämme läpinäkyvyyden yhteiskunnassa, jossa jatkuvasta vuorovaikutuksesta ja avoimuudesta on tullut kyseenalaistamaton ihanne. Digiaika mahdollistaa sen, että kaikesta jää jälki, dokumentti, todistusaineistoa. Han kytkee läpinäkyvyyden myös ihmissuhteisiin, rinnastaa sen vertauskuvallisesti pornografiaan, ja nostaa esiin kysymykset vallasta, kontrollista ja luottamuksen puutteesta: ”(A) transparent relationship is a dead one, altogether lacking attraction and vitality.”

Tartun näihin ajatuksiin ja tutkailen läpinäkyvyyttä niin vertauskuvallisesti kuin konkreettisesti: tiloja ja materiaaleja, ihmisruumista, psyykettä sekä sosiaalista todellisuutta koskevana ilmiönä. Residenssijakson aikana hahmottelen myös ”hanlaista” antiteesiä läpinäkyvyydelle. Vetäydyn hiljaisuuteen joksikin aikaa. Suljen puhelimen, tietokoneen, kattolampun ja studioni oven.

Taiteellinen praktiikkani on vielä nuori ja vasta hahmottumassa. Itse asiassa ”praktiikka” on minulle taiteen akateemisuuteen ja instituutioihin liittyvä uudissana, jonka omaksuin vuoden 2017 tienoilla, kun aloitin opinnot Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Live Art and Performance Studies -maisteriohjelmassa.

Yhtä kaikki, tekijänä pidän ”miksi?” ja ”entä jos?” -kysymyksistä. Pidän myös kysymyksestä: ”mitä jo on?” Tämä ehkä liittyy arkielämän ja taiteen rajapintoihin, joilla mieluusti liikun. Esityksissäni en juuri esitä valmiiksi pureskeltuja väittämiä, vaan haluan kutsua yleisön mukaan pohtimaan kulloistakin aihetta kanssani. Taustani journalistina ja journalismin eettisiin ohjeisiin sitoutuminen vaikuttaa myös taiteessani.

Kuulun Todellisuuden tutkimuskeskus (TTK) -nimiseen, Helsingistä käsin toimivaan esitystaiteilijoiden kollektiiviin. Kehitteillä oleva teos tulee TTK:n ohjelmistoon ensi vuoden syksyllä. Olen kutsunut projektiin mukaan ääni- ja tilasuunnittelijan, ja he vierailevat luonani Saaressa residenssin aikana.

Lopuksi: hakiessani tähän residenssiin kerroin tutkivani kriittisesti myös rakenteita, joissa työ syntyy. Nähdäkseni tämä esittelyteksti on osa ”läpinäkyvyyden performanssia”, joka läpäisee myös taiteen tekemisen. Tämä teksti on minulle tilaisuus kertoa itsestäni taiteilijana ja ehkä ansaita lisää jalansijaa alalla. Samalla tietysti osallistun residenssitoiminnan markkinointiin. (Kuten Han huomauttaa, avoimuuden taustalla on usein taloudellinen intressi.)

Pyysin kuitenkin kuvaajaa ottamaan minusta henkilökuvan ilman kasvoja. Kasvoihin liittyvä linjanvetoni ei ole selkeä tai lopullinen, mutta halusin kokeilla. Miltä se sinusta tuntuu?

www.todellisuus.fi
Instagram


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Gábor Arion Kudász

Kuva: Jussi Virkkumaa

Gábor Arion Kudász
DLA / valokuvaaja

Työskentelen Saaren kartanossa yhdessä lapseni kanssa. Tavoitteenamme on ilmaista isä-lapsi-suhdetta ja sanatonta viestintää käyttämällä digitaalista ja suurimittaista valokuvausta, piirtämistä, tanssia ja muita keinoja, joita emme vielä ole keksineet. Työni perustuu vanhimman poikani kanssa jakamiini kokemuksiin, kun kehitimme yhdessä visuaalista vuoropuhelua unista ja toiveista samankaltaisen kuukauden pituisen seikkailumme aikana vuonna 2012. Taiteellinen prosessi perustuu isyyden haasteiden toistumiseen vuosikymmenien ja persoonallisuuksien kautta, mutta samalla se hyötyy paikan ja toimijoiden tuomasta epävarmuudesta.

Toivon, että teini-ikäisen tunne-elämän heilahtelut ja omat keski-iän epävarmuuteni ohjautuvat positiiviseksi luovaksi prosessiksi residenssin aikana. Taiteilijatoverit ja yhteisö saattavat myös inspiroida meitä löytämään uusia tapoja lähestyä aihetta. Tärkeintä kuitenkin on mahdollisuus keskittää huomiomme toisiimme Saaressa ollessamme.

Valokuvaajana etsin sisäisten prosessien ilmenemismuotoja ja teen moraaliset kamppailut näkyväksi. Menetelmääni voidaan kuvata osallistavan dokumentaarisen ja lavastetun valokuvauksen sulauttamiseksi niin, että tuloksena on kerronnallinen opus, usein kirja, joka kattaa pidemmän ajanjakson.

 

Gábor Arion Kudász (1978, Budapest) on valmistunut Unkarin taideteollisesta korkeakoulusta, joka nykyään tunnetaan Maholy-Nagy yliopistona. Hän yhdistää usein lavastettuja ja keinotekoisia elementtejä dokumentaariseen lähestymistapaan valokuvauksessa. Viimeaikaisissa teoksissaan Arion on rajoittanut huomionsa vastuun ja kunnianhimon välisen suhteen ymmärtämiseen. Hänen teoksensa HUMAN on saanut kansainvälistä huomiota ja voitti Robert Capa -palkinnon vuonna 2015. Lisäksi Arion voitti Balogh Rudolf -palkinnon vuonna 2012. Vuodesta 2018 lähtien hän on osallistunut valokuvaustutkimukseen nuorten elämänvalinnoista Unkarin taideakatemian apurahan tuella. Hänen teoksiaan on nähtävillä julkisissa kokoelmissa kuten Unkarin kansallisgalleriassa ja Musée de l’Elyséessa Sveitsissä. Gábor Arion Kudász on innokas valokuvauksen opettaja ja toimii tällä hetkellä Moholy-Nagy taide- ja muotoiluyliopiston valokuvataiteen maisteriohjelman johtajana.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Mauricio Montiel Figueiras

Kuva: Lya Montiel

Mauricio Montiel Figueiras
Proosakirjallisuuden ja esseiden kirjoittaja sekä runoilija, kääntäjä, toimittaja ja elokuva- ja kirjallisuuskriitikko

Mauricio Montiel Figueiras (Meksiko, 1968) on proosakirjallisuuden ja esseiden kirjoittaja sekä runoilija, kääntäjä, toimittaja ja elokuva- ja kirjallisuuskriitikko. Hän on kirjoittanut viisitoista eri lajityypin kirjaa, joista viimeisin on laajan suosion Espanjassa ja Meksikossa saavuttanut masennusta ja mielenterveyttä käsittelevä muistelmateos. Hänen kirjoituksiaan on julkaistu aikakauslehdissä ja sanomalehdissä Argentiinassa, Brasiliassa, Kanadassa, Chilessä, Kolumbiassa, Italiassa, Perussa, Espanjassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Yhdysvalloissa. Hän on toiminut residenssikirjailijana Cheltenhamin kirjallisuusfestivaaleilla Englannissa (2003) ja Rockefeller-säätiön Bellagio-keskuksessa Italiassa (2008). Vuonna 2012 hänet nimitettiin arvostetun skotlantilaisen Hawthornden-kirjailijaretriitin residenssikirjailijaksi. Vuosina 2011–2020 hän työsti Twitter-romaania nimeltä The Man in Tweed. Edesmennyt chileläinen kirjailija Roberto Bolaño kirjoitti hänen työstään näin: ”Uusien sukupolvien latinalaisamerikkalaisten kirjailijoiden joukossa Mauricio Montiel Figueiras on yksi niistä harvoista yhden käden sormilla laskettavista kirjailijoista, joka valitsee vaikeimman polun – kirjallisuuden puhtaimmassa muodossaan ilman kompromisseja. Hänen kaunokirjallisuutensa on kuin palava silta, jonka vain rohkeimmat lukijat ylittävät.”

Saaren kartanossa ollessaan Mauricio tekee tutkimusta historiallista romaaniaan varten, jonka työnimi on No Woman Is an Island, ja työstää sen ensimmäisiä vaiheita. Romaani antaa äänen Rachel Chiesleylle eli Lady Grangelle (1679–1745), joka oli James Erskinen eli Lordi Grangen vaimo. Lordi Grange oli skotlantilainen asianajaja, jolla oli sympatioita Stuart-sukua kohtaan. Hän kidnappasi vaimonsa ja lähetti tämän seitsemän vuoden maanpakoon Skotlannin Ulko-Hebridien syrjäisimpään St Kildan saaristoon 1700-luvulla. Siellä Lady Grange eli äärimmäisessä yksinäisyydessä ja täydellisesti hylättynä samaan aikaan, kun Skotlannissa Stuart-suvun kannattajat nousivat jakobiittikapinaan. Tapaus on melkoinen mysteeri vielä tänäkin päivänä. Rekonstruoidakseen Lady Grangen karkotuksen tämän niin sanotun pakkoavioliiton jälkeen Mauricio käyttää kahta kerronnan keinoa: naisen omia yksinpuheluja ja kirjeitä, jotka hän laittoi pulloihin ja heitti mereen siinä turhassa toivossa, että ne löydettäisiin ja hän saisi apua. Eräs Mauricion päätarkoituksista on korostaa Lady Grangen mahdollista kaksisuuntaista mielialahäiriötä, joka todennäköisesti oli syy hänen väkivaltaisille purkauksilleen, joiden seurauksena hän lopulta menetti lastensa huoltajuuden. Mauricio jakaa työpäivänsä yleensä kahteen osaan: hän kirjoittaa aamulla ja viettää iltapäivän tutkimuksen parissa kirjoja ja Internet-artikkeleita lukien ja muistiinpanoja tehden.

