Residenssivieraat 2017

David Bergé

Ghosts of Modernity (työnimi) 

Haluaisin käyttää Saaren kartanon residenssiä työskentelyyni teokseni Ghosts of Modernity jälkituotannon parissa. Ghosts of Modernity on monikuvainen liikkuvan kuvan installaatio, jonka materiaali kuvattiin Koreassa kesällä 2017. Residenssi antaisi minulle aikaa ja tilaa työskennellä materiaalin parissa ja käsitteellisesti valmistella editointia, joka toteutetaan myöhemmin Belgiassa. Ideana on editoida tallennuksia toisiinsa liittyvinä silmukoina, jotka muodostavat ketjujatkumon: aina kun uusi silmukka alkaa, uutta tietoa tulee mukaan jo olemassa olevaan silmukkaan. Installaatio käsittelee erityistä ilmiötä Etelä-Korean Soulissa, jossa nopeasti tapahtuneen kaupungistumisen ja kaupungin laajentumisen vuoksi nykyaika säälimättä törmää villiin luontoon. Installaatio pyrkii ilmentämään aikaa ja tilaa tässä säälimättömässä rajapinnassa. Tutkiakseni näiden alueiden erityisominaisuuksia vietän aikaa paikan päällä kehittäen ja esittäen hiljaista Walk Piece -kävelyteosta, performatiivista tutkimusta, jonka parissa olen työskennellyt vuodesta 2008. Vien pieniä ihmisryhmiä 100 minuuttia kestävälle ja täydessä hiljaisuudessa toteutettavalle opastetulle kävelykierrokselle näitä alueita pitkin. Walk Piece -kävelyteos parantaa kehotietoisuutta ja läsnäoloa paikkoihin, joissa myöhemmässä vaiheessa tallennan aikaa kuvausryhmän kanssa. Näiden tilojen vaikuttavan fyysisyyden ohella työ on myös viittaus Korean poliittiseen historiaan. Japanilaisten miehityksen, maan jakautumisen ja vuoteen 1953 kestäneen sisällissodan vuoksi Korealta riistettiin sen nykyaikaistuminen, mikä heijastuu maan kehityksessä, jonka maa kävi läpi sen jälkeen, kun se asetti itsensä maailmankartalle vuoden 1988 kesäolympialaisilla.

Työ pyrkii löytämään tavan esittää ja elävöittää – sen kaikissa merkityksissä – ylläolevan kaltaisen tilan ’performatiivisen tiedon’: sen käsinkosketeltavat ominaisuudet sekä historialliset kerrostumat. Se pyrkii vangitsemaan pienen hetken ajassa ja paikassa ja siten syleilemään maailmaa pieniä yksityiskohtia myöten.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Baran Caginli

Baran Caginli syntyi Istanbulissa vuonna 1990. Ankarassa asuva ja työskentelevä taiteilija hyödyntää töissään eri tieteenaloja. Hän käsittelee töissään identiteettikysymyksiä, kuten etnistä syrjintää, sekä valtion ja kansalaisten välisiä valtakonflikteja, pakkosiirtolaisuutta ja tahdonvastaisia katoamisia. Suurin osa ihmisistä, joita hän on käsitellyt ja sisällyttänyt töihinsä, on todistajan asemassa. Vaikka nämä todistajat ovat osa paikallisia ongelmia ja todellisuuksia, kuvaavat ne myös eri alueiden ja eri hallitusten alaisuudessa olevia ongelmia ja todistajia. Vuonna 2015 ESSL Art Prize -taidepalkinnon saanut taiteilija on ollut monissa kansallisissa ja kansainvälisissä kokoelmissa ja projekteissa mukana.

 


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Jacinta Jardine

”Residenssin aikana työstän mukaansatempaavaa teatteriteostani. Idea tähän työhön juontaa dystooppisen tieteiskirjallisuuden käsitteistä ihmisevoluutiosta ja edessämme olevasta tulevaisuudesta. Minua kiinnostaa ihmisluonnon periksiantamattomuus ja primitiivinen halu selviytymiseen, joka usein uinuu ongelmattoman elämän alla. Tällä teoksella haluan tutkia, miten merkittävää tämä perustavanlaatuinen halumme selviytyä on tämän päivän maailmassa ja millainen on sen suhde kasvavaan päättäväisyyteemme elää ikuisesti perinnössä, muistoissa ja menestyksessä.

Ydintavoitteenani residenssin aikana on kirjoittaa ja suunnitella tämä teatteriteos kokeilemalla eri aloja ja tapoja sekä pysyä avoimena uusille mahdollisuuksille. Suunnitelmissani on ammentaa inspiraatiota tälle projektille Suomen synkästä talvesta, residenssin rauhallisesta ympäristöstä ja omasta eristäytymisestäni tutusta ja turvallisesta. Ohjaavana ja koossa pitävänä voimana tälle työlle toimii haluni kertoa tarinaa ja luoda maailma, johon yleisö voi täysin uppoutua.”


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Iris Karayan

”Residenssin aikana teen tutkimusta seuraavaa Kreikan Ateenassa tuotettavaa ja vuonna 2018 esitettävää työtäni varten. 

Suunnitelmissani on kerätä internetpohjaista materiaalia viimeaikaisista sosiaalisista tapahtumista Kreikassa. Pyrin uudelleen tarkastelemaan, muistelemaan ja luomaan kertomuksia näihin tapauksiin liittyen sekoittamalla todellisuutta ja fiktiota. Tutkimusmateriaali käännetään ja muunnetaan koreografiaksi, olosuhteiksi ja säännöiksi, jotka liittyvät aikaan ja tilaan, suoritettuihin toimintoihin, eleisiin jne. Koreografia esitetään silmukoiden sarjana kyseenalaistamalla narratiivit ja dramaturgit, jotka on tuotettu tällä tavalla. Olen kiinnostunut tutkimaan narratiiveja, jotka ovat keksittyjä, koettuja, jaettuja, poistettuja, unohdettuja, keskeytettyjä ja toistettuja. 

Koreografinen harjoitteeni keskittyvät muodon ja rakenteen suhteista muistiin, kokemukseen, dramaturgiaan ja tarkoitukseen. Olen työskennellyt paljon toistamisen, muutoksen, erilaisuuden ja uupumuksen rakenteellisten elementtien kanssa sekä ulkoisiin ärsykkeisiin vastaavien liikkeiden, sääntöjen ja rajoitteiden, mahdottomien olosuhteiden ja kireydestä vaivattomuuteen vaihtuvien tilojen parissa.”


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Valentina Karga

Kuva: Marjetica Potrč

Kreikan Chalkidikíssa syntynyt Valentina Karga on Berliinissä asuva taiteilija ja arkkitehti. Valentinan projektit rohkaisevat sitoutumiseen ja osallistumiseen, helpottavat yhteisten käytänteiden toteuttamista ja liittyvät läheisesti kestävyyteen. Usean eri median parissa työskentelemällä ja kutsumalla yleisöä tai yhteisöryhmiä mukaan työn viimeistelyyn, voidaan sanoa, että Valentinan työt sijoittuvat jonnekin käsitteellisen taiteen, arkkitehtuurin ja sosiaalisesti sitouttavien harjoitteiden välimaastoon. Joskus vuoropuhelun kautta ja prototyyppejä tee-se-itse-tyylillä rakentamalla teokset päätyvät kuvailemaan vaihtoehtoja yhteiskunnallisille rakenteille, kuten taloudellisille ja pedagogisille instituutioille. Sitten nämä itse itsensä nimittäneet instituutiot ja infrastruktuurit otetaan käytäntöön, jotta ne rakentavat vaihtoehtoisten olosuhteiden tai toimenpiteiden elettyjä kokemuksia. Tätä hän kutsuu nimityksellä ‘Art as Simulation’ (taide simulaationa). Valentina uskoo, että taiteella simulaationa on mahdollisuus vapauttaa meidät rajoitetuista näkemyksistämme koskien sitä, mikä on mahdollista, ja näin laajentaa todellisuuttamme. Saaren kartanossa hän työstää ilmastonmuutoksen näkökulmasta videoesseetä, jossa hän yrittää ymmärtää, miksi toimimattomia instituutioita ja käytäntöjä ei suostuta tunnustamaan ja mikä on seuraava askel. 


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Laura Kenins

”Ideat töihini kumpuavat historiasta, mytologiasta, kansanperinteestä, perheiden perimätiedosta ja populaarikulttuurista. Käynnissä oleva työni, The 90th Birthday, on sarjakuvaromaani, joka liikkuu menneisyyden ja nykyisyyden välillä. 90-vuotissyntymäpäivänään vanhempi rouva nimeltä Betty muistelee lapsuuttaan ja aikuisuuttaan 1900-luvun läpi aina nykyhetkeen, kun nuori elokuvantekijä tallentaa hänen elämäkertaansa videon muotoon. Bettyn ainoa syntymäpäivälahjatoive on saada hänen koko perheensä yhteen. Kun Bettyn keskimmäinen lapsi käy läpi avioeroaan, perhe ei juurikaan ole puheväleissä keskenään. 

Bettyn idyllisten menneisyyden muistojen ja nykyhetken tulkintojen sekä perhekonfliktitodellisuuden välillä kulkiessa nämä kaksi tarinaa kulkevat Euroopasta Kanadan preerioille maan itärannikolle 1900-luvun alkupuolella. The 90th Birthday on metafiktiivinen työ, joka tutkii siirtolaisuutta, perhesiteitä ja naisten asemaa läpi 1900-luvun aina tähän päivään saakka. Saaren kartanon residenssissä jatkan sarjakuvakirjani sivujen piirtämistä. Odotan innolla metsien, saunan, pitkien öiden ja toveriasukkaiden seuraa.

http://www.laurakenins.com 

Laura Ķeniņš on latvialais-kanadalainen sarjakuvataiteilija ja kirjoittaja. Hän opiskeli taidegrafiikkaa ja taidehistoriaa Nova Scotia College of Art & Design -yliostossa Kanadan Halifaxissa ja historiaa Keski-Euroopan yliopistossa (Central European University) Unkarin Budapestissä. Hänen sarjakuvaromaaninsa Steam Clean julkaistiin Retrofit Comicsissa vuonna 2017 ja hänen sarjakuvakirjansa Alien Beings oli kanadalaisen sarjakuvataiteen Doug Wright Award -gaalan ehdokkaana vuonna 2017. Hänen lyhytteoksiaan on julkaistu mm. kuš! comicsissa, Kuti MagazineTruthoutissa, The Los Angeles Review of Booksissa ja Matrix Magazinessa. Toimittajana hän on kirjoittanut taiteesta ja kulttuurista mm. CBC:lle ja muille julkaisuille.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Lauri Antti Mattila

Kuva: Juhani Haukka

Kirjoitan Saaren kartanossa H. (hidas esitys) -esitystekstiä. H. on vastakuva, jälkikirjoitus William Shakespearen Hamlet-näytelmään. Teksti levossa, teksti hitaaseen ja intiimiin, requiem Hamletin muistolle2. Haluaisin kirjoittaa ja valmistaa esityksen siitä ja sille, mikä Hamletista jää puuttumaan, mikä siinä on poissaolevaa – avata ja perustaa sille vastaisen näyttämön ja subjektin logiikkaa.