Kirjallisuuden luomisesta ja edistämisestä on tullut Mauricion työelämän ydin – hän nauttii kirjallisten ohjelmien ja työpajojen suunnittelusta ja niihin osallistumisesta. Kirjallisuuden lisäksi hän on erityisen kiinnostunut elokuva- ja kuvataiteesta, onhan hän kirjoittanut molemmista aiheista jo usean vuoden ajan. Eräs hänen päätavoitteistaan on auttaa luomaan voimakkaampi kirjallinen yhteisö.

 


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Sumugan Sivanesan

Dr Sumugan Sivanesan
Taiteilija, tutkija ja kirjoittaja

Residenssin aikana aion työskennellä artikkelien, konferenssiesitelmien, mediatuotantojen ja arkistojen parissa, jotka liittyvät Koneen Säätiön rahoittamaan hankkeeseeni: fugitive-radio.net.

Odotan innolla tilaisuutta viettää aikaa Saaressa, missä arkielämän haasteet eivät pääse häiritsemään, ja missä voin keskittyä kriittiseen pohdintaan ja kirjoittamiseen, mediasisällön tuottamiseen ja tulevan vuoden suunnitteluun. Hankkeessani käytän radiota itse menetelmänä, mikä tarkoittaa radiotapahtumien, esitysten ja podcast-tallenteiden (yhteistyössä) tuottamista tutkimuksen ja julkaisemisen/radio-ohjelmien lähettämisen välineenä. Kirjoitan Saaressa tekstejä julkaistaviksi, editoin videoaineistoa, tuotan ääniteoksia, valmistelen esityksiä ja suunnittelen fugitive-radio.netin tulevaisuutta.

Sumugan Sivanesan on taiteilija, tutkija ja kirjoittaja, jonka työ ei kuulu mihinkään tiettyyn tieteenalaan. Hän työskentelee usein yhteistyössä muiden kanssa ja on kiinnostunut maahanmuuttajahistoriasta ja vähemmistöpolitiikasta, aktivistiviestinnästä, taiteilijainfrastruktuureista ja ihmisoikeuksia laajemmista oikeuksista. Parhaillaan hän kehittelee fugitive-radio.net -radiota päämääränään tutkia kolonialismin vastaisia tiedotusvälineitä ja musiikkia. Hän on työskennellyt Helsingissä yhteistyössä Koneen Säätiön tukeman Pixelachen kanssa (<https://pixelache.ac/>). Berliinissä Sumugan koordinoi Black Earth-kollektiivia (<https://blackearthkollektiv.org/>), joka keskittyy toisiinsa vuorovaikuttaviin rotuun, sukupuoleen, kolonialismiin ja ilmasto-oikeudenmukaisuuteen liittyviin kysymyksiin.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Aliisa Talja

Aliisa Talja
taiteilija, tutkija, kirjoittaja

Työskentelen Saaren kartanossa hapanjuuren kanssa. Hapanjuuri on veden ja jauhon käynyt sekoitus, jota ihminen on vuosituhansien ajan hyödyntänyt leivän valmistamiseen. Se sisältää kokoelman ihmiselle suotuisia mikrobeita; luonnossa esiintyviä villihiivoja sekä maitohappobakteereita. Jokainen juuri on uniikki. Sen mikrobisto on ainutlaatuinen, kuten myös sillä leivotun leivän maku. Siksi leipurit eri aikakausina ovat varjelleet niitä hapanjuuria, joilla leivottu leipä on erityisen maukasta. Mitä hapanjuurileivonta opettaa huolenpidosta?

Residenssijakson aikana tarkastelen hapanjuuren – eli tietyn mikrobiston tai “kulttuurin” – sekä leipurin – ihmisen – välistä hoivasuhdetta. Suhde koostuu vastavuoroisuudesta, säilyttämisestä, virvoittamisesta, ruokkimisesta, koskettamisesta, vaivaamisesta, nauttimisesta… Mistä kaikesta? Se ulottuu suhteen osapuolten ulkopuolelle: maisemaan, multaan, lautaselle, vatsaan… Minne kaikkialle? Siihen kietoutuu huolenpidon ketjuja, rakenteita ja käytäntöjä… Mitä kaikkea? Tutkimuksessani kiinnitän erityistä huomiota sukupuolen ja hoivan yhteyteen.

Työskentelen Saaren kartanon residenssissä leipomalla, performansseja tekemällä sekä työskentelyäni dokumentoimalla. Hapanjuurileivonta on konkreettinen toisista, niin ihmisistä, elinympäristöstä kuin mikrobeista, välittämisen tapa. Se edellyttää läsnäoloa, kärsivällisyyttä ja hitautta. Työskentelytapana performanssi edellyttää rauhaa, uskallusta ja yksityisyyttä. Yhdistämällä juurileivonnan performanssiin tutkin hoivaan ja huolenpitoon liittyvää kehollista ja toiminnallista tietoa.

Työskentelyäni tukee myös lukeminen, kirjoittaminen ja leipomisen ympärille syntyneiden hoivakulttuurien analyysi suunnittelun ja järjestäytymisen näkökulmasta.

Residenssijakso on minulle tärkeä hetki henkilökohtaisen praktiikkaani kehittämiseen. Harjoittelen epävarmuuden sietämistä. Vaikka en tiedä, onnistuuko huolenpidon kulttuureiden tutkiminen leipomalla ja reflektoimalla, tarkastelen, mitä näistä lähtökohdista avautuu yksi leipä, lukukokemus, ajatus, ja performanssi kerrallaan.

 

Aliisa Talja on tutkija, kirjoittaja, fasilitaattori ja taiteilija. Hänen aiempiin yhteistöihinsä mikrobien kanssa lukeutuu mm. kombutsa-sienen kasvattaminen digitaalisen syntetisaattorin käyttöliittymäksi, juurileivonta-ASMR-session vetäminen striimauspalvelussa sekä hapankurkkutyöpajan fasilitoiminen Kosminen-galleriassa. Aliisa on valmistunut taiteen maisteriksi muotoilun alalta. Koulutustaan hän hyödyntää yhteiskunnan ja kulttuurin rakenteiden tarkasteluun, niiden hahmottamiseen jonkun ihmisen suunnittelemina ja toteuttamina sekä toisenlaisten rakenteiden kuvittelemiseen ja järjestämiseen. Aliisa myös valmistelee julkaisua, joka käsittelee tunteita, feministisiä heräämisiä ja vaikuttavia suhteita työssä muotoilun kentällä.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Slow Thinking Lab

Yhteisöllisyyden ja yhteyden tunteen kokemuksia puiden avulla. Francis Joyn rumpusessio, 2021. Kuva: Pia Lindman

Slow Thinking Lab

Slow Thinking Lab eli hitaasti ajatteleva laboratorio on ryhmä, joka tapasi Saaren kartanossa elokuussa 2021. Tavoitteemme oli sukeltaa syvemmälle lukuisiin tavoitteisiimme ja motiiveihimme, jotka on ankkuroitu eri jäsentemme tieteenaloihin ja taiteellisiin käytäntöihin. Halusimme löytää yhteisen, mutta silti riittävän vivahteikkaan kielen ja luoda yhteisen perustan tulevalle tutkimukselle. Pohdimme myös lähestymistapojamme tutkimusetiikan näkökulmasta. Intensiivisten keskustelujen ja toisinaan kiihkeidenkin väittelyjen kautta selkeytimme hankkeemme tavoitteita ja rajoja ja sen seurauksena muutimme nimemme ja kiteytimme tulevan toimintasuunnitelmamme. Joten residenssimme tavoite on nyt seuraava:

Menestyä yhteisöllisyyden kautta: ”slowACES -hanke – yhteisöllisyyden ja yhteyden tunteen kokemuksia hitauden avulla” 

Tämän hankkeen tarkoituksena on yhdistää tieteelliset, henkiset ja taiteelliset näkökulmat yhteisöllisyyden edistämiseksi.

SlowACES -hanke luo käytännön esimerkkejä ja malleja siitä, miten voimme parantaa yhteyttämme sekä itseemme että muihin eläviin olentoihin taiteen, luonnon, parantumisen ja hiljaisuuden kokemusten kautta. Hankkeen tutkijat ovat erikoistuneet lääketieteeseen, vaihtoehtolääketieteeseen, saamentutkimukseen, taidehistoriaan ja taiteelliseen tutkimukseen. Tämä yhdistelmä auttaa meitä liittämään kokemusperäisen tiedon analyyttisiin lähestymistapoihin. Tutkimuksen tuloksena syntyy taideteoksia, esityksiä, kirjoja ja artikkeleita, jotka auttavat päätöksentekijöitä ja yleisöä pohtimaan tapoja parantaa hyvinvointia, vähentää yksinäisyyttä ja lisätä yhteisöllisyyttä ja yhteyden tunnetta ei-kaupallisten käytäntöjen avulla. Maailma on käännekohdassa ilmaston lämpenemisen ja koronaviruspandemian vuoksi, joka on eristänyt yksilöitä ja lisännyt yksinäisyyttä. Yleisön osallistuminen on keskeinen osa hanketta. Sekä akateemiselle että laajemmalle yleisölle tarkoitettujen työpajojen, julkisten seminaarien ja julkaisujen kautta pystymme tuomaan ehdotetut käytännöt laajalle osalle yhteisöä ja auttamaan heitä kehittämään omia räätälöityjä lähestymistapojaan.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Mehiläisten seura

Teemme kahden viikon residenssissä Mynämäellä pohjatyötä ja taiteellista tutkimusta.
Työstämme ja kohtuullisen hitaasti mietimme ääneen kestäviä ja hedelmällisiä tapoja tehdä taidetta yhdessä.
Soitamme haparoivan Teams-puhelun mehiläisille Tullisaareen.
Laskemme kimalaisia ja kertaamme olemassaolon kulmakivet.
Nukumme osan öistä ja kirjoitamme sinä aikana kirjan.
Valvomme osan öistä ja kirjoitamme sinä  aikana  toisen kirjan.
Perumme sanamme ja lähdemme uimaan.
Kävelemme uuden reitin, niin monta kertaa että siitä tulee vanhempi.
Kirjaamme ylös fantastisen suunnitelman ja heikon esityksen.
Piirrämme karttoja ilman agendaa.
Teemme kukka-asetelmia ja ajatusten uudelleen järjestelyä.
Nautimme kesästä ja ajasta yhdessä.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Pitirre Projects Inc

Kaksi viimeaikaista tapahtumaa on jättänyt ikuisen jäljen puertoricolaisten elämään. Ensimmäinen niistä on pyörremyrsky Maria, joka iski Puerto Ricoon 20.9.2017 ja jätti jälkeensä humanitaarisen kriisin, jonka vaikutukset näkyvät vielä pitkään. Toinen tapahtui heinäkuussa 2019, jolloin yli miljoona ihmistä – lähes kolmannes saaren väestöstä – marssi kaduilla mielenosoituksena kuvernööri Ricardo Rossellóa vastaan, joka joutuikin sen ansiosta eroamaan. Ihmiset saavuttivat kiehumispisteen, kun Puerto Ricon tutkivan journalismin keskus julkaisi 889 sivua Rossellón ja hänen kollegojensa toisilleen kirjoittamia viestejä, ja näin paljasti korruptoituneen hallituksen, jonka virkamiehet vitsailivat pyörremyrsky Marian aiheuttamista kuolemista ja kirjoittivat väkivaltaisia homofobisia ja seksistisiä kommentteja poliittisista vastustajistaan, toimittajista ja muista julkisuuden henkilöistä. Suolaa lisäsi haavoihin se, kun kuluvan vuoden alussa saaren eteläosassa tapahtui useita maanjäristyksiä, jotka jättivät satoja ihmisiä ilman turvallista kotia. Näiden jatkuvien henkilökohtaisten ja sosiaalisten kokemusten perusteella pyrimme tuottamaan esteettisiä komponentteja vertauskuvalliseen visuaaliseen esseeseen (installaatioon), joka heijastaa journalismia, tuhokapitalismia, ilmastonmuutosta ja tapaa, jolla tiedot suodattuvat sosiaalisen median kautta sekä ”valeuutisotsikoiden” luomia vääristymiä ja kuinka nämä sosioekonomiset tekijät vaikuttavat moraaliin, rasismiin, sukupuolten välisiin suhteisiin, kulttuurituotantoon ja henkilökohtaiseen tilaan.

Suomea pidetään yhtenä maailman vähiten korruptoituneista maista, kun taas Trumpin seuraajat väittävät Puerto Ricoa yhdeksi korruptoituneimmista. Kollektiivillemme on radikaali muutos uppoutua työhömme uusien ideoiden kehittämiseksi syvästi korruptoituneen ympäristömme ulkopuolella, joka on traumatisoinut meitä viimeisten neljän vuoden ajan. Pyrimme myös rakentamaan siltaa taidevaihdolle ja kumppanuudelle Suomen ja Puerto Ricon välillä tekemällä yhteistyötä Myymälä2-gallerian kanssa.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Camouflage-työryhmä

Kuva: Tuukka Ervasti

CAMOUFLAGE

camouflage (naamioituminen): Useiden materiaalien, värisävyjen tai valaistuksen yhdistelmän käyttö kätkeytymistä, valepukuun pukeutumista, matkimista, simulointia tai vääristelyä varten

camouflage on monikerroksinen maisema, jossa asioita sekä paljastetaan että peitellään. Monivärisen pinnan alla on pohdiskeleva (auto)fiktio, jossa taiteilija paljastaa temppunsa. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä, miltä se näyttää.

_

camouflage on Sonya Lindforsin ja hänen työryhmänsä uusi teos, joka käsittelee katsomista tekona sekä katseen politiikkaa. Näyttämöllä on kyky paljastaa ja peittää näkyvistä, tehdä asiat näkymättömiksi tai ylinäkyviksi. Mutta kuinka tunnistamme mitä näemme? Mitä tapahtuu tunnistamisen hetkellä, kun jokin luokitellaan ”nykyaikaiseksi”, ”taiteeksi” tai ”mustaksi”?

Teos on vuorovaikutuksessa esi-isien kanssa, sujauttaa mukaan merkityksiä ja haaveilee oikeudesta läpikuultamattomuuteen.

 

Ensi-ilta 19.10.2021 Helsingissä


Koreografia ja konsepti

Sonya Lindfors

Työryhmä
Esete Sutinen, Julian Owusu, Johanna Karlberg, Riikka Lakea, Tony Sikström, Erno Aaltonen, Jussi Matikainen, Sanna Levo, Sonya Lindfors

Prosessiin osallistuneet
Elisa Tuovinen, Lydia Östberg Diakité, Pauliina Sjöberg, Zen Jefferson

Tuotantoavustaja
Tuure Kaukua, Riikka Lakea

Residenssit
Reykjavikin Dance Festival (tanssifestivaali) / NREP ; MDT, Tukholma; Koneen Säätiön Saaren kartanon residenssi


Yhteistuotanto

MDT, Tukholma

Tukijat
Taiteen edistämiskeskus, Suomi; Svenska Kulturfonden, Suomi; Pohjoismainen kulttuuripiste

Kuvat
Tuukka Ervasti

Tuotanto
Zodiak – Uuden tanssin keskus, Sonya Lindfors, UrbanApa, Kulttuurikeskus Stoa


Tulevat esitykset

19.–23.10.2021 | Zodiak – Uuden tanssin keskus, Helsinki
26.–29.5.2022 | MDT Tukholma, Ruotsi

Sonya Lindfors on kamerunilais-suomalainen koreografi, taiteellinen johtaja, fasilitaattori ja opettaja. Hän valmistui koreografian maisteriksi Taideyliopistosta Helsingissä vuonna 2013. Hänen työnsä ytimessä on tapa ravistella ja haastaa olemassa olevia valtarakenteita ja voimaannuttaa yhteisöjä.

Hän jakaa aikansa oman taiteellisen työnsä, kasvatustyönsä ja UrbanApan taiteellisena johtajana toimimisen välille. UrbanApa on monitieteinen ja hegemonian vastainen taideyhteisö, joka tarjoaa alustan uusille diskursseille ja feministisille taidekäytännöille. Kaikissa tehtävissään hän luo ja fasilitoi rasisminvastaisia ja feministisiä alustoja, joissa festivaali, esitys, julkaisu tai työpaja voi toimia voimaantumisen ja radikaalin kollektiivisen unelmoinnin paikkana.

Lindfors tekee omia ja yhteistyöteoksia, kuten esityksiä, kuratoituja ohjelmia ja performatiivisia toimia. Hänen teoksiaan on esitetty ja niitä ovat tukeneet mm. taidekeskus Beursschouwburg (Bryssel), Kampnagel-teatteri (Hampuri), Spring-festivaali (Utrecht), CODA-festivaali (Wales), Black Box Theatre (Oslo) ja Zodiak – Uuden tanssin keskus (Helsinki). Hän kuuluu Miracle Workers Collectiveen, joka edusti Suomea 58. Venetsian biennaalissa.

Lindforsille myönnettiin tanssin valtionpalkinto (yhdessä Anniina Jääskeläisen kanssa) vuonna 2013 ja kansainvälinen Anti Festival Live Art -palkinto vuonna 2018.

www.sonyalindfors.com


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Veli Lehtovaara ja työryhmä

Kuva: Samppa Erkkilä – Jyväskylän Kesä 2021

Tanssitaiteilija Veli Lehtovaaran kokoama ryhmä saattoi Saari residenssin aikana valmiiksi Ikimetsä | Clearcut teoksen. Teoksessa tanssivat: Elias Giród, Anni Koskinen, Sofia Simola, Erik Eriksson (SE), Inga Huld Hákonardóttir (IS), Kevin Fay (US). Kolme vuotta kestänyt taiteellinen prosessi huipentui residenssiä seuranneisiin esityksiin Jyväskylän Kesä festivaalilla 2021.

Ikimetsä on monitaiteinen esitys, jossa yhdistyvät tanssi-, ääni-, tekstiili- ja kuvataide. Teos tarkastelee ajan olemusta ja luonnon monimuotoisuutta Kainuun aarniometsissä. Kansainvälinen taiteilijaryhmä on työskennellyt vuosina 2019-2021 Siikavaaran ja Paljakanvaaran ikiaikaisissa metsissä. Vaaran juurella asuva ympäristökasvattaja Riitta Nykänen on toiminut ryhmän oppaana. Teoksessa tieteellinen tutkimus, perinnetieto ja kokeellinen nykytaide punoutuvat yhteen. Asiatieto yhdistyy tarinankerrontaan ja ruumiilliseen kokemiseen. Kantavana ajatuksena on, että metsä on meissä aina läsnä.

Teoksella pyrimme herättämään yleisön uteliaisuuden ja tarjoamaan mahdollisuuden pohtia ajan monikerroksisuutta ja luonnon monimuotoisuuden merkitystä sekä itseisarvona että inhimillisen kulttuuriin edellytyksenä. Yhtenä tavoitteena on tuoda esiin, miten luonnontilaisen metsän ja kaupunkien ydinkeskustan elo ja ajallisuus eroavat toisistaan. Lopullinen esitys sijoittuu kaupunkitilaan – ympäristöön, jota määrittävät inhimillisen toiminnan rytmi ja arkkitehtuurin muodot. Koreografia saapuu kaupunkiin kuin vieras organismi. Se ehdottaa perinjuurin toisenlaista ajankulkua ja ruumiillista olemista. 

Jani Hietasen luoma ja ryhmän tutkimusmatkojen kenttä-äänityksistä syntynyt ääniteos, kuunnellaan esityksen aikana omalla mobiililaitteella ja kuulokkeilla. Äänisuunnittelu kuljettaa katsojan metsään keskellä kauppakeskusta. Verkossa kuunneltava suora lähetys tarjoaa osallistumisen mahdollisuuden myös niille, jotka eivät pääse paikalle, mutta halajavat äänimatkalle aarniometsän ja nykytanssin risteyskohtaan.