H. lähtee väittämästä, että ensin meidän olisi päästävä noista pakoista (myös taiteen sisäisistä), siitä että jotain pitää, että jotain on pakko, että nyt on kiire. Väitämme että koko kriisi suurelta osin johtuu pakkojen ja kiireen sanelemasta vaihtoehdottomasta toisintamisesta ja uusintamisesta. Väitämme, että ensin on pysähdyttävä (myös taiteessa), että voi nähdä mitään. Lakattava puhumasta, että voi kuulla. Luovuttava tietämisestä, omasta tärkeydestä, pakosta (pakosta olla, elää, olla tärkeä, menestyä), että voi havaita vaihtoehtoja. Että aistiminen elpyisi, että oleminen ja hengittävyys elpyisivät, hengitys palautuisi normaaliksi.

H. olisi siis katsaus (meistä nähden) kuolleeseen, pysähtyneeseen tilaan. Subjektiin joka ei halua, joka ei pistä vastaan, joka ei yritä, joka ei koe pakkoa elää (toteutua, olla elossa, läsnä, hetkessä), joka ei huolehdi ajastaan tai läsnäolostaan. H. olisi reflektiota ja hidastusta, tarkennusta aikaan, paikkaan ja hetkeen – niiden aistimiseen – mutta yhtä lailla poissaoloa, katoamista, pois kääntymistä, vaipumista; tekisi tilaa kuolemiselle, maatumiselle meissä. H. olisi siis paljolti ei tekemistä. Ei olemista, hidasta äärellä ja poissa oloa, tylsyyttä. Hitaiden prosessien, kuten matojen, kompostoitumisen ja maatumisen seuraamista.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Miki Brunou

Kuva: Laura Malmivaara

Työstän Saaren kartanossa vuonna 2015 järjestettyjen New Weave -konserttien äänimateriaalia albumimuotoiseksi kokonaisuudeksi. New Weave oli vuorovaikutteisten konserttien sarja, jonka suunnittelin ja toteutin yhdessä äänitaiteilija Sébastien Piquemalin kanssa. Konserttitapahtumien kantavana ajatuksena oli rikkoa ja kyseenalaistaa elektronisen musiikin esittämisen rakenteita, sekä avata elävän musiikin esittämiseen liittyviä konventioita osallistavaan ja hierarkista ajattelua karttavaan suuntaan. Konserteissa yleisöllä oli mahdollisuus osallistua improvisoidun äänellisen komposition luomiseen kirjautumalla esityksiä varten luodulle nettisivustolle ja tallentamalla itse valitsemiaan äänellisiä eleitä omilla älypuhelimillaan. Lopputuloksena oli leikin logiikalla etenevä vapaarytminen äänikudelma, jonka moniäänisessä virrassa yleisö kuuli oman panoksensa digitaaliprosessoreiden kaleidoskoopin läpi suodattuneena.

Tallensin kaiken konserteissa syntyneen äänimateriaalin, josta aion työstää itsenäisen albumikokonaisuuden myöhempää julkaisua varten. Koostettavan albumin kantavana ajatuksena on pysyä uskollisena New Weave -konserttien leikkisälle tunnelmalle ja vapaan assosiaation kautta muodostuneelle rakenteelle.

http://mikibrunou.com

Miki Brunou (s. 1982) on äänisuunnittelija ja säveltäjä, joka työskentelee sekä näyttämötaiteiden kentällä että elokuvatuotannoissa. Äänisuunnittelijana häntä kiinnostaa erityisesti arkipäiväisen elämän sivutuotteina syntyvien äänten sattumanvarainen musikaalisuus. Viime vuosina Brunou on työskennellyt pääosin nykyteatterin ja -tanssin parissa, pyrkien esityksen mukana hengittävän äänidramaturgian luomiseen yhdistelemällä tarkkaa tilallista ajattelua improvisoivaan materiaalin tuottamiseen.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Rauli Dahlberg

Rauli Dahlberg syntyi vuonna 1985 Turussa. Kotoa poismuutettuaan Rauli päätti tehdä maailmasta paremman paikan sirkustaiteiden avulla. Hän valmistui Ranskan sirkustaiteiden Centre National des arts du Cirque -oppilaitoksesta vuonna 2007 ja on yksi vuonna 2008 perustetun suomalaissirkusyritys Race Horse Companyn perustajista.  Hän on matkustellut ympäri maailmaa osana yrityksen uraauurtavia esityksiä Rusty Road Circus (2009), Petit Mal (2010), SuperSunday (2014), Motosikai (2015). Viime aikoina Rauli on siirtynyt ohjaamiseen, ja hänen ensimmäinen kokopitkä sirkusohjaus Nahka-Naama sai ensi-iltansa elokuussa 2017. Parhaillaan hän ohjaa RHC:n uutta UrboTek -sirkusesitystä. 

”Tarkoituksenani on jatkaa O’DD-soolosirkusteostani Saaren kartanon residenssissä. Projekti alkoi vuonna 2012, ja se on ollut käynnissä aina tähän päivään saakka edeten pikkuaskelin. 20-minuuttinen work in progress -esitys esitettiin vuonna 2013 Ruotsissa, mutta se johti silloin umpikujaan. Nyt ajatukset ja metodit ovat kypsyneet ja on aika ottaa uusi kulma sirkustaiteen tekemiseen. 

Saaren kartanon residenssissä kirjoitan pääasiassa kokopitkää käsikirjoitusta sooloesitykseen. Tämän käsikirjoituksen pohjalta toteutan kuvakäsikirjoituksen yhdessä graafisen suunnittelijan kanssa. Päämääränä on kokeilla uutta tapaa luoda sirkustaidetta. Idea tekstiksi, teksti kuviksi ja tekstien ja kuvien pohjalta markkinoinnin ja rakentamisen toteuttaminen. Kun rahoitus, yhteistuotannot, suunnitelmat ja esiintymispaikka ovat valmiita, alkaa vasta itse sirkusharjoittelu todellisilla välineillä ja todellisessa paikassa. Lopputuloksena on itsenäinen sirkusspektaakkeli. 

Johdatus projektiin 

O’DD on tulevaisuuteen sijoittuva nykysirkussoolo, 

joka kieppuu visioiden, äänien, valon, pinnan ja sci-fin muodonmuutoksessa. Sen futuristinen, unimainen lähestymistapa ohjaa meidät ihmisyyden katoavaisuuteen. Meidän fyysiset ja mentaaliset kyvyt ja heikkoudet kyseenalaistetaan ja niitä testataan isossa mittakaavassa. Mistä olemme tehty ja mihin olemme menossa? 

O’DD on sirkusesityksen lisäksi arkkitehtoninen luomus. Se on perinteisen sirkusteltan tulevaisuuden visio, valkoinen paviljonki. Arkkitehtuurin mahdollistama mielikuvituksellinen tila luo illuusioita ja optisia harhoja, mikä tekee siitä ainutlaatuisen esiintymislavan.”


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Dorota Gawęda ja Eglė Kulbokaitė

Dorota Gawęda (PL) ja Eglė Kulbokaitė (LT) ovat vuodesta 2013 toiminut taiteilijaduo. He asuvat Baselissa ja Ateenassa.

Agatha Valkyrie Ice: EPISODE X / CHAPTER 4: FREEPORTS on projekti, joka yhdistelee veistossarjoja, tuoksua ja tekstiä. Projektissa keskitytään ajankohtaisen vapaasatamien ja vapaavarastojen (freeport) ilmiön tutkimukseen, näiden historiaan sekä taidekauppaan ja taiteen liikkumiseen maiden välillä muun muassa tarkastelemalla vapaasatamia/-varastoja Genevessä, Luxemburgissa ja Singaporessa. Tutkimus yhdistää faktaa ja fiktiota heijastaen vapaasatamien ja varastojen ilmiöön liittyviä useita ristiriitaisuuksia: ne ovat väliaikaisia terminaalialueita ja kansallisvaltioiden ylläpitämiä laillisesti erityisasemassa olevia alueita, joilla yritetään jäljitellä epäonnistuneita valtioita niin läheisesti kuin mahdollista luopumalla valikoivasti määräysvallasta. Olemme kiinnostuneet jatkamaan epäalueita koskevaa laajennettua tutkimustamme materialisoimalla näkymätöntä, digitaalista ja säännöstelemätöntä seuraavien näyttelyiden jälkeen: EPISODE X / CHAPTER 3: BEDROOM [Art Monte-Carlo, Monaco (29.4.–2.5.2016)], Agatha 1.2.0.1 ja Agatha 1.2.0.2 [käsitti kaksi vaihetta eri paikoissa Berliinissä (4/2015)] ja CLOUD Pariisin modernin taiteen museossa (Musée d’Art Moderne de la Ville de Paris) osana CoWorkers-Network as Artist -näyttelyä (11/2015–1.2016). Agatha Valkyrie Ice: EPISODE X / CHAPTER 4: FREEPORTS toimii epälineaarisen kerronnan tapahtumapaikkana ja tutkii syvällisemmin aikaisemmissa luvuissa käsiteltyjä aiheita venyttäen yleistettyjen käsitteiden ja materiaalien ymmärtämistä. Sen erityisenä painopisteenä on vapaasatamien ja -varastojen sekä niissä sijaitsevien taideteosten erityispiirteet.

www.gawedakulbokaite.com


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Eveliina Hämäläinen

Kuva: Petri Saarikko

Olen kiinnostunut teosten esittämisestä niiden syntymisen hetkellä. Residenssissä keskityn livemaalaustekniikan kehittämiseen. Perinteisen öljyväri- ja mustemaalaamisen lisäksi hyödynnän teoksissa pinnan läpikuultavuutta, valoa, varjoja ja heijastuksia. Saaren kartanossa kokeilen, valmistan ja taltioin uusia teoksia. Etsin teknisiä ratkaisuja, jotka toimivat erilaisille materiaaleille. Hetkellistä esittävää kuvataidetta määrittää teoksen ja ympäristön lisäksi toteutukseen käytettävissä oleva aika. Residenssityöskentely mahdollistaa pohjatyön ja harjoittelun, sekä syventää osaamista jota voi soveltaa tulevia teoksia tehdessä.

Maalatessa minulle tärkeää on sisäisen maailman ja ympäröivien olosuhteiden yhteen sulautuminen. Työskentelen työhuoneen lisäksi ulkona maisemassa ympärivuoden. Intuitiivisten kuvien ja havainnon kautta käsittelen katsomisen, muistamisen ja olemassaolon teemoja.  Aihemaailman toistot, päällekkäisyydet ja yhtäaikaiset tapahtumat muodostavat teoksiin assosioivan unenkaltaisen kerronnan.

Eveliina Hämäläinen s.1984 (KuM) on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta  2013. Hänen teoksiaan on edellisen kerran ollut esillä mm. seuraavissa näyttelyissä: Yö vuosien välissä Galleria Huudossa Jätkä 1:ssä Helsingissä 2016 ja  Goodbye Ladies, Erik Creutzigerin kanssa Helsingin Taidemuseon Kluuvin galleriassa 2014. Näyttämöteoksessa Circo Aereo & defunensemble: Concerto Planos 2016 (Pakkahuone, ohj. S. Silvennoinen) Hämäläinen toteutti livemaalauksia. Tanssiteoksessa Onnelliset 2017 (Aleksanterin teatteri, ohj. S. Silvennoinen) nähtiin lavasteena Hämäläisen kaksiosainen teos.

Tuleva näyttely: Vanhan Raatihuoneen Galleria, Turku 17.11.–30.12.2017

www.eveliinahamalainen.com


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

David Muth

Kuva: Tomas Eller

Ranskalaisen jälkistrukturalismin aikaisen filosofin Jean Baudrillardin mukaan arkielämä tapahtuu merkkien järjestelmänä, ja esimerkiksi ’auto’ ilmentää ’halua ajaa’, ’etenemistä’ tai ’itsenäisyyttä’. Taiteenharjoittamiseni jatkuva punainen lanka on jo vuosien ajan ollut tutkia esineitä juuri tällä tavalla. Haluaisin käyttää Saaren kartanon residenssiaikani uuden lentokoneen meditatiivista reflektointia koskevan videoteokseni tuottamiseen. Lisäksi odotan innolla luovaa ajatustenvaihtoa residenssin muiden taiteilijoiden kanssa. 

David Muth on taiteilija, muusikko ja ohjelmoija. Hän kasvoi Itävallan Salzburgissa ja muutti Isoon-Britanniaan opiskelemaan Middlesex University -yliopistoon, jossa suoritti MA-tutkintonsa digitaalisen taiteen alalla. Parhaillaan hän asuu ja työskentelee Lontoossa, Turussa ja Wienissä.  

Muthin teoksia on ollut laajalti esillä kansainvälisissä näyttelyissä, kuten Montrealin nykytaiteen museossa (Musée d’Art Contemporain de Montréal), Helsingin Kiasmassa, Ars Electronicanissa Linzissä, Jan Josen ISEA2006-symposiumissa, Pariisin Le Cubessa, Amsterdamin Montevideossa, Gijónin Laboralissa, SIGGRAPH2009-konferenssissa New Orleansissa ja Madridin Museo Reina Sofía -taidemuseossa. Lisäksi hän opettaa Goldsmiths Collegessa ja Royal College of Artissa Lontoossa. AV-Arkki esittää Muthin videoteoksia. 

www.davidmuth.net 


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Viivi Nieminen

Työskentelyni perustuu analogiseen värivalokuvaukseen: kuvaan filmille ja vedostan pimiössä. Vedoksen värimaailmaa hakiessani sekä tarvittavia lisävalotuksia ja varjostuksia kokeillessani teen kuvasta useita koepaloja ja testivedoksia. Joskus valokuvakehityskone likaa tai naarmuttaa muuten hyvän vedoksen. Toisinaan aloitan vedostuksen alusta, kun pari päivää myöhemmin muutan mieleni ”oikeasta”, sopivasta värisävystä. Kaikissa näissä tapauksissa tulen tuottaneeksi suuren määrän valokuvapaperiroskaa.

Hyvin kehitetty, kiinnitetty ja pesty valokuvavedos kestää oikeaoppisesti säilytettynä jopa satoja vuosia. Samalla se on altis sormenjäljille, lialle ja valolle sekä naarmuuntuu ja taittuu helposti. Analogiselle valokuvalle on ominaista sen taipumattomuus korjailuun: vain pölyhippuja ja muita pieniä roskia on mahdollista korjata käsin retusoimalla.

Olen alkanut säästää kaikki vedokset, jotka portfoliokuvan tai näyttelyteoksen valmistamiseen tarvitsen. Aluksi tarkoitukseni oli tarkkailla paperinkulutustani sekä kehityskoneen jälkeä: likaa, mustumaa ja paperin pohjaväriä. Myöhemmin aloin pohtia, voiko jätevalokuvaa käyttää uuden teoksen materiaalina ja onko siinä nähtävissä mahdollisuus uudenlaiseen työskentelytapaan.

Saaren kartanon residenssissä aloitan jätevalokuvaa hyödyntävän sarjan valmistamisen. Aion, kirjaimellisesti, käydä käsiksi valokuvavedoksiin ja kokeilla epätäydellisen, kierrätykseen päätyvän materiaalin hyödyntämistä. Tarkoitukseni on valmistaa ylimääräisistä vedoksista mm. leikkaamalla, taittelemalla, hiomalla ja yhteen liittämällä toteutettuja uniikkeja teoksia.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Petri Saarikko

 

Hyveellisyys
Kuin pohjaton kaivo
Pidä varasi
Saatat nääntyä
Omalle maallesi

Olen viettänyt Saaressa viimeiset kaksi kuukautta palautuen intensiiviseltä kuvasmatkalta Tasmaniaan, missä tuotin ja kuvasin Remedies Tasmania -muotokuvan jälkikoloniaalisesta yhteisöstä osaksi Tasmanian monikulttuurista kirjallisuusfestivaalia. Renkituvassa olen lukenut öisin yhteisöllisen tilan tematiikkaan liittyvää kirjallisuutta. Päivittäin olen harrastanut mm. kokkaillen ”perhekompensaatiota” talossa olevien pienperheiden kanssa, ravannut 6 km pitkää ”Saaren kolmio” -juoksulenkkiä, lämmittänyt saunaa ja vaan ollut. Alussa poikkesin koelaulussa Mynämäen mieskuoron harjoituksissa ja kuvasin improvisoidun Tulipalomiehet-taide-elokuvan yhdessä Mynämäen vapaapalokunnan kanssa. Kustavin feministiviljelijät lahjoittivat minulle lokakuussa lahjaksi punatammen taimen, jonka Saaren väki tarjoutui istuttamaan kartanon maille yhteisötaiteilija Nina Rantalan Huone-teoksen edustalle. Muistopuun istutushetkestä tuli kipeä hetki toverin poisnukkuessa samana päivänä. Puu istutettiin punahilkaksi pukeutuneen puutarhuri Paulan tutkintopäivänä, ja istutuksesta kuvattiin Punatammi-elokuva. Toivottavasti tammi selviäisi tulevan vuosisadan, tai kaksi.

Muuten olen viettänyt öitä lintutornissa yhdessä läheisten taiteilijoiden kanssa ihaillen tähtitaivaan revontulia votkaa siemaillen ja ruovikkolinnun laulusta kaivorunoa kirjoitellen. Saaren maisema on elänyt sormenpäissä valokuvin, joita on näppäilty muutama tuhat, ja joita on jaettu mm. Instagramiin. Joinakin iltana olen kokannut navetalla gourmetruokaa ”Kustavin feministiviljelijöiden” härkäpavuista, itselahtaamista hirvistä ja peuroista. Kun lihaa on syöty, se on ollut itsetapettua, kasvisruokaa muuten. Vierailevien alumnien kanssa on pohdittu populaarikulttuuria, ja ollaan tässä ympäristöön ja terveyteen liittyvä projektisuunnitelmakin luonnosteltu. Residenssin ainoan taidemaalarin kanssa ollaan kehitelty uudenlaisia maalauskuvioita ja testattu materiaaleja.

Tutkimusaiheestani, joka liittyy yhteisölliseen tilaan, voisin sanoa, että intohimo tilallisuuteen on lähtenyt lapsuuden metsän tiipiileikeistä älykkäiden tilojen kehittäjäksi ja sittemmin yhteisöllisen tapahtumatilan taiteilijaksi aina Saaren residenssiin asti.

Siirryin taiteen kentälle, koska koin omaehtoisen kuvataiteilijan eetoksen ja monialaisen suunnittelijan rooliin yhdistelmän hedelmälliseksi poliittisten metaforien ilmaisuun ja edelleen kehittelyyn. Toimin aiemmin vuosikymmenen taiteen, tieteen, liikemaailman ja teknologian risteyksessä konpseptoiden teoksia ja artefakteja ”tutkimussiiloissa”. Viimeiset kuusi vuotta tuotin näyttelyitä ympäri maailmaa, useimmiten taideinstituutioiden reuna-alueiden vapaissa marginaaleissa. Uuden ajattelun siemenet syntyvät ani harvoin keskiössä, joten on mentävä kauemmas usein kipeidenkin asioiden alkulähteille, mikäli aikoo löytää tyydytystä uuden luomisesta.

Täällä Suomessa olen kuratoinut yhteisöllistä Kallio Kunsthalle -galleriaa osana kodin ja perheen arkea yhteistyössä Elokolo-tukipisteen kanssa vuodesta 2011 lähtien. Viime vuonna Kallio Kunsthalle adoptoitiin Uuteen-Seelantiin osaksi Maoriyhteisökeskusta, jonka toimintaa tukee mm. Wellingtonin kaupunki. Suomen Kallio Kunsthalle kuihtuu parhaillaan rahanpuutteeseen. Siksi olenkin koetellut ajatusta toiseudesta osana elävää arkea, ja vaalinut symbioottista ajatusta tilasta, jossa taide ja yhteisö voisivat elää jatkuvassa kierteessä. Muukalaisuuden ja toiseuden hyväksyminen on monelle kaupunkitilaa kehittävälle ja siellä asuvalle haastavaa, koska kriittisen kaupunkikulttuurin tuottamat väliaikaiset interventiot haastavat ja kärjistävät kaupungin arjen ja siinä toimivan taiteilijan.

Hain Saaren kartanoon valmistellen yhteisöllisen tilan aihetta taiteellisen tutkimuksen muotoon, mahdolliseksi väitöskirjan aiheeksi. Tarkoitukseni on jatkaa työtä aiheelle ja työlle hedelmällisessä ympäristössä. Residenssissä olen perehtynyt kirjallisuuteen, joka käsittelee yhteisöllisyyttä sääteleviä kulttuurisia ja teknologisia mekanismeja. Uskon taiteen uudistavaan ja intuitiiviseen voimaan tulkita ja uudistaa ajattelun rajoja kulttuureissa, joiden ihmiskuva on alistumassa laskennallisten utopioiden ja niistä johdettujen mekanismien armoille.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Nada & co.

The Voice of a City 2017-19

Nada& Co.

Nada Gambier (Suomi/Belgia), Thomas Kasebacher (Itävalta) ja Mark Etchells (Iso-Britannia) tekevät yhteistyötä monitieteellisessä projektissa, The Voice of a City, jossa he matkustavat maailmojen ja aikojen välillä mielikuvituksellisella ja pohdiskelevalla tavalla. 

Huhtikuun 2017 ja helmikuun 2018 välisenä aikana he vierailivat eri puolilla Eurooppaa (Georgiassa, Suomessa, Belgiassa/Ranskassa ja Kreikassa) etsimässä tarinoita, todistajalausuntoja ja havaintoja nykytilanteesta. Matkojensa aikana he syventyivät vuoropuheluihin erilaisten paikallisten asukkaiden kanssa pohtien yhdessä sellaisia käsitteitä, kuten kuuluminen, muutos ja rikkaus. Nämä tapaamiset ja sukellukset erityisiin paikallisiin konteksteihin aina kuukauden kerrallaan johdattivat heidät luovaan prosessiin, jossa tekstejä kirjoitetaan, kuvia vangitaan videon, valokuvien ja piirustusten muodossa sekä ääniä, jotka jollain tavalla välittävät vierailtujen paikkojen ja matkoilla tavattujen ihmisten luonnetta, tallennetaan.