Piia Rinteen suunnittelemien ja toteuttamien pukujen lähtökohtana on aikaisempien teosten pukujen ja käyttämättömäksi jääneiden vaatteiden kierrätys ja kerrostaminen kollaasin omaisesti.  Teoskokonaisuutta rikastuttavat taiteilija Joma Richterin prosessin aikana luoma kuvataide, joka tarkentaa havainnon ruumiin ja ympäristön, sekä tanssin ja kuvan rajapintaan.

www.spacetimelove.com

 

Koreografia: Veli Lehtovaara yhteistyössä esiintyjien kanssa
Tanssi: Elias Giród, Anni Koskinen, Sofia Simola, Erik Eriksson (SE), Inga Huld Hákonardóttir (IS), Kevin Fay (US)
Äänisuunnittelu: Jani Hietanen
Pukusuunnittelu: Piia Rinne
Ympäristökasvattaja: Riitta Nykänen
Kuvataiteilija: Joma Richter
Kuvat: Veli Lehtovaara, Piia Rinne, Joma Richter, Samppa Erkkilä – Jyväskylän Kesä 2021
Tuotanto: SpaceTimeLove | Veli Lehtovaara yhteistyössä Arts Management Helsinki ja Routa Company (Kajaani)
Tukijat: Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus, Uudenmaan taidetoimikunta, Koneen Säätiö
Residenssit: Shawbrook (IR), Mustarinda (Hyrynsalmi), Routa (Kajaani), Saaren kartanon residenssi (Mietoinen)


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Käännös-mosaikki

Käännösmosaiikki on seitsemän suomentajan ryhmä, jonka osallistujat kääntävät kirjallisuutta  Suomessa harvinaiseksi luettavasta kielestä. Osallistujista jokainen edustaa työpajassa yksin tietyn kielen ja kulttuurin tuntemusta ja kääntämistä. Ryhmään kuuluvat arabian, heprean, japanin, kiinan, turkin ja viron suomentaja sekä ryhmän vetäjänä suomentaja, kustannustoimittaja Alice Martin.

Koska työpajan kielet ovat sellaisia, joiden kääntämisessä ei riitä töitä monille, osallistujat ovat usein joutuneet toimimaan varsin yksin ja tekemään käännösratkaisujaan ilman sitä vertaistukea, jota  tavallisempien kielten kääntäjillä runsaasti on. On myös harvinaista, että löytyy kustannustoimittaja, joka pystyy ymmärtämään etenkään niitä kieliä, joiden kirjoitusjärjestelmä poikkeaa länsimaisesta. Käännösmosaiikki-pajan keskeinen tarkoitus on tarjota näille kääntäjille tilaisuus kollegiaaliseen tukeen ja sympatiaan. Varaamme aikaa vapaaseen keskusteluun ja kokemusten vertailuun.

Residenssin aikana kokeillaan myös runouden kääntämistä työpajan kielistä. Alice Martin on
käännösrunouden toimittamisen asiantuntija, ja ryhmätyönä tehtävien runokäännösten tarkoitus on vapauttaa osallistujien luovuus ja tuottaa iloa. Samalla opimme eri kulttuurien runoperinteestä ja runomitoista.

Ryhmän jäsenet ovat:
Alice Martin (ryhmän vetäjä)
Tuula Kojo (turkki)
Kaisu Lahikainen (viro)
Markus Mäkinen (japani)
Sampsa Peltonen (arabia)
Minna Tuovinen (heprea)
Riina Vuokko (kiina)

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Tongues

Tongues eli kielet

Radios are turned up to beat thunder,
translations of the gospel
back into tongues.

  1. D. Wright, ”Libretto”

 

”Tongues” eli ”Kielet” on suomalais-palestiinalaisen näyttelijä, näytelmäkirjailija ja ohjaaja Noora Dadun sekä yhdysvaltalaisen kirjailija, kääntäjä ja muusikko Timmy Straw’n teos, joka on tehty läheisessä yhteistyössä seuraavien kanssa: Leah Agne (tutkija/arkistonhoitaja, Yhdysvallat), Ami Karvonen (ohjaaja/dramaturgi, Suomi), Teemu Mäki (taiteilija/runoilija, Suomi) ja Emily Wells (säveltäjä/esiintyjä/videotaiteilija, Yhdysvallat). Se on tutkimus kääntämisen kokemuksesta erilaisissa yksityisissä, poliittisissa ja historiallisissa olosuhteissa sekä erilaisten taidemuotojen kuten runouden, musiikin, esitysten, videon ja tanssin kautta. Näemme kollektiivisesti ”Kielet” sarjana etydejä – toistoja kokonaisuuden tavoittamiseksi – jotka pitävät ”elävänä maailmanaan” kääntämisen moninaisia ehtoja ja vaikuttimia muotoillen ne samalla lavastuksiksi, performatiivisiksi tapahtumiksi.

Ryhmämme viettää nämä kaksi viikkoa Saaren kartanossa (ja amerikkalaiset Zoomissa) keräämällä kuvia, ideoita, ilmauksia ja eleitä. Alamme residenssin aikana muovata teosta, sen rakennetta ja toiminnan kaarta (viittaamme tässä Bachin preludeihin ja fuugiin, joiden kauneus tulee hyvin yksitoikkoisesta järjestämisperiaatteesta: Bach halusi tutkia jokaista sävellajia kvinttiympyrässä ja käsitellä strategisesti ja tietoisesti erilaisia koskettimiston teknisiä ongelmia).

Teoksessa ”Kielet” kääntäminen voi tarkoittaa ja olla monia asioita – tekoja, välttämättömyyttä, erilaisia näkökohtia todellisuudesta, kielikuvia, yhteyden välineitä. Kääntäminen sulauttaa maailmamme ehdot yhteen: se on olemassa lakisäännöksissä, muuttoliikkeissä paikasta toiseen, kartanvalmistuksessa, vakaumuksissa, rakkaudessa, etäisyydessä, läheisyydessä ja vallassa; sisäänpäin katsoen se on myös ainoa keino päästä toisiamme lähemmäs. Jos Paul Celanille runo on viesti pullossa, silloin käännös on pullo tai valtameri, joka tuo (ja väistämättä muuttaa) puheen yhdeltä olennolta toiselle todellisen ja/tai vertauskuvallisen matkan päästä.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Benjamin Abras

Henkilö nauraa kyykyssä isossa tanssistudiossa edessän taideprojektiinsa liittyviä papereita. Kuva: Jussi Virkkumaa

Kuva: Jussi Virkkumaa

Benjamin Abras, Belo Horizonte, Minas Gerais (Brasilia)

Olen runoilija, monitieteistä lähestymistapaa soveltava nykytaiteilija ja itsenäinen tutkija.

Saaren residenssissä työstän performatiivista dokumenttielokuvaa. Sen käsikirjoitus perustuu uuteen runokirjaani Dautonic Garden ja esseeseeni Diaspora in Transe, jotka käsittelevät kolmen sukupolven muistojen kaikuja kehossani, joka värinsä takia usein joutuu maalitauluksi. Eurooppalaiset, libanonilaiset ja afrikkalaiset muistot tekevät kehostani kulttuurien risteyksen.

Prosessin keskeiset kysymykset:

Miten rakentaa poikittaisia filosofisia tavoitteita ihmisidentiteeteille?

Mikä vaikutus esikaupunkilaiseen kehoon on tunteella, ettei kuulu eikä sovi oman maansa stereotyyppeihin sen jälkeen, kun on kiertänyt maailmaa viimeiset 20 vuotta?

Miksi kutsutaan oman maan kulttuurissa paikoiltaan pois siirtynyttä identiteettiä?

Mitä ihmisenä eläminen tarkoittaa, kun ei vastaa kulttuuriin kuuluvaa stereotyyppiä?

Mitä esi-isiltä peritty tarkoittaa henkilökohtaisten tavoitteiden kontekstissa?

Mitä meiltä jää näkemättä siinä, miten muut näkevät meidät näissä kulttuurien kerrostumissa?

Odotan residenssiltä mahdollisuutta luoda yhdessä tilaisuus residenssin aikana tekemäni elokuvan esittämiseen tulevaisuudessa, ehkä muiden säätiön ohjelmien yhteydessä.

Työmenetelmiini kuuluu kielellinen risteytyminen kolmessa kerroksessa: lukeminen, piirtäminen ja uppoutuminen Afro Butohin tekniikoihin, joka on performatiivista tanssiteatteria afrikkalais-brasilialaisin tavoittein. Se on tutkimusala, johon kuuluu afrikkalaistaustaiseen siirtolaisuuteen liittyvä lähestymistapa. Maailmassa on vain viisi tutkijaa, joilla on tietoa aiheesta. Butoh-mestari Yoshito Ohnon ansiosta olen yksi heistä.

Ensimmäisen kuukauden aikana prosessini seuraa rituaalia. Valitsen joka päivä yhden runoista. Luen ja sukellan koko kehollani sanojen foneettisiin värähtelyihin ja yritän avata portin uusiin muistoihin sanojen äänteiden sisällä. Tämän uppoutumisen jälkeen piirrän mahdollisia kuvakäsikirjoituksia kuvauksia varten ja teen kokeiluja ääniraidan äänen muistista performatiivisessa kirjoitusprosessissa.

Kutsuin projektiin nykytaiteilija Neïs Casasolan, joka yhdistää muotia ja nykytaidetta tuotannossaan. Yhdessä aiomme rakentaa veistoksen, jonka avulla tutkin muita ääneni sointuun sisältyviä ruumiillisuuden elementtejä ja luon niiden perusteella veistoksen liikkeet ääneni soinnun liikutellessa kehoani.