14. ja 27. elokuuta välisen ajan taiteilijat työskentelevät Saaren kartanon residenssissä ja tekevät tutkimusta Lounais-Suomesta muun muassa tapaamalla kalastajaa, toimittajaa ja pappia.

Toukokuussa 2018 tutkimusprosessi muuttuu luomisprosessiksi, jonka aikana materiaali valitaan, sitä hiotaan, työstetään ja se saatetaan näyttelyn, performanssin ja julkaisun muotoon kevään ja syksyn 2019 aikana toteutettavaa kiertuetta varten. 

Nada Gambier, Thomas Kasebacher ja Mark Etchells ovat työskennelleet esittävän taiteen parissa jo vuosia. 

Tämä projekti tuo yhteen heidän rakkautensa kirjoittamiseen, nälkänsä spontaanisuuteen, halunsa sukeltaa tuntemattomaan ja innostuneisuutensa tavallisia asioita ja ihmisiä kohtaan. Kaikki kolme taiteilijaa ovat tunnettuja eri tieteenaloilta (teatteri, tanssi, performanssi, kuvataide), ja yhdessä he muodostavat monipuolisen väripaletin toteutettujen projektien ja koettujen kokemuksien kautta. 

Brysselissä asuva Nada Gambier on opiskellut nykytanssia. Vuonna 2015 hän perusti yrityksensä Nada & Co., joka tuottaa hänen töitään (tämä projekti mukaan lukien). 

Thomas Kasebacher on opiskellut vertailevaa kirjallisuustiedettä ja esittävää taidetta. Hän asuu Itävallan Wienissä. 

Mark Etchells on opiskellut kalataloustiedettä, meritiedettä ja meritekniikkaa. Hän asuu Pohjois-Devonin Barnstaplessa Isossa-Britanniassa. 

5.–28. huhtikuuta 2017, The Voice of a City–TBILISI (Georgia)
29. toukokuuta – 23. kesäkuuta 2017, The Voice of a City–eurometropolialue (Belgia/Ranska)
14.–27. elokuuta 2017, The Voice of a City–Lounais-Suomi
Helmikuu/maaliskuu 2018, The Voice of a City–Ateena (Kreikka) 

The Voice of a Cityn rahoittajia ovat: Koneen Säätiö, Buda Kunstencentrum Kortrijkissa, Action Scénique vzw Belgiassa ja Flaamin kulttuuriministeriö. 

Muita projektin kansallisia tukijoita Belgiassa ovat WpZimmer Antwerpenissä, Takt Dommelhof Neerpeltissä ja La Bellone Brysselissä sekä kansainvälisiä tukijoita Gallery Nectar Tbilisissä (Georgia), Experimental Stage (Kreikan kansallisteatteri) Ateenassa (Kreikka), Tanzhaus Zürich (Sveitsi), Le Vivat Armentièresissä (Ranska) ja Le Phénix Valenciennesissä (Ranska). 


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Nina's Drag Queens

Queen Lear on Shakespearen King Lear, joka on muunnettu musiikkinäytelmäksi, jossa leikitellään ristiinpukeutumisella. Viiden drag queen -taiteilijan esittämän ja Francesco Michelin ohjaaman tragedian on uudistanut ja uudelleen kirjoittanut brittiläinen näytelmäkirjailija Claire Dowie ja italialainen säveltäjä Enrico Melozzi. 

Queen Lear on Nina’s Drag Queensin uusi tuotanto. Englanniksi kirjoitettu ja esitettävä näytelmä saa ensiesityksensä kaudella 2018/2019. Yritys etsii parhaillaan tuotantokumppaneita ja esiintymispaikkoja maailmanlaajuisesti. 

Italiasta Isoon-Britanniaan 50-luvulla muuttanut ja pienen nukkepuodin perustanut vanhempi rouva kohtaa nyt liiketoimintansa ja elämänsä lopun. Fyysisen rappeutumisensa kanssa kamppaileva rouva on haluton antamaan tilaa jälkipolville ja erottaa itsensä ajatuksistaan hänen kolmen tyttärensä ja uskollisen ystävänsä herran Kentin ponnisteluista huolimatta. 

Shakespearemaiset aiheet yhdistetään nyt nykyaikaiseen, karuun ilmapiiriin, jossa linnat muuttuvat yksiöiksi, nummet saattokodeiksi ja hulluus on Alzheimerin tautia. Tässä tylyssä maailmassa vanhalla ”kuningattarella” ei ole muuta paikkaa mennä kuin saattokoti, jossa hänen eeppiset visionsa – ritarit, sodat ja keskiaikaiset kuningaskunnat – käyvät toteen. 

Queen Lear kertoo aikamme epämiellyttävistä aiheista, kuten vanhuus, sairaus ja kuolema, ja taustalla olevasta sukupolvesta, joiden taakkana rankka perintö. Sukupolvi, josta ei koskaan tule isää. 

Nina’s Drag Queens on ryhmä näyttelijöitä ja tanssijoita, jotka ovat löytäneet oman parhaan tapansa ilmaista teatterisanomaa drag queeniyden kautta. 

Fabio Chiesa perusti ryhmän vuonna 2007 Teatro Ringhierassa Italian Milanossa Francesco Michelin ohjauksen alaisuudessa. Sen tutkimus saa inspiraationsa drag queen -taiteen estetiikasta ja sen yhdistämisestä näytelmäkirjallisuuteen. Ensimmäinen teatteriklassikon ristiinpukeutumisversiokokeilu tehtiin vuonna 2012 Tšehovin mestariteos Kirsikkapuistoon/Kirsikkatarhaan pohjautuvalla Cherry Gardenilla. 

Nina’s Drag Queens -ryhmän teatteri koostuu lauluista, elokuvaotoksista ja teatterinäytelmistä, jotka esitetään huulisynkronian keinoin yhdistettynä live-esiintymiseen ja koreografioihin. Se on teatteri, joka käyttää uudelleen olemassa olevia materiaaleja ja kehittää niitä uudessa tyylilajeja ylittävässä kontekstissa. Tämä teatteri kokee elokuvan, populaarikulttuurin ja oopperan vaikutukset: sekä tanssityttö että diiva elävät rinnakkain, Gloria Gaynorin ohjelmisto ja Giuseppe Verdin aariat kulkevat käsikädessä. 

Drag queen -esiintyjät tavallisesti esiintyvät yksin tai ankkurinaisina ja viihdyttäjinä kabaree- ja varietee-esitysten aikana. Nina’s Drag Queens sen sijaan on aina työskennellyt ryhmäpohjaisena kuorokäsitteenä teatraalisessa näkökulmassa. Työ muistuttaa klovnin työtä: pukeudutaan naamiaisasuun, luodaan kasvomaski ja joskus liikutaan naurettavan rajamailla. Erona klovniin on kuitenkin se, että naurattamisen lisäksi drag queen myös koskettaa yleisöä. 


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Paula Tuovinen ja Go Go Tanssiryhmä Kuumat Putket

Kuva: Joonas Lampi

Kuumat Putket on vuonna 2012 perustettu gogo-tanssiryhmä, joka koostuu kymmenestä naistaidetanssijasta. Teoksemme pureutuvat naiseuden kliseisiin. Nyt tarkastelemme, miten vuonna 2000 kantaesitetty Paula Tuovisen Blondi-sooloteos näyttäytyy tänä päivänä ja monistettuna kymmenelle tanssijalle. Aloitamme Saaren kartanossa liikemateriaaliin ja blondihahmoihin tutustumisen. Mietimme, miten toimimme visuaalisen suunnittelun sekä äänen/musiikin kanssa: kuinka paljon säilytämme alkuperäisestä ja kuinka paljon luomme uutta.

Työtapamme on yhteisöllinen. Keskustelemme, luemme ja kirjoitamme aiheesta. Blondeihin liittyy kerroksittain historiaa ja mehukkaita mielikuvia, mutta myös ajankohtaisia teemoja. Synnytäänkö blondiksi vai kuinka pitkälle blondi on konstruoitu rooli? Pohdimme miten blondius asettuu valkoisuuteen ja sitä kautta keskusteluun rodullistamisesta. Onko blondi sadoiksi kliseiksi esineellistetty vaaleahiuksinen nainen? Vai pitääkö blondin ylipäänsä olla vaalea tai naisolettama?

Tunnustelemme miten ajatella ja puhua blondiudesta, miten näemme sen ja miten sijoitumme siihen. Mikä on valkoisen naisen taakka, vastuu ja vapaus? Mitä on valkoinen feminismi ja mitä on sen kritiikki? Mitä se kommunikoi, että olemme tässä ryhmässä kaikki suht saman näköisiä ja muotoisia vaaleita naisia? Mitä voimme oppia? Laajemmin Blondit-teos käsittelee ja purkaa valkoisuutta, ja valkoiseen naiseen liitettyjä mielikuvia.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Max-Philip Aschenbrenner / Lucie Tuma

THE WELL – SPRING COLLECTION

Saaren residenssin aikana Lucie Tuma työstää uutta teostaan THE WELL – SPRING COLLECTION (joka saa ensiesityksensä syksyllä 2018 Gessnerallee Zürich -teatterissa). Se on tanssiteos, joka perustuu taitelija Jongil Choin (Seoul) 81 maalauksen sarjaan, joka hämmästytti Tumaa, kun hän ensimmäisen kerran näki teokset. 

Nuo maalaukset tempaavat sinut mukaansa. Äärimmäinen syventyminen ja hämmentävä kaksiulotteinen syvyys leijuu äärettömän määrän ulottuvuuksia peittävän pinnan yläpuolella. Koska ei ole ajallista tarvetta, miten katseesi järjestäytyy maalauksessa, voit saada pilkahduksen siitä kaikesta kerralla – mikä on hyvin lähellä sen kaiken menettämistä kosmologisella tasolla, tietysti. Taikuus ja esteettinen shokeeraus jakavat modernisuuden kaikkien variaatioiden ja muotojen sukujuuria. Sen ei tarvitse todistaa, perustaa tai toteuttaa mitään musertavaa murtumista, leikkaamista tai rikkomista enempää. Se on niin uutta ja tuntematonta, mutta samaan aikaan täysin ikivanhaa. Se on onnekas sattuma kokonaisuudessaan – se on kuin vesiputoukseen tuijottamista määrittelemättömän ajan 

Sen sijaan, että hän loisi tanssi- ja teatteriteoksia maalausten sarjasta tai hänen omasta suhteestaan niihin, maalauksia käsitellään esineinä, jotka saavat aikaan tiettyä tuijotusta ja huomiota. Tuma uppoutuu täysin materiaaleihin ja Choin maalausharjoitteisiin tuottaakseen tämän aikaan liittymättömän uppoutumisen, joka voi vaikuttaa epätyypilliseltä aikaan perustuvassa taiteenmuodossa, kuten tanssissa, mutta joka on aina ollut yksi ydinaiheista Tuman töissä. Työn lopputuloksena on kokonaisvaltainen avaruudellinen kohtaus, joka koostuu viiden tanssijan esittämästä 81 tanssista yhdessä usean esineen (sekä kuivan että nestemäisen tekstiili- ja muoviesineen) kanssa sekä puhutusta tekstistä, musiikkilainauksista ja esitallennetuista materiaaleista koostuvasta tunnusmusiikista. Maalauksia itsessään ei tulla lainkaan näkemään. 