Toisen kuukauden aikana aion tehdä kokeiluja kuvakäsikirjoitukseni kuvilla ja tutkia äänen ruumiillistumisen yhteyttä veistokseen samalla, kun Neïs kuvaa niin, että näemme millaista runoa äänen, veistoksen ja kehoani liikuttavien muistojen välillä syntyy.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Jurriaan Benschop

Henkilö istuu risti-istunnassa kädet polvien päällä ja lasit otsalla ja hymyilee.

Jurriaan Benschop
Kirjailija ja kuraattori

Residenssin aikana aion työstää kirjaa nimeltä Why Paintings Work (Miksi maalaukset toimivat). Viimeisen vuosikymmenen aikana olen kirjoittanut maalaamisesta useaan otteeseen ja järjestänyt soolo- ja ryhmänäyttelyitä. Tästä kehittyi toive tehdä kirja, joka kokoaa yhteen oivalluksia ja kokemuksia ja kartoittaa taiteilijoiden välisiä yhteyksiä tyylin moniarvoisuuden aikakaudella. Maalaus on taidemuoto, jonka kaikki tuntevat. Sen tarina alkaa ihmishistorian alkuvaiheista, ja useimmat saavat ensikosketuksensa siihen lapsuudessa. Silti ihmiset usein pitävät nykyajan maalauksia mysteereinä ja olettavat, että niiden ymmärtämiseen tarvitaan erikoisosaamista. Kirjani tarkoitus on avata tie maalausten maailmaan, ideoihin ja työn vaatimaan päättäväisyyteen. Se auttaa lukijaa navigoimaan nykymaalaustaiteen monipuolisessa maisemassa.

Kirjan kirjoittaminen on tilaisuus miettiä uudelleen kieltä, jota käytämme taiteesta puhumiseen. Millainen äänensävy sopii siitä puhumiseen? Onko taideteoksen katsomisen kokemus mahdollista herättää tarkoituksellisesti? Taiteesta kirjoittamisessa ei ole kyse vain aiheen tai historian tuntemisesta, vaan kyse on yhtä paljon tyylistä ja kielellisestä joustavuudesta. Siksi odotan innolla vuoropuhelua muiden tieteenalojen taiteilijoiden ja tutkijoiden kanssa. On mielenkiintoista nähdä, mistä yhteinen perusta löytyy. Vaikka kohde ja aihe ovat erilaiset, meille kaikille yhteistä on viestiminen kielen avulla, kiinnostus taiteeseen ja kertomusten luominen sen ympärille.

Residenssin aikana käsittelen vuosien varrella keräämääni materiaalia ja keskityn uusien lukujen lisäämiseen ja uudelleen kirjoittamiseen. Etsin ääntä (tai ääniä), jotka johdattavat lukijan materiaalin läpi, mukaan lukien tunnelman tai rytmin muutokset tarvittaessa. Kirjailijana aika on ystäväni, ja aiemmin kirjoittamieni sanojen uudelleen muotoileminen on tärkeä vaihe. Tässä mielessä prosessini ei juurikaan poikkea joidenkin maalareiden prosessista; kyse on kerroksista ja selkeyden luomisesta pelkistämällä.

 

Jurriaan Benschop on hollantilainen kirjailija ja kuraattori, joka asuu Berliinissä. Hän varttui Amsterdamissa, jossa hän opiskeli taidehistoriaa. Hän on kirjoittanut esseekokoelman Salt in the Wound(Garret Publications, 2019), jota valmistellessaan hän matkusti ympäri Eurooppaa keskustellen taiteilijoiden kanssa heidän työstään, mielikuvituksestaan ja taiteellisista juuristaan. Hänen kirjoituksiaan julkaistaan säännöllisesti Artforum-lehdessä ja Arterritory.com -sivuilla sekä näyttelyluetteloissa ja taiteilijakirjoissa. Hänen kuratoimiinsa näyttelyihin kuuluvat Geist und Form. Ten Painters from Berlin (Bloomington Indiana, 2013), As If, At Home (Berlin, 2016), Re: Imagining Europe (Berliini, 2017), Taking Root (Düsseldorf, 2019–20) ja A Matter of Touch (Berliini, 2020). Hän on luennoinut taideinstituuteissa ja yliopistoissa Los Angelesissa, Chicagossa, Detroitissa, Riiassa, Wienissä, Helsingissä ja muissa kaupungeissa.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Jack Faber

Valokuvamuotokuvassa henkilö seisoo vielä jäisen meren rannalla. Kuva: Jussi Virkkumaa

Kuva: Jussi Virkkumaa

Jack Faber – elokuvantekijä / monitieteinen taiteilija / tutkija

Residenssijaksoni aikana keskityn pääasiassa laajennettuun elokuvaan / osallistavaan taideprojektiin nimeltä We’re Wolves (Olemme susia), jonka avulla voimme muuntautua pohjoisen susiksi ja kokea elämän niiden ainutlaatuisesta näkökulmasta.

Hankkeen tavoitteena on tuoda ihmiset yhteen luonnon kautta, mikä on ratkaisevan tärkeää näinä epävarmoina eristyneisyyden ja rajoitetun liikkuvuuden aikoina, jolloin monet fyysiset paikat ovat saavuttamattomissa. We’re Wolves esittelee uusia läheisyyden, liikkeen ja yhteenkuuluvuuden muotoja sosiaalisina selviytymisstrategioina, jotka toteutuvat myötätunnon ja toisista huolehtimisen kautta. Tarkastelemalla kesytettyä maailmaamme villin luonnon linssin kautta We’re Wolves kannustaa meitä miettimään uudelleen perusarvojamme sekä luomaan tasapainoisemman sosiaalisten prioriteettien järjestelmän.

Hanke tutkii elämän ihmeitä susien prisman tuoreesta näkökulmasta ja vertauskuvana nykyiselle epävakaalle asemallemme. Ennen ykkösluokan petoeläiminä tunnetut sudet elävät nykyään susiyhteisöissä, jotka kamppailevat selviytyäkseen hengissä ja ovat haavoittuvassa asemassa. Niistä tuli helppoja kohteita (esim. Saksassa) populistisille poliittisille puolueille, jotka herättävät henkiin kansanperinteeseen perustuvia ikivanhoja pelkoja kuvaillen susia maahantunkeutujina samalla tavalla kuin ulkomaalaisia, joita heidän mukaansa tulisi pelätä. Sen sijaan We’re Wolves tarjoaa empatian näkökulman.

Näen residenssin ja sen kannustavan ja luovan toimintaympäristön täydellisenä kohtaamispaikkana monitieteisille lähestymistavoille ja yhteistyömenetelmille. Residenssissä käsitellään ratkaisevia kysymyksiä, ja se tarjoaa mahdollisuuden olla osa tuottoisaa yhteisöä ja luoda molemminpuolista tietämystä tuotteliaiden yksilöllisten ja yhteisten toimenpiteiden avulla. Se antaa mahdollisuuden oppia, pohtia, kasvaa taiteilijana, jakaa ideoita ja uutta tietoa samalla, kun se edistää uusia ammatillisia suhteita ja tulevia yhteistyöhankkeita.

Uskon, että residenssi paikkana ja asukkaidensa kautta inspiroi minua ja tarjoaa uusia kokemuksia uudessa ympäristössä sekä kokemuksia siitä, kuinka taiteellinen työskentelyni kehittyy muiden residenssiläisten ja residenssissä työskentelevien ammattilaisten avulla ja kuinka he reagoivat työhöni prosessin aikana.

Kun saamme tilaisuuden kokea muiden maapallolla kanssamme elävien lajien elämää, ymmärrämme paremmin keskinäistä suhdettamme muiden lajien kanssa ja näemme miten äärimmäisen tärkeää on kohdella luontoa ja sen asukkaita kunnioittaen ja tasa-arvoisina. Vahvan yhteyden luominen on korvaamattoman tärkeää ekologisuudelle ja jakamallemme vastuulle yhteiskuntana.
Pyrin luomaan tällaisen yhteyden erilaisilla menetelmillä kuten perehtymällä akustisiin, elokuvallisiin ja virtuaalisiin tiloihin taiteellisen ilmaisun keinoina sekä pitkälle edistyneiden terapeuttisten alustojen, kenttätallenteiden, dokumentoinnin ja vertaispalautteen kautta ja tutkimalla akustisia ekologioita, yhteenkuuluvuutta ja läheisyyttä taiteellisina strategioina.

Helsingissä asuva Jack Faber on palkittu elokuvantekijä ja taiteilija, joka tutkii valvontatalouden vaikutusta lajien välisiin suhteisiin ja sen roolia ilmastokriisin katalysaattorina. Hänen monitieteinen työnsä keskittyy valvontataiteeseen ja liikkuviin kuviin keinona kumota julkisten tilojen joukkomilitarisointi käyttämällä drooneja ja uusia teknologioita odottamattomilla tavoilla. Hän tarkastelee työssään alistuneisuutta poistavan sosiaalisen sitoutumisen mahdollisuuksia kerätyn materiaalin, arkistomateriaalin, asiakirjojen ja käsikirjoitetun aineiston yhdistelmän avulla. Hän käyttää hienotunteista huumoria, sääntöjen rikkomista ja elokuvamaista uppoutumista syvälle luotaavissa aiheen tarkasteluissa, joissa korostuvat sorto ja epätasa-arvo suhteessamme eläimiin, tekoälyyn ja ihmisoikeuksiin.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Eva Neklyaeva

Henkilö nojaa tiskin kulmaan. Kuva: Valentina Bianchi

Kuva: Valentina Bianchi

Eva Neklyaeva
Kuraattori

Eva Neklyaeva on Helsingistä ja Milanosta käsin toimiva kuraattori. Hänen tavoitteensa residenssin aikana on luoda aikaa ja tilaa kirjoittaa esittävien taiteiden kuraattorikäsikirjaa.