THE WELL – SPRING COLLECTION on osa itsenäistä Max-Philip Aschenbrennerin aloittamaa rakennetta, joka toimii nimen Theory of the middle-aged Artist alla. Se on pitkäaikainen pyrkimys kyseenalaistaa taiteen olemassa olevat työskentelytavat ja institutionaalistuneet muodot sitouttaen pienen taiteellisten toimien tuotantojoukon. 


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

The Mechanical Animal Corporation

The Mechanical Animal Corporation on Ison-Britannian Bristolissa kotipaikkaa pitävä ja Tom Baileyn johtama teatteriyritys. Tom on esiintynyt ja ohjannut joukon teatterinäytöksiä ympäri Isoa-Britanniaa. Parhaillaan hän työskentelee University College Londonin taiteilijaresidenssissä. Yritys kehittelee projektejaan Bristolissa, Lontoossa, Suomessa ja Egyptissä. www.mechanimal.co.uk. 

Ghost Sonata on uusi teatteriprojekti, jota kehitetään yhteistyössä suomalaisnäyttelijä Anna Korolaisen kanssa. Anna on Helsingissä asuva näyttelijä ja pohjoismaisen teatteriyritys Spindrift Theatren yksi taiteellisista johtajista. Hän on monikielinen fyysinen esiintyjä, joka työskentelee Suomessa, Islannissa, Isossa-Britanniassa ja Ranskassa.www.anna-korolainen.com, www.spindrifttheatre.com. 

Ghost Sonata on teatteriperformanssi, joka saa inspiraationsa ruotsalaisen näytelmäkirjailija August Strindbergin samannimisestä tekstistä. Näyttämötaiteen naturalistisesta liikkeestä, jonka osana myös Strindberg oli, kiinnostuneena tämä projekti tutkii naturalistista teatteria 2000-luvun vakavan ilmastonmuutoksen kontekstissa. Sijoittaen tämän uuden tutkimuksen sulavaan arktiseen alueeseen, tämä tuotanto pyrkii löytämään uusia ilmaisutapoja Strindbergin tekstien aiheille ja metaforille. Lopputuloksena on sonaattimuotoinen teatteriesitys, joka koostuu kenttänauhoituksen ja Rachmaninovin koskettavan sinfonian, Kuoleman saari, sekoituksesta. 

Tämä englannin- ja suomenkielisten esiintyjien luoma kansainvälinen projekti tutkii pohjoismaisten ja anglosaksisten arktisen alueen ja arktisuutta koskevien käsitysten välisiä vuoropuheluita ilmastonmuutoksen kontekstissa. Tähän mennessä Ghost Sonataa ovat tukeneet Koneen Säätiö, The Barbican Theatre Lontoossa ja Samovarteatret Norjassa. 


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Esitysradio

Esitysradio on syksyllä 2015 toimintansa aloittanut ja ensimmäinen Suomessa toimiva esityksiä käsittelevä podcast-julkaisu. Keskustelemme ajankohtaisten esitysten tekijöiden kanssa ja julkaisemme keskustelut editoimattomina. Projektin tarkoitus on rikastuttaa esityksistä käytävää dialogia. Haluamme tuoda kahvihuoneissa käytäviä keskusteluja yleisön ulottuville ja haastaa tekijät sekä itsemme sanoittamaan teosten taustoja ja niiden herättämää ajattelua. Meitä kiinnostavat taiteilijoiden motiivit, työtavat ja esitysten merkitykset yhteiskunnassa. Teemme keskustelut vertaisnäkökulmasta, tekijöiden kollegoina.

Saaren kartanon residenssissä keskitymme radion tulevaisuuden haaveiluun, toimintatapojen päivittämiseen, keskustelujen syventämiseen ja toiminnan pitkäjänteiseen suunnitteluun.

Esitysradion työryhmän muodostavat tanssitaiteilija Mira Kautto, esitystaiteilija Tuomas Laitinen ja koreografi Janina Rajakangas.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Mira Ravald ja Luis Sartori do Vale

Esittävä taide ja kuvataide kohtaavat kokeellisessa projektissa Portmanteau, joka on suomalaisen tanssija/sirkustaiteilija Mira Ravaldin ja brasilialaisen kuva-/sirkustaiteilija Luis Sartori do Valen yhteistyö.

Hyödyntäen nykysirkusta, tanssia, musiikkia ja livenä toteutettua kuvataidetta Luis ja Mira tutkivat psykologisia konsepteja, kuten apophenia, peilaten ihmismielen tendenssiä yrittää löytää merkityksiä ja malleja sattumanvaraisista aistihavainnoista, tiedosta ja tilanteista.

He tutkivat abstrakteja kuvia heijastettuina tilaan ja liikkuvaan kehoon sekä erilaisten värien, muotojen ja äänimaailmojen mahdollista vaikutusta fyysisen liikkeen tulkitsemiseen ja kokemiseen.

Liquid Light Show -nimisen valotaiteen sekä Herman Rorschachin musteläiskätestin innoittamana he toteuttavat kuvia klassisten piirtoheitinten avulla manipuloimalla vettä, maalia, lasia, kalvoja ja värillisiä öljyjä.

Kun abstraktit kuvat ovat vuorovaikutuksessa fyysisen liikkeen kanssa, ne toimivat yhdessä kerroksena merkitysten luomisessa ja voivat tarjota yleisölle mahdollisuuden erilaisiin tulkintoihin.

Useiden eri taidemuotojen yhdistelemisen lisäksihe nostavat esiin 1960-luvulta peräisin olevan, nykyään marginaalisen taidemuodon liquid light shown, ja käyttävät sitä uudessa kontekstissa – nykysirkuksessa. Esitys asettaa yleisön aktiiviseen rooliin: pohtimaan, tulkitsemaan ja vuorovaikuttamaan.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Yasser Vayani ja Sarah Kazmi

Tutkimus– ja prosessilähtöistä lähestymistapaa hyödyntäen pyrimme tutkimaan Mynämäen yhteisöjen kulttuurisia, historiallisia ja yhteiskunnallisia aspekteja. Tapaamalla Saaren kartanon residenssin asukkaita, tutustumalla alueen ihmisiin ja ymmärtääksemme heidän elämäntapaansa, historiaansa ja perinteitään, aiomme keskittyä kahteen tapaan, joilla esittää tapaamiemme ihmisten heijastumia. Hyödyntämällä keskusteluja, ruokaa ja esineitä tavoitteenamme on nähdä, miten esineet ja ruoka voivat kuljettaa ihmisten, paikkojen, heidän sosiaalisten arvostusten ja maailmankatsomuksen yksityisiä yksityiskohtia. Esineiden ja ruuan hyödyntäminen luo kahden keinon duon, jolla on kyky pienentää taideteoksen katselijan ja taideteoksen välistä kuilua ja samaan aikaan reseptien ja löydettyjen esineiden kautta löytää ero taiteilijan, osallistujan ja paikan välillä. Tämä tutkimus Mynämäen löydetyistä esineistä ja ruuasta luo vahvan suhteen antropologiaan ja keskittyy siihen tosiasiaan, että ihmiset luovat kulttuuria ja jättävät jälkiä olemassaolostaan keinonaan tehdä heidän sosiaalisesta ja fyysisestä maailmoistaan järkeenkäypiä.  
 
Kun kaksi yksilöä työskentelee yhdessä saman aiheen parissa ja lähestyy sitä kahdesta eri suunnasta mahdollistaa se etenevän ajatustenvaihdon oman alan piirissä ja ajatustenvaihdon itse taiteesta. Tutkimuksemme kautta kysymme, miten ruoka ja esineet vaikuttavat henkilökohtaiseen identiteettiin. Miten ruoka ja esineet kantavat mukanaan ihmisten menneisyyttä ja tulevaa sekä heidän henkilökohtaista historiaansa?  
 
Tämä ihmisten joukko on kokoelma perinteistä, arvoista, ihmiskokemuksista ja tarinoista, jotka ilmenevät esineiden ja ruuan kautta ja jotka mahdollistavat meidän toimia mielikuvituksemme ja luovuutemme parissa toimiessamme yhteiskunnallisen ja poliittisen vakauksemme ohjaamina pyrkimyksessämme pienentää katselijoiden, asukkaiden, taiteilijoiden ja yleisön välistä kuilua. 


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Avaruusasema

 

Avaruusasema on työryhmä, joka luo erilaisia kokemuksellisia tiloja, joihin eri alojen taiteilijat toteuttavat yhteistyössä esityskokonaisuuksia. Työryhmä rakentaa Saaren kartanon alueelle demoversion domekupolista, joka toimii esitystilana. Domen koko on 12 m halkaisijaltaan, ja 5 m korkea.

Domekupoli tarjoaa näyttämön aikamatkalle monitaiteellisiin kokeiluihin, joissa video- sekä esitystaide, musiikki sekä Saaren kartanon perinteinen miljöö kohtaavat yhteisöllisessä kontekstissa. Yhteistyöhön kutsutaan residenssissä työskenteleviä taiteilijoita ja muita alan ammattilaisia ja sitoutuneita tekijöitä.

Saaren kartano tarjoaa rauhallisen ympäristön kehittämistyöhön keskittymiseen, sekä riittävästi tilaa ulkotilassa tapahtuvaan toimintaan. Saaren kartanon miljöö luo myös mielenkiintoisen kontrastin perinnemaiseman ja modernin teknologian välille, ja tätä kontrastia hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan.

Residenssin päämääränä on kokeilla domen soveltuvuutta erilaisiin käyttötarkoituksiin ja kehittää sen toimivuutta mahdollisimman monenlaisissa taide- ja kulttuuritapahtumissa sekä hioa työryhmän jäsenten välistä ryhmädynamiikkaa ja kokeilla erilaisia uusia kulttuurituotannon yhteisöllisiä ja monitaiteellisia toimintatapoja.

Residenssiviikkona kokeillaan erilaisten taidemuotojen yhdistämistä ja tehdään vapaata kokeilua. Tavoitteena on, että residenssin puitteissa solmittuja taiteilijayhteistöitä jatketaan 2017–2018 aikana.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Prinsessa Hamlet -työryhmä

Kuva: Pirre Naukkarinen

Jarkko Forsman, Pia Kalenius, Valtteri Laurell Pöyhönen, Niina Lindroos, Heini Maaranen, Reetta Moilanen, Nanna Mäkinen, Alma Rajala, Merja Pöyhönen, Riina Tikkanen, Lotta Virtanen ja Timo Väntsi.

Prinsessa Hamletin työryhmä koostuu pääasiassa turkulaisen nukketeatteriverkosto Aura of Puppetsin taiteilijoista, jotka ovat kasaantuneet Saaren kartanoon harjoittelemaan syksyn esitystään. Ensimmäiseen treenijaksoon kokoontuu kuusi esiintyjää sekä saman verran taustatyöryhmäläisiä, ja tietysti, nukkeja. Prinsessa Hamlet (kirj. E. L. Karhu) saa ensi-iltansa 13.10. Turun kaupunginteatterissa, ollen kolmas ja viimeinen osa Aura of Puppetsin ”Suuruudenhullua shakespearea nukeilla” -trilogiaa.

Saaren kartanon kahden viikon aikana vielä prototyyppitasolla olevat ideat, kunnianhimot, visuaaliset ja musiikilliset aihiot kohtaavat ja etsitään ja löydetään teokselle kokonaisnäyttämökieltä. Prosessissa palaa nukketeatterilaisten näytönhalu ja lopputuloksessa Prinsessa Hamletin mielen koukerot, niiden kaikissa visuaalisissa ja metoforisissa muodoissaan.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Toisissa tiloissa

Työryhmä:
Eija Ranta, Esa Kirkkopelto, Kati Korosuo, Minja Mertanen, Outi Condit, Paula Tella,  Sanni Priha ja Timo Jokitalo.

Toisissa tiloissa on helsinkiläinen esitystaiteen kollektiivi, joka keksii ja kehittää kollektiivisia, ruumiillisia muodonmuutosharjoituksia. Vuoden 2017 pääteos Avalokiteshvara Superklusterit -esitys tutkii maailmatonta tilaa, jossa pakolaisuus, hajaannus ja tungos vallitsevat, ja jossa olioilla ei ole muuta tukea tai kotia kuin toinen toistensa ruumiit. Nämä levottomat, paikattomat ruumiit voivat elää yhdessä myötätunon ansiosta. Myötätunto ei ole pelkkä tunne, vaan kokonaisvaltainen, meitä kaikkia koskeva asenteen ja asennon muutos, joka ulottuu ihmisen tuolle puolen.

Saaren kartanon taiteilijaresidenssissä Toisissa tiloissa ryhmä suunnittelee ja harjoittelee yhtaikaa paikkasidonnaista ja kaikista paikoista riippumatonta, osallistavaa esitystä, joka saa ensi-iltansa Helsingissä 22. heinäkuuta. Residenssityöskentelyjaksonsa lopuksi ryhmä järjestää esityksestä kaikille avoimen demonstraation 16.6. klo 16-17 Pyheen kylätorilla. Tervetuloa!


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

VIRE-työryhmä

Työstämme Saaren kartanon residenssissä VIRE-nykysirkusesitystä. VIRE on kommunikaatiota tutkiva teos, joka tekee nuorasta sirkusvälineen ohella myös ääni-instumentin. Nuorallatanssijan ja muusikon yhteisteoksessa kontaktimikrofoneilla mikitetyllä nuoralla tanssitaan, mutta sitä myös soitetaan, lyödään ja potkitaan.

Työryhmään kuuluvat nuorallatanssija Maiju Saarimaa, äänisuunnittelija/muusikko Ville Aalto sekä ohjaaja Meri-Maija Näykki. Tulevalta residenssijaksolta odotamme ennen kaikkea paikan tarjoamaa aikaa ja tilaa, luonnon sekä omaa läsnäoloa. Tavoitteenamme on saada esitys valmiiksi residenssin aikana.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

The Famous Lauren Barri Holstein

Notorious

The Famous Lauren Barri Holstein 
sekä Krista Vuori ja Brogan Davison

The Famous Lauren Barri Holstein tutkii naisten subjektiivisuuden ilmentymiä katsomalla suuntiin, joissa sosiaalinen media ja konsumerismi ovat määritelleet uudelleen naisen vartalon, yksilön todellisen itseyden ja julkisen häpäisyn häivyttämällä live art -taiteen, tanssin, teatterin ja kuvataiteiden välisiä rajoja. 

Tässä epäkunnioittavassa musiikin, tanssin ja ”noitaämmän” ilmiössä, The Famous sukeltaa populaarikulttuurin aavemaiseen maanalaiseen maailmaan etsien ’tämän siveettömyyden likaisten kuolinvaatteiden takana olevaa todellista ja puhdasta minuutta’, kuten hän itse sen muotoilee. 

Ottaen vaikutteita Medusan myytistä, Nicki Minajista ja omasta legendaarisesta itsestään (selfiestään), The Famous tutkii popkulttuurin vastuulla olevaa ”naishirviötä”. Hän paljastaa ”Olen ylösnoussut äärimmäisenä fantasianasi – kiimainen kuollut neitsyt.” Katumus saattaa paistaa The Famousin esiin kaivetun katseen takaa, jos hän pystyy päästämään lutkamaisen sielunsa lepoon… 

Varo kiimainen kummitus. 

Notorious tutkii naisrumiluksia, noitahahmoa, sen suhdetta nykyajan kuvaan lutkasta, ja kulttuurilliseen taipumukseen rangaista tai parjata tätä hahmoa tai vapauttaa se. Se, mikä lutkahahmossa, noidassa ja alastomassa naisvartalossa lavalla on uhkaavaa, on ruumiillistunut toiminta. 

Notoriuksen tutkimusta ja kehitystä ovat tukeneet The Barbican (Lontoo, Iso-Britannia), Arts Council England, PACT Zollverein (Essen, Saksa) ja Koneen Säätiö (Suomi) ja sen ovat teettäneet Fierce Festival (Birmingham, Iso-Britannia) ja Attenborough Centre for the Creative Arts (Brighton, Iso-Britannia). Usein esiin nousee kulttuurinen yritys etsiä lutkan aavemaista viattomuutta, paljastaa tämän sisällä oleva neuvoton uhri, jotta hänet voitaisiin armahtaa, mutta myös jotta voidaan lievittää hänen luomaansa uhkaa. Samaan aikaan esiin nousee taipumus parjata tätä hahmoa, paljastaa hänet ja hänen pahamaiset tapansa sekä tuomita hänet kuolemaan, ainakin historiallisesti. Armahduksen tai rangaistuksen kautta hänen toimensa riistetään alentamalla hänet voimattomaksi hahmoksi, jollaisena tämä naisvihaajakulttuuri vaatii hänen olevan. Tämä on erityisen ajankohtaista nykykulttuurissa, jossa popkulttuuri, sosiaalinen media ja uusiliberalistinen konsumerismi ovat määritelleet uudelleen tavat, joilla puhumme naisvartalosta, ja käsitteet oikeasta minuudesta, todellisesta luonteesta sekä julkisesta häpäisystä. 

Saaren kartanon residenssin aikana, The Famous, Vuori ja Davison tutkivat noitarituaaleja, hirviömäistä käytöstä ja vapauttavia kuolemia antaen residenssiympäristölle mahdollisuuden nostaa esiin uusia, tuoreita ideoita. Nämä noita-akat ovat joka puolella – twerkkaavat metsässä, postaavat Instagramiin merten syvyyksistä ja puhuvat kielillä paikallisten lampaiden kanssa. 

Biografia: 

Vuodesta 2010 saakka The Famous Lauren  Barri  Holstein on kehitellyt runsaasti töitä (Splat!, How to Become a Cupcake, How 2 Become 1, Lady Love, Cherry Pop, Women are Pathetic ja How to be Amazing), joita on esitelty live art -taiteen, tanssin ja teatterin konteksteissa mukaan lukien The Barbicanissa (Lontoo, Iso-Britannia), SPILL Festivalissa (Lontoo, Iso-Britannia), In Between Time Festivalissa (Bristol, Iso-Britannia), Fierce Festivalissa (Birmingham, Iso-Britannia), Duckiessa (Lontoo, Iso-Britannia), Fresh AiRissa (Lontoo, Iso-Britannia), The Basementissä (Brighton, Iso-Britannia), FEM Fest -festivaalissa (Girona, Espanja) ja Abrons Art Centerissä (New York, Yhdysvallat), ja kerännyt arvostusta ja pahamaineisuutta live art maailmassa (Alternatiivisen performanssitaiteen kullannuppu, ‘Darling of the alternative performance scene’ – Time Out). 

Hänen tähän päivään mennessä tunnetuin työnsä Splat!, jonka SPILL Festival of Performance tilasi, sai ensiesiintymisensä SPILL 2013 -festivaalissa The Barbicanissa Lontoossa. Se nimettiin Time Outin kriitikon valinnaksi tanssissa (‘Critic’s Choice in Dance’), yhtenä Time Outin vuoden 2013 näkemisen arvoisena esityksenä (‘Must See Shows of 2013’), yhtenä The Stagen vuoden 2013 tanssivalintana (‘Dance Picks of 2013’) sekä yhtenä The Guardianin teatterivalintana (‘Theatre Picks’). Osa Splat!:ista ja The Famousin laajempaa harjoitusta esitettiin BBC Radio 4:n Woman’s Hourissa. 

The Famousilla on PhD-tutkinto Lontoon Queen Maryn yliopistosta (Queen Mary University of London) ja hän on luennoinut useissa yliopistoissa, kuten Chelsea College of Art taideoppilaitoksessa, Laban Conservatory of Dancessa ja Islannin Listaháskóli Íslands taidekorkeakoulussa. Hän on julkaissut useita artikkeleita ja kirjan lukuja akateemisissa ja journalistisissa konteksteissa. 

 

 


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Deng Lin / Yu Ning

Deng Lin / Yu Ningin jäsenet ovat Yang Deng-Lin ja Yang Yu-Ning. He ovat taidealan opiskelutovereita, jotka ovat tehneet yhteistyötä muutamissa näyttelyissä. Tänä vuonna he työskentelevät Saaren kartanon residenssissä yhdessä. 

Yang Deng-Lin
Kun havainnoin ympäristöä ympärilläni, minua viehättävät sellaiset materiaalit tai esineet, joilla on usein tahmea tai helposti särkyvä tekstuuri, ja jotka muuttuvat ajan myötä. Näitä löytyy usein keinotekoisista esineistä. Olen aiemmin yrittänyt tehdä näitä materiaaleja luonnollisella tavalla, jotta ne voisivat ilmaista itseään, ja antaa näiden materiaalien elää näyttääkseen niiden loppuelämän loisteen. Toivon, että voin omaksua saman metodin tai käyttää eri tapoja materiaalien käytössä ja luoda uusia taideteoksia Saaren kartanon residenssissä. 