Sen lisäksi Eva käynnistää uuden kuraattoriprojektin nimeltä ”Samara – performances by post” (performansseja postitse), jonka idea syntyi Koneen Säätiön aiemman residenssin aikana. Hän toimii myös Münchenin vuoden 2021 Spielart-teatterifestivaalien kuraattorina ja opettaa esittävän taiteen kuratointia Helsingin, Tukholman, Reykjavikin ja Venetsian taideyliopistoissa.

Hän oli Vooruit-taidekeskuksen vierailevana kuraattorina monitieteisessä taideohjelmassa ”With Pleasure” Gentissä, Belgiassa vuonna 2019.

Vuosina 2017–2019 Eva toimi Santarcangelo-festivaalien taiteellisena apujohtajana. Vuonna 1971 perustettu Santarcangelo on vanhin italialainen modernille performanssitaiteelle omistettu festivaali, jonka yleisömäärä on 25 000.

Sitä ennen hän työskenteli laajamittaisia paikka- ja kontekstikohtaisia julkisen taiteen hankkeita tuottavan Checkpoint Helsingin (2015) ja Baltic Circle Festivalin (2009–2014) johtajana sekä teatterituottajana Korjaamolla (2007–2008).

Evalla on maisterintutkinto sekä taiteen johtamisesta että taidekritiikistä. Hän on saanut kaksi TINFO-palkintoa teatterialan innovaatioista sekä Suomen PENin sananvapauspalkinnon.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Nastja Säde Rönkkö

Taiteilija istuu työpöytänsä ääressä. Kuva: Jussi Virkkumaa

Kuva: Jussi Virkkumaa

Nastja Säde Rönkkö, mediataiteilija

Työskentelen residenssissä uusien videoteosten käsikirjoittamisen parissa. Residenssin aikana pohdin tekstin ja kirjoittamisen roolia ja merkitystä taiteellisessa työskentelyssä syvemmin. Kirjoittamisen kautta tutkin ilmastoahdistusta, maapallon tulevaisuutta, kriisejä sekä niistä selviytymistä, hitauden tärkeyttä, vaihtoehtojen löytämistä, yhteisöä, ekologisuutta, valtasuhteita, kuuntelemista, inhimillisyyttä sekä näiden teemojen suhdetta digiaikaan. Videoideni käsikirjoitus lainaa muotonsa runoudelta ja laulujen kirjoittamiselta. Residenssin aikana haluan kokeilla myös sitä, voisivatko tekstini toimia itsellisinä teoksina, esimerkiksi runoina tai kirjana. Odotan residenssiltä työrauhaa keskittyä kirjoittamiseen ja siihen liittyvään työskentelyyn ja taustatyöhön.

 

Nastja Säde Rönkkö on toiminut aktiivisesti kansainvälisellä taidekentällä vuodesta 2005. Rönkön teoksia on nähty laajasti yksityis- ja ryhmänäyttelyissä, festivaaleilla ja biennaaleissa sekä kotimaassa että ulkomailla. Viime vuosina hän on osallistunut näyttelyihin Kiasmassa, Lontoon Royal Academy of Artsissa, FACT Liverpoolissa, Sydneyn Oopperatalossa, Lontoon Somerset Housessa ja UCCA Dune -museossa Kiinassa. Viimeisimpiin yksityisnäyttelyihin lukeutuu for those yet to be Espoon Modernin taiteen museo EMMAssa (2020). Vuonna 2019 Rönkkö valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Palkintoon kuului stipendin ja kirjan julkaisun lisäksi yksityisnäyttelyt Tampereen taidemuseossa sekä Turun Aboa Vetus Ars Novassa. 


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Tanja Tiekso

Muotokuvavalokuva henkilöstä, joka seisoo kevätauringossa taustanaan lehdettömät puut. Kuva: Jussi Virkkumaa

Kuva: Jussi Virkkumaa

Tanja Tiekso, FT, tutkija ja taiteilija

Työstän Saaren kartanon residenssissä kokeellista säveltämistä tarkastelevan taiteellisen tutkimushankkeeni kolmea äänellistä esitystä ja niihin liittyvää tutkimusartikkelia hiljaisuudesta, sekä helmikuussa 2022 julkaistavaa esseeteostani (Kustantamo S&S).

Tällä hetkellä minua kiinnostaa etenkin ekofeministisen taidefilosofisen ajattelun mahdolliset historiat ja etenkin renessanssiajan käsitykset naisen ja eläimen suhteesta. Olen myös kiinnostunut keskiaikaisista bestiaareista ja herbaarioista sekä poststrukturalistien eläinfilosofioista.

Sekä kirjoittaessa että säveltäessä/kuunnellessa tutkin tietämisen rajoja. Kirjoittaessa rajat hahmottuvat suhteessa nähtyihin ja koettuihin asioihin ja olioihin, säveltämisessä/kuuntelemisessa etsintä suuntautuu sisäiseen kokemukseen, säveltäjän intentioon ja siihen, mitä säveltäminen ylipäätään voi tarkoittaa, kun ihmiskeskeisestä ajattelusta luovutaan.

 

Tanja Tiekso on tutkija ja taiteilija, joka on erikoistunut kokeellisen säveltämisen filosofiaan ja tekniikoihin sekä avantgardeteoriaan ja historiaan. Tiekso on väitellyt tohtoriksi kokeellisesta musiikista Helsingin yliopiston musiikkitieteen oppiaineesta (2013). Hänellä on diplomi yhdysvaltalaissäveltäjä Pauline Oliverosin kehittämässä syväkuuntelun (Deep Listening) metodissa Rensselaer Polytechic Instituutista (NY, USA, 2018). Aiemmin Tiekso on toiminut tutkijana Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ja Columbian yliopistossa (NY, USA). Tällä hetkellä hän toimii tutkijana Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksessa Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa Autiomaiden äänet: kokeellinen säveltäminen hiljaisuuden jälkeen (2019–2022).


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Alejandro Valencia-Tobon

Kuva: RI Velez-Ruiz

Alejandro Valencia-Tobon, FT
taiteilija, biologi, antropologi

Aiempien monitieteisten Kolumbian sademetsäekosysteemeihin liittyvien hankkeiden aikana kerättyjen taiteellisten, biologisten ja antropologisten todisteiden pohjalta pyrin residenssin aikana paljastamaan, että bioakustiset tiedot, äänitallenteet ja osallistava taide voivat tarjota tavan esittää ihmisten ja muiden eläinten välisten suhteiden moninaisuus monilajisena vyyhtinä ja samalla tuottaa tieteellistä tietoa julkisuuteen. Residenssin aikainen päätuotteeni on joukko julkisen taiteen strategioita (teksti-, ääni- ja visuaalisessa muodossa), jotka paljastavat samanaikaisesti biologisia, sosiaalisia ja taiteellisia näkökulmia tavoitteena kannustaa ihmisiä luovaan vuoropuheluun ja arvostamaan biologista monimuotoisuutta.

Uskon, että akateemisen, kulttuurisen ja taiteellisen tutkimuksen edistäminen samanaikaisesti on avainasemassa yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Saaren kartano tarjoaa minulle loistavan tilaisuuden kehittää rohkeita aloitteita uusista tavoista kriittisen ja esteettisen yhteyden luomiseen luonnon kanssa. Tavoitteenani on osoittaa, miten termit ”biologinen monimuotoisuus”, ”julkinen taide” tai ”bioakustiikka” ovat luonnostaan arvokkaita, mutta miten ne toisiinsa yhdistettyinä biorikkaan, konfliktin jälkeisen Kolumbian kontekstissa tuottavat uusia suhteita, asiantuntemusta ja kehitysmahdollisuuksia.

Sovellan osallistavan äänen tallennuksen ja prosessipohjaisen taiteen multimodaalisia käytäntöjä keinona muuttaa lajien jäljittämistä, näytteenottoa, kirjaamista ja analysointia koskevat tieteen menetelmät aistinvaraisiksi ”tavoiksi tietää” niin, että sen avulla voidaan tarttua biologiseen monimuotoisuuteen kohdistuviin uhkiin. Tällä hetkellä koordinoin esimerkiksi Cucusonicin (www.cucusonic.net) työtä. Cucusonic on monialainen verkosto, joka tutkii, miten akustisia ja ultraäänitallenteita voidaan käyttää edistämään muutosta ihmisissä niin, että he arvostavat sammakoiden ja lepakoiden kaltaisia eläimiä elävinä olentoina, joilla on poikkeuksellisia kykyjä sen sijaan, että halveksisivat niitä.

Työskentelen julkisen taiteen ja biologisen tieteen risteyskohdassa ja hyödynnän osallistavien menetelmien sekä ääni- ja visuaalisten (elokuva) esitystapojen yhdistelmää muuttaakseni kiireelliset luonnollista maailmaa koskevat kysymykset sosiaaliseksi toiminnaksi. Käsitteellistän julkista taidetta ja osallistavia strategioita ihmisten ja muiden eläinten välisen suhteen moninaisuuden ymmärtämiseksi. Sen lisäksi, että olen opiskellut biologiaa Antioquian yliopistossa (Medellin, Kolumbia), valmistuin filosofian maisteriksi vuonna 2012 opiskeltuani aistinvaraista mediaa visuaalisen antropologian ohjelmassa ja filosofian tohtoriksi vuonna 2016 opiskeltuani visuaalista mediaa sosiaalisen antropologian ohjelmassa Manchesterin yliopistossa (Iso-Britannia).


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

BoiBlacc

BoiBlacc
Levyttävä muusikko

Residenssijakson aikana työstän yhtä ainoaa teemaa – oman itseni havainnointia.

Odotan innolla mentorointiohjelmaa, joka auttaa minua kehittämään taiteellista osaamistani, ja samanhenkisiin luoviin ihmisiin tutustumista. Toivon, että pääsen sekä jakamaan yhteisiä kokemuksia että oppimaan niistä ja edistämään ja hyödyntämään kotiresidenssiohjelman tarjoamia luovia mahdollisuuksia.

Työprosessiini kuuluu yhteistyö muiden lauluntekijöiden kanssa ja referenssikappaleiden käyttö havainto- ja tutkimusmateriaalina, mutta siihen kuuluu paljon muutakin. Nämä ovat kuitenkin yleensä tehokkaimmat tekniikkani kirjoittamisvaiheessa.