Yang Yu-Ning
Taideteokseni koostuvat tavallisesti luonnonmateriaaleista, kuten mehiläisvahasta, riisistä ja käärmeennahasta. Residenssin aikana haluan tutkia ja sisällyttää jotain erityistä uuteen projektiini, erityisesti elementtejä, kuten valoa tai lämpötilaa, tai ehkä sijoittaa jotakin ulos luonnon muokattavaksi ajan kuluessa tai sisällyttää projektiin muita elementtejä.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Rajoitetut muotokuvat

Rajoitetut muotokuvat -videomuotokuvasarja

Sirkustaiteilija Henna Kaikula ja mediataiteilija Jaakko Pesonen tapasivat Koneen Säätiön Saaren kartanon residenssissä helmikuussa 2015. He lähtivät kokeilemaan yhteistyötä omien projektiensa vastapainoksi. Rajoitetut muotokuvat – versio 1 kuvattiin Saaren kartanolla. Muotokuvien kuvaaminen tehtiin Jaakon laatimien rajoitusten mukaan:

  1. Kuvissa ollaan 48 tumman näytön kokoisessa tilassa, jolloin kuvattava on videossa luonnollisen kokoinen.
  2. Kuvattava on kuvaustilanteessa yksin.
  3. Kyseessä on muotokuva, mutta kuvattava päättää itse mitä videossa tekee. Teosta on työstetty edelleen vuosien 2016–2017 aikana kuvaamalla uusia muotokuvapareja erilaisissa tiloissa, elementeissä ja ympäristöissä. Työskentelyn myötä teokseen on muodostunut neljäs ja viides sääntö:
  4. Kuvauksia harjoitellaan vain rajaukseen ja työskentelytilan kokoon liittyen ja kuvauksessa tapahtuneita virheitä ei korjata.
  5. Teokseen kuvataan uusia kuvapareja vuosittain hyvin pitkällä aikajanalla, sitoudutaan työskentelyyn pitkäkestoisesti erilaisissa elämäntilanteissa.

Rajoitetut muotokuvat -teosta on kuvattu tähän mennessä kolmeen otteeseen: Saaren kartanossa tammikuussa 2015, Hiljaisuus-festivaaleilla Kittilässä kesäkuussa 2016 ja Rovaniemellä maaliskuussa 2017. Muotokuvia työstetään edelleen residenssissä Saaren kartanolla toukokuussa 2017, ja samalla aloitetaan live-esityksen suunnittelu ja työstäminen.

Residenssijakso päättyy näyttelyyn Rajoitetut muotokuvat – versio 3 Galleria Huvilassa, Helsingissä.

Jaakon ajatuksia teoksen tekemisestä

Heti alkuun huomasin, miten vaikeaa on kuvata itseään. Omakuvan historia on pitkä, mutta nykypäivän selfiet ovat antaneet itsensä kuvaamiseen uusia merkityksiä. Kameran toisella puolella oleminen vaatii itseltäni sen, että kehitän kuvaushetkeen tehtävän; maalaan laatikon, pinoan halkoja ympärilleni, piiloudun lumeen papereiden alle. Oman elämän tapahtumat tuntuvat kuvaustilanteessa, osaako olla henkisesti tai fyysisesti läsnä. Tavoitteenani on pystyä olemaan hetkessä. Se, että teos on eräänlainen diptyykki, on teoksen ydin. Yhteisen teoksen tekeminen nostaa esiin paljon kysymyksiä joihin haluaa vastattavan. Hennan kyky olla kehollisesti läsnä näyttää itselleni tuntematonta suuntaa jota haluaisin tutkia. Kiinnostavat alueet löytyvät meidän kahden väliltä ja ne avautuvat luottamuksen ja kunnioituksen kasvaessa.

Hennan ajatuksia teoksen tekemisestä

Olen kiinnostunut Jaakon tavasta suunnitella, visioida ja toteuttaa taiteellista työskentelyä. Se on vierasta ja kiehtovaa. Pidän siitä, että olemme molemmat epämukavuusalueillamme tässä projektissa ja ehkä siksi alttiita kuuntelemaan toista ja luottamaan. Tämä työskentely sen omakuva/minä kuvassa -luonteen vuoksi tuntuu aika-ajoin itsekeskeiseltä ja vaikealtakin, mutta se on kiinnostava konflikti, jonka kanssa haluan olla tekemisissä. Tämä projekti on minulle luonteeltaan enemmän intuitiivista ja fyysistä kuin älyllistä ja sanoitettavaa ja haluaisin sallia sen. Parasta on suunnata huomio kahden kuvan väliseen tilaan. Itselleni merkittävä teema ja fyysinen lähtökohta muotokuvia kuvattaessa on inhimillinen pyrkimys, kyky ja kyvyttömyys sopeutua muuttuvaan ympäristöön.

 

Jaakko Pesonen (s. 1966) jaakkopesonen.com on mediataiteilija ja arkkitehti. Hän yhdistää teoksissaan liikkuvaa kuvaa ja tilaa ja häntä kiinnostavat epälineaariset tarinan rakenteet jotka mahdollistavat uusia ja yllättäviä kokemuksia katsojalle joka katsomiskerralla. Jaakko Pesonen on kiinnostunut sosiaalisista rakenteista, ihmisten ja eläinten suhteista sekä sattumanvaraisista yhteyksistä. Hänen teoksensa käsittelevät mm. koneen ja ihmisen yhteyttä, luokittelua sekä yhteiskunnan rakenteita.

 

Henna Kaikula (s. 1980) on sirkustaiteilija/esiintyjä, tuottaja ja Hiljaisuus-festivaalin uusi taiteellinen johtaja. Hän on työskennellyt sirkustaiteilijana nykysirkuksen, tanssin ja teatterin kentällä Suomessa ja ympäri maailmaa vuodesta 2003.  Henna työskentelee mieluiten esitystaiteen parissa poikkitaiteellisissa ja kansainvälisissä työryhmissä sekä jaksoittain sosiaalisen sirkuksen ja yhteisötaiteen projekteissa. 


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Mari Kalkun ja Anne-Mari Kivimäki

Mari Kalkun ja Anne-Mari Kivimäki luovat Saaren kartanosta, lumisateesta,  Mynämäestä ja Munamäestä suomalais-virolaisia äänimaisemia ja uusia lauluja.

Vierailijoina Eero Grundström, Tommi Kainulainen, Ramo Teder ja Ailu Valle.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Lara Palmqvist

”Koska minulla on taustaa sekä tieteessä että teologiassa, kirjoittajana käytän sanoja tutkiakseni päällekkäisyyksiä – ja joskus ristiriitaisuuksia – maailmankatsomuksissa. Hyödynnän eri tieteenaloja taiteessani, koska uskon, että mikään yksittäinen teoreettinen malli ei voi sisältää käytännön monimutkaisuutta, ja mielestäni luova innovaatio syntyy alojen välisestä yhteistyöstä. Keskeiset aiheet fiktiooni – sukupolvien yhteenliittyminen, kerrostunut historia ja ympäristötietoisuus, toisin sanoen eri lajien, ajan ja paikan välinen keskinäinen riippuvuus  – syntyvät tästä lähtökohdasta. Olen erityisen kiinnostunut tuottamaan työn, joka tunnistaa syvän yhtenäisyyden erilaisuuden alla ja joka ylistää niitä yhteyksiä, jotka sitovat kaikki yhteen. 

Näin on myös keskeneräisen työni, All Lines Converge, laita. Kyseessä on kauas pohjoiseen sijoittuva monitasoinen romaani. Yhteen liittyvistä juonista koostuva romaani, joka alkaa 1940-luvulta jatkuen lähitulevaisuuteen, on innovatiivinen ajallisessa laajuudessaan, moniäänisissä perspektiiveissään, intertekstuaalisissa yhteyksissään ja monitieteellisessä lähestymistavassaan tutkiessaan maailmanlaajuisen monimuotoisuuden käsitteitä. Kaksikuukautisen residenssin aikana työskentelen intensiivisesti romaanikäsikirjoitukseni parissa, jotta saan sen etenemään. Keskityn erityisesti projektin historiallisiin aspekteihin. Odotan myös innolla, että luonnon ympäristö ja keskustelut kollegoiden kanssa muovaavat ajattelumaailmaani ja inspiroivat minua uuteen suuntaan työssäni.

www.larapalmqvist.com 

Lara Palmqvist suoritti BA-tutkinnon biologiassa St. Olaf College -korkeakoulussa Yhdysvalloissa ja teologian Mth-tutkinnon Ruotsin Uppsalassa rauhan ja konfliktin alalta. Hänen kirjoituksiaan on kunnioitettu Ox-Bow School of Art -taidekoulussa, Kimmel-Harding-Nelson Center for the Arts taidegalleriassa, Marble House Project -taiteilijaresidenssiohjelmassa, Anderson Center at Tower View -taiteilijaresidenssissä ja Sozopol Fiction Seminars -seminaareissa Bulgariassa. Jerome Foundation -säätiö, Rotary International -järjestö ja U.S. Fulbright Commission, jonka kautta hän opetti luovaa kirjoittamista Ivan Frankon yliopistossa (Університет Івана Франкі) Ukrainassa, ovat myös palkinneet hänet. 


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Mykolé

”Maiseman subjekti on hyvin erityinen. Sillä ei ole politiikkoja, huonoa historiaa tai aikeita ylipäätään – vain pelkkä pitkäjänteisyys. Luonnon kestävyys on ainutlaatuinen, koska se ei vaadi mitään ulkoista ylläpitoa – se kannattelee itse itseään. Kaikkea tarvitaan – kunhan et häiritse tätä prosessia liikaa. Vaikka siihen vaikutettaisiin jollakin keinotekoisella tavalla, luonto on vahva pelaaja tässä kamppailussa. Haluan ilmaista, miten luonto ”omaksuu” ihmisen rakentamia rakenteita ja kestämätöntä roskaa, miten tästä kaikesta tulee osa maisemaa. Maalaamani luonto on kuin tyhjä teatterinäyttämö, mutta kuitenkin samalla siellä on havaittavissa liikettä ja kehitystä, joka tapahtui menneisyydessä ja joka ilmenee tulevaisuudessa. 

Saaren kartanon residenssissä teen tutkimusta paikallisesta pohjoismaisesta maisemasta. Matkustelen ja tutkin luonnonympäristöjä sekä dokumentoin arvokkaat oivallukset valokuvin, luonnostelmin ja piirustuksin ja lopulta tiivistän ja kiteytän tämän kaiken useaan erikokoiseen taidekangasmaalaukseen, jotka muodostavat täysin uuden sarjan suomalaisesta maisemasta. 

WWW.MYKOLE.COM 

MYKOLÉ (s. 1987) on opiskellut Vilniaus dailės akademija -korkeakoulussa Vilnassa ja École Nationale Supérieure des Beaux-arts -taidekoulussa Pariisissa, jossa hän suoritti alemman ja ylemmän korkeakoulutukinnon. Yksi nuorten maalaustaiteilijoiden Young Painter Prize 2013 palkinnon voittajista. Hänen soolonäyttelyitään on pidetty Pariisissa, Kööpenhaminassa ja Vilnassa (hän on myös asunut em. kaupungeissa). Lisäksi hän on ollut mukana useissa ryhmänäyttelyissä, symposiumeissa ja tehnyt ulkoilmamaalausta useissa eri maissa. Vuonna 2016 hän edusti Liettuaa UNESCO:n Art Camp -taidefestivaalissa Andorrassa.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Väinö Makkonen

Olen Väinö Makkonen, alunperin Varkaudesta, Pohjois-Savosta. Asun nyt neljättä vuotta Helsingissä. Valmistuin viime keväänä teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja aiemmalta koulutukseltani olen luokanopettaja.

Aloitin taiteilun breakdancen ja räppäämisen parissa ja katutaiteet ovat yhä edelleen minulle rakkaita. Varsinkin vapaatyylin tajunnanvirta räppi on minulle rakas laji. Teatteri on myös hyvin keskeinen olemisen tapa minulle ja huomaan usein olevani onnellisimmillani kun saan tehdä teatteria ja tanssia.