 

BoiBlacc on tuottaja ja levyttävä muusikko Keniasta, Itä-Nairobin Buruburun kaupunginosasta ja työnsä elävä ruumiillistuma. Hänen teoksensa asettuvat saumattomasti digitaaliseen aikaamme ja ovat hiphopin kulta-ajan inspiroimia. Hän on tuottanut musiikkia vuodesta 2017 lähtien ja hänen merkittävimpiin yhteistyöprojekteihinsa kuuluvat esiintyminen KiliHippien mixtapella ”Beloved B-Sides” ja debyyttialbumilla ”Hii Si Demo”. Vuonna 2020 BoiBlacc julkaisi KiliHippien kanssa tuottamansa debyyttialbumin ”The Blacc Circle”. BoiBlacc käyttää ainutlaatuista yhdistelmää englantia ja shengiksi kutsuttua paikallista kenialaista kreolia ja punoo niistä monenlaisia yleisöjä puhuttelevia tarinoita kamppailemisesta ja toivosta.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Leif Holmstrand

Leif Holmstrand
Taiteilija, kirjailija ja muusikko

Kirjoitan neljättä romaaniani, joka käsittelee maallista taikuutta, queerejä ja osittain psykoottisia šamanistisia rituaaleja/pelejä/leikkejä/esineitä ja prostituutiota sekä kertomuksia päättyneistä ystävyyssuhteista, menetyksestä ja vaihtoehtoisista perherakenteista. Romaanin tärkein teema on outo ilo, ilo mahdollisuuksien virrassa, joita rikkoutuminen saattaa ihmiselle tarjota. Minulla ei ole aikomustakaan saada romaania valmiiksi residenssin aikana, mutta haluan saada keskeisille kohtauksille rakenteen ja muodon. Mitä todella toivon saavuttavani residenssin aikana on sarja taide-esineitä (veistoksia, kuvia, rekvisiittaa rituaaleille), tekstiäänisävellyksiä, lyhytelokuvia/videoita ja niin edelleen, joita kaikkia ruokkii kasvavan romaanini ja tutkimukseni tuottama materiaali.

Residenssin aikana työskentelyni teemoina ovat rituaalit, seremoniat, tapahtumat, maallinen taikuus, symboliset esineet ja kuvat, ei-heteroseksuaaliset kokemukset prostituutiosta, psykoosista, seksin myymisestä sekä queer-ystävyydestä ja -rakkaudesta.

Toivon, että saan Saaren kartanossa palautetta, uusia näkökulmia ja tapoja nähdä ja löydän ratkaisuja taide-esineiden tekemiseen sekä pääsen vaihtamaan kokemuksia muiden residenssiläisten kanssa.

Työtapani ovat monipuolisia: usein aloitan kirjoittamisen kielen ulkopuolelta tekemällä fyysistä työtä studiossa – eli ajattelen käsillä. Päinvastoinkin voi kuitenkin käydä: monet taideteoksistani tai tapahtumistani saavat alkunsa kirjoitettuna tekstinä.

Leif Holmstrand (Ruotsi) opiskeli Malmön taideakatemiassa 1997–2002 ja liittyi sen jälkeen akatemian kriittisen tutkimuksen jatko-opinto-ohjelmaan 2002–03. Holmstrand on ei-heteroseksuaalinen kirjailija, muusikko ja taiteilija, jonka töitä on esitelty mm. Vladivostokissa, Soulissa ja Tokiossa. Hänen rituaalimaisen ja laaja-alaisen lähestymistapansa juuret ovat ankarissa ruumiinkokemuksissa ja psykedeelisessä näkemyksessä materiaaleista ja tekniikoista. 


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Elina Juopperi

Kuva: Jussi Virkkumaa

Elina Juopperi, kuvataitelilija

Saaren kartanon residenssissä keskityn piirtämiseen. Lähdemateriaalina käytän netin kuvatulvaa; keskityn erityisesti maisemaan, satelliittikuviin ja karttaohjelmista saatavaan kuvamateriaaliin. Matkustan netin avulla. Työskentelyssäni olen kiinnostunut yhteiskunnan kipupisteistä, tämä ajattelumalli seuraa mukanani näihin piirustuksiin. Olen erityisesti kiinnostunut murtumakohdista, tai pisteistä, joissa näennäisesti rauhallinen maisema on todellisuudessa näyttämö jollekin tuhoisalle, kyseenalaiselle tai muutoin siellä tapahtuu konflikti, on konfliktin lähde tahi maisemaa on vahvasti muokattu ihmisen yksioikoiselle tarpeelle. Pyrin piirtämään esille ne jäljet, seuraamukset tai avoimet kysymykset, joita jätämme maisemaan, luontoon tai yhteiskuntaan. Informaatiotulva on usein ristiriitaista, hälisevää, en odota saavani aikaiseksi suoraviivaista ja selkeää analyysia.

Piirustuksiin yhdistän netistä tulostamaani kuvamateriaalia. Kokeilen.

Elina Juopperi on pohjoissuomalainen taiteilija, kuvataidetta hän opiskeli ranskalaisessa Ecole National Supérieure d’arts de Paris Cergy -koulussa, josta hän valmistui taiteen maisteriksi vuonna 2005 DNSEP-tutkinnolla.

Juopperi kokee itsensä dokumentaariseksi tekijäksi: hän käsittelee teoksissaan luontoa, kulttuuria ja maailman uutisia, usein nivoen aihepiirinsä yhteen teoksiksi, joiden viesti ei ole julistava vaan antaa tilaa katsojan kokemukselle. Työskentelyssään Juopperi käyttää useita eri tekniikoita mm. valokuvausta, videota, piirustusta, keräämistä ja installaatiota. Hänen teoksiaan on nähty mm. Siidassa, Korundissa, Kajaanin taidemuseossa, la Galerie Noisy-le-secissä, Arte Alamedassa Meksikossa, Lesjöfors museossa Ruotsissa sekä Flacson Arte Actualissa Quitossa. Juopperin työskentely on mahdollistunut apurahojen avulla, joita hän on saanut mm. Koneen Säätiöltä, Taikelta, Suomen Kulttuurirahastolta ja Kordelinin säätiöltä.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

KiliHippie

KiliHippie
Hiphop-musiikin tuottaja ja artisti

Minä olen KiliHippie. Olen hiphop-musiikin tuottaja ja artisti Nairobista, Keniasta, ja tarkoitukseni on työstää Saaren kartanossa The Blacc Canvas -albumia työparini ja musiikillisen sielunkumppanini BoiBlaccin kanssa. The Blacc Canvas on jatkoa Blacc Circle -albumille, joka löytyy kaikista suoratoistosovelluksista.

Musiikkimme juuret ovat totuuden etsimisessä ja sen heijastamisessa, jotta se voi ravita niiden elämää, joiden korviin se löytää tiensä. Se on luonnostaan introspektiivistä taidetta, jota Jumala ohjaa sisäänpäin suuntautuvan matkan kautta. Tuloksena on luonnollisesti ja vaivattomasti esiin pulppuava, ainutlaatuinen sanoitus ja soundi.

Toivon löytäväni erilaisia näkökulmia lähestyä omaa tapaani tehdä taidetta, joka kantaisi työtäni myös The Blacc Canvas -albumin jälkeen. Toivon, että opin ymmärtämään niitä erilaisia taustoja, joista Saaren muut residenssiläiset tulevat, ja käyttämään sitä inspiraationa avarakatseisemmalle näkemykselle koko ihmiskunnasta siinä toivossa, että tämän ymmärryksen minussa herättämä tieto tekee minusta ensinnäkin paremman ihmisen ja toiseksi paremman taiteilijan ja muusikon.

Suhtaudun taiteellisiin pyrkimyksiini samalla tavalla kuin normaaliin päivätyöhön omistautunut ihminen hoitaa oman työnsä. Tämä johtuu siitä, että kaipaan säännöllisyyttä ja haluan ymmärtää ympäristöäni. Se auttaa minua myös käyttämään aikani parhaalla mahdollisella tavalla, koska noudattamani aikataulu pitää minut tuotteliaana. Hiphop-juurilleni uskollisena samplaan vähän tunnettua musiikkia joka puolelta maailmaa omiksi biiteiksini ja jaan tuotokseni sitten kirjoittajien ja vokalistien kanssa, joiden kanssa työskentelen. Käytän päiväni biittien tekemiseen ja sekoittamiseen ympäri vuoden niin, että ne ovat jatkuva virta erilaisia hankkeita räppäreiden ja laulajien kanssa samalla, kun yritän mahduttaa työni miksaus- ja masterointi-teknikkona aikatauluuni. Se on usein rankkaa, ja teen kovasti töitä, mutta se ei koskaan tunnu minusta työltä.

 

KiliHippie on Nairobin Kilimanin kaupunginosasta, Keniasta kotoisin oleva hiphop- ja R&B -tuottaja. Hän kuvailee itseään muukalaiseksi, joka tekee digiaikaamme saumattomasti sopivaa musiikkia hiphopin kulta-ajan inspiroimana. Hän on tuottanut musiikkia kolmen vuoden ajan ja julkaisi ensimmäisen projektinsa ”Tending to Infinity: 1” kesäkuussa 2017, vain kolme kuukautta sen jälkeen, kun oli aloittanut matkansa itseoppineena tuottajana. Hän tuli musiikkialalle musiikin tekijänä ja edistäjänä omien sanojensa mukaan melko myöhään, mutta hänellä on ollut syvä yhteys musiikkiin lapsuudesta lähtien. Hänen ahaa-elämyksensä koitti vuonna 2017, kun hän jätti yliopiston kesken se oli käännekohta, jota hän kuvailee jumalaisena heräämisenä.

KiliHippie on kerännyt vaikutteita ennen kaikkea hiphop-tuotannon jättiläisiltä J. Dillalta ja 9th Wonderilta. Voiko sitä paremmin sanoa kuin hän itse: ”Kuvittele, jos 9th Wonder ja J. Dilla saisivat lapsen ja lapsi tekisi klassista hiphop-musiikkia, joka elää ajan mukana. Se olen minä. Minä olen se lapsi.” Hänen rehevää soundiaan luonnehtivat idylliset samplaukset muhkeiden, terävästi iskevien rumpujen tukemina, kun taas vokalistit hänen teoksissaan ovat yhtä terävän lyyrisiä kuin heidän ajatuksia herättävä runoutensa.

KiliHippie on tuottanut lukuisia julkaisuja. Hänen viimeisin, yhdessä nairobilaisen räppäri The Swamiiin kanssa tehty EP-levy, ”1447, Vol. 1”, heijastaa hänen soundiaan parhaimmillaan. KiliHippien muita töitä ovat esimerkiksi BoiBlaccin kanssa vuonna 2020 julkaistu ”The Blacc Circle” sekä vuoden 2019 EP- ja albumijulkaisut ”Beloved BSides” ja ”Hii Si Demo”. Hän kuvailee itseään taidetta palvelevaksi artistiksi, ja tämän lähestymistavan tuoma kauneus näkyy edellä mainituissa töissä.

Hän on saanut Goethe-instituutin vuosittain järjestämän Goethe Talents -apurahan muusikoille ja hänet on valittu Koneen Säätiön taiteilijaresidenssiin Saaren kartanoon Mynämäellä, missä hän työskentelee tammi- ja helmikuussa 2021 yhdessä musiikillisen sielunkumppaninsa BoiBlaccin kanssa.

KiliHippie jatkaa musiikin äänittämistä ja kirjoittamista joka päivä ja tutkii samalla luovaa ilmaisua musiikkiyrittäjänä, joka pyrkii kurkottamaan pidemmälle kuin häntä edeltävät artistit. Hänen elämäntehtävänsä on inspiroida muita.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Meeri Pulakka

Kuva: Jussi Virkkumaa

Meeri Pulakka, sopraano

Olen Helsingissä asuva klassinen laulaja, äänialaltani sopraano. Laulan työssäni paljon barokki- ja nykymusiikkia ja rakastan myös liedin ja oopperan esittämistä. Itselleni mieleisimpiä asioita laulajan työssä ovat monipuolisuus, yhteistyö muusikoiden ja säveltäjien kanssa ja oivallukset upean musiikin parissa. Erityisen kiinnostunut olen tällä hetkellä sooloesityksen toteuttamisesta ja äänen instrumentaalisten mahdollisuuksien tutkimisesta.

Työskentelen residenssijakson aikana nykymusiikkiteoksista koostuvan soolosopraano-ohjelmiston parissa. Harjoittelen ohjelmistoni teoksia ja valmistelen niistä konserttikokonaisuutta, joka yhdistää äänen ja liikkeen kokonaisvaltaiseksi esitykseksi. Residenssissä etsin itselleni sopivat työskentelytavat ilmaisuni laajentamiseksi ja tutkin teoksista kumpuavia teemoja osana harjoitusprosessiani. Olen kiitollinen mahdollisuudesta tutustua muiden residenssitaiteilijoiden työhön ja odotan innolla poikkeuksellisen hyvää tilaisuutta keskittyä ja syventyä omaan, itsenäiseen työskentelyyn Saaren kartanon rauhallisessa ja inspiroivassa ympäristössä.

 

Sopraano Meeri Pulakan monipuolinen osaaminen ulottuu barokista nykymusiikkiin ja hän on kotonaan niin oopperalavalla kuin kamarimusiikin parissakin. Pulakka on laulanut useiden suomalaisten orkestereiden ja yhtyeiden, kuten Avanti! Kamariorkesterin, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin, Suomalaisen barokkiorkesterin ja Uusinta Ensemblen solistina mm. Juha Kankaan, Sakari Oramon, Jukka-Pekka Sarasteen ja Andrew Lawrence Kingin johdolla. Hänen oopperarooleihinsa kuuluvat mm. Vitellia Mozartin oopperassa La Clemenza di Tito, Cleopatra Händelin oopperassa Giulio Cesare ja Madame Euterpova Menottin oopperassa Help! Help! The Globolinks.

Meeri Pulakka on kysytty nykymusiikin esittäjä, jonka musikaalisen ja tarkan työskentelyn pohjana ovat lapsuudesta alkaneet viulu- ja lauluopinnot. Hänen nykymusiikkiesiintymisistä mainittakoon Tytön rooli Riikka Talvitien Prix Italia -palkitussa radio-oopperassa Kylmän maan kuningatar (2017) sekä esiintymiset mm. Avantin Suvisoitossa, Kallion nykymusiikkipäivillä sekä Uuden Musiikin Lokakuu ja Musica nova Helsinki -festivaaleilla. Pulakka laulaa usein myös vanhaa musiikkia, mistä esimerkkeinä esiintymiset Suomalaisen barokkiorkesterin solistina ja Barocco Borealen Kuningatar Kristiinan jalanjäljissä -produktiossa.

Meeri Pulakka on valmistunut erinomaisin arvosanoin Taideyliopiston Sibelius-Akatemian laulumusiikin koulutusohjelmasta (musiikin maisteri 2018) ja Wienin Universität für Musik und darstellende Kunst -musiikkiyliopiston oopperaluokalta (Master of Arts 2017) viimeisimpinä lauluopettajinaan Marjut Hannula ja Gabriele Lechner. Hän on osallistunut lukuisille mestarikursseille, opettajina mm. Barbara Hannigan, Soile Isokoski, Anne Sofie von Otter ja Karita Mattila. Pulakka lauloi nykymusiikkiohjelmistoon keskittyvän ensikonserttinsa Musiikkitalon Talven nuoret taiteilijat -konserttisarjassa tammikuussa 2019.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Harriina Räinä

Kuva: Jussi Virkkumaa

Harriina Räinä, kuvataiteilija

Saaren kartanon residenssissä työstän taiteellisen tutkimuksen projektiani “The Other as Matter” vesiväripuupiirroksen, kuvanveiston ja tekstin keinoin. Projekti tarkastelee vesiväripuupiirroksen kautta taiteen tekemisen etiikkaa ja ihmisen yhteyttä toislajisiin eläimiin laajemmassa mittakaavassa.

“The Other as Matter” pohtii eläinperäisen materian roolia vesiväripuupiirroksen prosessissa ja lopputuloksessa eläintutkimuksen, ekokritiikin ja etiikan viitekehyksistä käsin. Japanissa kehitetty vesiväripuupiirros on myrkytön ja ekologinen taidegrafiikan menetelmä, joka on kasvattanut suosiotaan länsimaissa. Tekniikka sisältää poikkeuksellisen paljon eläinperäistä materiaa: muun muassa hevosen, vuohen ja peuran harjaksista valmistettuja harjoja, osterin kuorista jauhettua pigmenttiä sekä peuran luista ja naudan nahasta keitettyjä liimoja.

Residenssissä syvennyn vesiväripuupiirroksessa käytettävien materiaalien olemukseen, valmistan puisia painolaattoja sekä tutkin eläinperäisen materiaalin vähentämisen mahdollisuuksia. Lisäksi luen kirjallisuutta eläinetiikan ja -tutkimuksen kentältä sekä valmistelen akateemista paperia, jonka esitän joulukuussa 2021 Japanin Narassa pidettävässä kansainvälisessä Sumi-Fusion taidegrafiikan konferenssissa.

Olen Helsingissä toimiva kuvataiteilija. Kiinnostukseni kohteet nivoutuvat ruumiillisuuteen, havainnon tapahtumaan sekä eläinkysymykseen, eli ihmisen suhteeseen ja suhtautumiseen toislajisiin eläimiin. Työskentelylleni on tyypillistä eri mediumien, kuten liikkuvan kuvan, painetun taiteen ja kuvanveiston yhdistäminen tilalliseksi kokonaisuudeksi. Olen valmistunut kuvataiteen maisteriksi (2019) sekä kuvataiteen kandidaatiksi (2017) Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta, taidegrafiikan opetusalueelta.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Karoliina Sjö

Kuva: Jussi Virkkumaa

Karoliina Sjö, tohtorikoulutettava

Residenssijaksolla Saaressa keskityn kirjoittamaan väitöskirjaani, joka käsittelee päiväkirjakirjoittamista ja sitä, miten Kirsti Teräsvuori muodosti 1900-luvun alussa kirjoittamissa päiväkirjoissaan kertomusta itsestään, elämästään ja kokemuksistaan. Olen tähän asti työskennellyt tiiviisti esimerkiksi arkistossa päiväkirja-aineistojen äärellä, ja nyt on vuorossa intensiivinen kirjoitustyö. Residenssijakso tarjoaakin tähän oivat puitteet – on mukavaa saada vetäytyä kirjoittamisrauhaan. Toisaalta olen työssäni kiinnostunut myös tieteellisen tiedon ja taiteellisen luovan työn välisistä suhteista sekä mahdollisuuksista löytää uudenlaisia eettisiä tapoja muistaa ja kertoa. Käytänkin työssäni myös taiteen metodeja analysoidessani tutkimaani aineistoa. Residenssi on varmasti hieno ja luonteva ympäristö työstää näin ollen myös työni taiteellista osiota.

Karoliina Sjö on kulttuurihistorian tohtorikoulutettava Turun yliopistossa. Tutkimuksessa häntä kiinnostavat erityisesti omaelämäkerralliset aineistot (kuten päiväkirjat), elämäkertatutkimus, elämän ja kertomisen väliset yhteydet, kirjoittamisen kulttuurihistoria, (mieli)sairauden historia, sukupuolihistoria ja tyttötutkimus. Lisäksi Sjö on kiinnostunut tieteen ja taiteen välisisistä suhteista ja mahdollisuuksista sekä uudenlaisista tavoista tuottaa tietoa. Hän tekee väitöskirjaansa Koneen Säätiön apurahalla.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Selaa arkistoa