Viimeiset kolme vuotta taidekoulussa ovat muuttaneet suhdettani teatteriin ja taiteeseen, olen yhä enemmän kiinnostunut yhteisötaiteesta ja taiteen viemisestä sinne missä sitä ei normaalisti ole totuttu näkemään. Monikulttuurisuus on minulle tärkeää niin kasvatuksessa kuin taiteessa. Luonnollisesti myös taidekasvatus on minulle tärkeää ja keskeistä. Koen jollain tavalla olevani silta korkeakulttuurin ja katukulttuurin välillä, sillä yhdessä varkautelaisten tanssijoiden ja taitelijoiden kanssa olemme vieneet esimerkiksi breikkaamista ja räppiä 2000-luvun alussa laitosteattereihin, joissa sitä ei vielä silloin tavattu.

Saaren kartanon residenssissä teen yhdessä Antti Immosen kanssa Musta Sorsa-projektin konseptointia. Tutkimme hankkeessa sitä mitä on olla suomalainen mies tässä ajassa. Minulle on arvokasta tutkia suomalaiseen mieheen liittyviä käsityksiä, mahdollisia ennakkoluuloja ja myyttejä. Olen nyt 34-vuotias savolainen mies ja etävanhempi. Haluan olla rakentamassa sallivaa ja positiivista mies kuvaa, tutkia uudenlaista miehuutta sekä havainnoida miehenä olemista. Minua kiinnostaa millaisen miehen mallin ja odotuksia oma poikani kohtaa kasvaessaan pojasta mieheksi.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Daniil Kozlov

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Tämä residenssi on juuri sitä, mitä kaipaan niin ihmisenä kuin kirjailijanakin. Se on mahdollisuus irtautua oman arjen kurimuksesta jonnekin puskaan kirjoittamaan ja tapaamaan uusia ihmisiä. Vähän jännittää, olo on vähän kuin olisi osallistumassa johonkin tutkimukseen, BB-taloon ilman kameroita tai kesäleirille. Kuten puheistani voi varmaan huomata, en ole ennen ollut residenssissä. Odotan uusia kohtaamisia ja päälle unohdettuja kahvinkeittimiä yhteisissä tiloissa. Toivon saavani tästä kokemuksesta uusia sytykkeitä omaan taiteeseeni, mutta ehkä eniten odotan löytäväni jotain, mitä en koskaan osaisi muuten etsiä. Residenssijakson alkaessa oma projektini on siinä vaiheessa, että raakamateriaalista ja luonnoksista pitäisi alkaa saada valmiiksi kokonaisuutta. Saaren kartano voisi olla sellainen lempeä hornankattila, johon voisin heittää kaikki materiaalini, ajatukseni ja lopulta itseni. Jos siitä ei synny helvetin hyvää tekstiä, niin en tiedä mistä sitten.

DANIIL KOZLOV | SUSINUKKE KOSOLA

Anarkistilyyrikoksikin tituleerattu Susinukke Kosola on turkulainen kirjoittaja, kustantaja ja sanataideohjaaja. Hänen esiintymisiään on nähty niin Turun hylättyjen talojen halkeilevilla betonilattioilla kuin Lontoon kirjallisuusfestivaaleillakin. Häneltä on ilmestynyt kaksi teosta, joista ensimmäinen, .tik., on palkittu Silja Hiidenheimon muistostipendillä, ja jälkimmäinen, Avaruuskissojen leikkikalu, on ollut Ylen Tanssiva karhu -palkintoehdokkaana. Hän on myös turkulaisen Kolera-kollektiivin perustajajäsen.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Unski Antti Immonen

Työskentelen Mustasorsa-yhteisötaideprojektissa yhdessä teatteri-ilmaisun ohjaajan Väinö Makkosen kanssa. Tutkimuskohteenamme on suomalainen keski-ikäinen mies. Tarkoituksenamme on jalkauttaa kuvataidetta ja soveltavaa teatteria suomalaisten keski-ikäisten miesten keskuuteen kuvataiteen, valokuvauksen ja videon, tanssin sekä teatterin menetelmin.

Saaren kartanon residensissä tapahtuu lopullinen konseptointi keväällä 2017. Produktiossa vastaan erityisesti kuvataiteellisesta osuudesta. Residenssissä aion keskittyä erityisesti kehittämään näitä kuvataiteellisia menetelmiä.

Aikeenani myös on tehdä pitkiä kävelyretkiä, vaellella päämäärättömästi ympäri kartanon aluetta, eksyä ja unohtua johonkin, inspiroitua ja löytää jotain uutta niin itsestäni, kuin taiteestakin. Työskentelyprosessiini kuuluu vahvasti luonnostelu piirtäen ja tehden pieniä maalauksia sekä valokuvaten. Nämä luonnokset muodostavat pohjan taiteelliselliselle työskentelylleni. Residenssiaika onkin omiaan tähän tarkoitukseen. Aion myös tehdä residenssiajasta vesivärein visuaalisen päiväkirjan.

www.ammoinen.fi
Unski Antti Immonen (s.1981) on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2015. Taidekoulu Maasta hän valmistui kuvataiteilijaksi 2011.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Anna Brashinskaya

”Yli kolmenkymmen vuoden ajan olen ollut mukana kaikissa mahdollisissa nukketeatteriin liittyvissä toiminnoissa: olen kirjoittanut, opettanut, ohjannut, pitänyt työpajoja ammattilaisille, lapsille ja harrastelijoille, osallistunut taideterapiaseminaareihin, hallinnoinut tuottajana kansainvälisiä festivaaleja ja johtanut laadittuja laboratorioprosesseja. Olen työskennellyt Venäjällä, Suomessa, Puolassa, Liettuassa, Kroatiassa, Virossa, Isossa-Britanniassa ja Ranskassa. Olen jatkuvasti kokeneiden ja nuorien nukeillanäyttelijöiden ympäröimänä. Heidän ajatuksensa ovat syvällisiä, motivaationsa uskomatonta ja ideansa levittämisen arvoisia. Tunnen, että minun on löydettävä keinoni ylläpitää tätä ainutlaatuista materiaalia ja jakaa sitä suuremman yleisön, ei välttämättä teatteriammattilaisten, ulottuville. On aika keskittyä, muotoilla ja kirjoittaa. 

Nukketeatterin ohjaaminen on hyvin suosittu harrastus nykypäivänä. Nukeillanäyttelijät eivät ole ainoita, jotka käsittelevät animoituja esineitä – nuket ovat astuneet kaikille taiteen aloille, ja niitä voidaan nähdä modernissa tanssissa, uudessa sirkuksessa, musikaaleissa ja jopa perinteisissä tekstipohjaisissa teatterituotannoissa. Onko olemassa tiettyjä tietoja ja taitoja, joita tulisi olla, ennen kuin kutsuu nuken esiintymään lavalle. Lyhyesti onko olemassa erityisominaisuuksia epäihmismäisen näyttelijän ohjaamiseen? 

Ei ole olemassa ainuttakaan kirjaa tai edes artikkelia nukketeatteriohjaamisen ilmiöstä. Esitysten ohjaaminen on selvästi aliarvostettu ja alitutkittu ammatti. Se on ihme. Kuitenkin on olemassa sääntöjä ja salaisuuksia, joita on harkittava – olisiko ne mahdollista ilmaista? 

Kymmenen vuoden ajan olen haastatellut valkovenäläistä nukketeatterimestari Alexey Lelyavskya. Sankarini on Minskissä sijaitsevan Valko-Venäjän kansallisnukketeatterin taiteellinen johtaja. Hän on opettanut nukketeatteria useissa eurooppalaisissa oppilaitoksissa ja ohjannut nukketeatteriesityksiä ympäri maailman. Hän tietää kaikki ammatin salaisuudet. Nukketeatteri on täynnä mysteereitä, mutta välittäjäni on tavallaan David Copperfieldin vastakohta. Hän on varma, että yleisölle ihmeitä luodessa on kaivettava esiin vankka pohja. 

Saaren kartanon residenssi tarjoaa minulle kaivattua yksityisyyttä ja eristystä. Se on ”saareni”, jossa suunnittelen keskittyväni erittäin miellyttävään oikeiden ja täsmällisten sanojen etsimisprosessiin selittääkseni ammattini hankalat ominaispiirteet. Täällä on aikaa ja tilaa olla yksin ja myös mahdollisuus tavata muita, joiden kanssa jakaa ideoita. Uskon, että mahdollisuus jakaa omia ajatuksia ennestään tuntemattomien kollegoiden kanssa auttaa ymmärtämään omia ideoita paremmin – aina sitä yrittää löytää uusia sanoja ja uusia tapoja.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Canan Yucel Pekiçten

Vietän Saaren kartanossa kaksi kuukautta, joiden kuluessa aion saada valmiiksi kolme soolotanssiteosta, jotka ammentavat inspiraationsa yhdestä liedistä ja kahdesta aariasta.

Ensimmäinen teoksista on keskeneräinen mutta jo palkittu soolotanssi nimeltä Der Zwerg/The Dwarf, jonka innoittajia ovat Schubertin Der Zwerg -niminen lied (D.771) ja Pär Lagerkvistin romaani Kääpiö. Näiden kahden kuukauden aikana soolo saa loppusilauksensa.

Aloitan toisen sooloteoksen luomisen residenssin ensimmäisen kuukauden aikana. Se perustuu Madama Butterfly -oopperaan ja ammentaa inspiraatiota samannimisen japanilaisen geishan elämästä. Hän nai Yhdysvaltain merivoimissa palvelevan sotilaan, joka hylkää hänet ja palaa vuosien päästä uusi amerikkalainen vaimo mukanaan. Tutkin teoksessa orientalismia ja japonismia. Lähestymällä hahmoa feministisestä näkökulmasta aion luoda hetkiä, joissa Madama Butterfly pääsee kostamaan. Niiden aikana japanilainen geisha muuttuu kauhuelokuvan hahmoksi, jonka pitkät mustat hiukset hipovat kantapäitä ja muodostavat valtavan sydämen hänen silkkisen yöpaitansa helmaan.

Kolmas sooloteos tulee perustumaan Oskar Merikannon oopperaan Pohjan neiti. Se oli ensimmäinen suomenkielinen ooppera, ja sen tiedetään perustuvan karjalaiseen ja suomalaiseen kansanperinteeseen ja mytologiaan, joita Elias Lönnrot kokosi Kalevalaan. Nämä soolotanssit ja niiden luomisprosessi ovat osa tohtoriopintojani, joten niiden työstämisen lisäksi aion keskittyä Saaren kartanossa väitöskirjani kirjoittamiseen.

www.cananyucelpekicten.com


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Soetkin Verstegen

Olen belgialainen elokuvantekijä ja teen freelancerina animaatioita, lavasteita ja rekvisiittaa stop motion -animaatioihin ja lyhytelokuviin. Lisäksi teen lasten kanssa lyhytanimaatioita. Tanskalaisessa Anidox-residenssissä loin Mr Sand -nimisen animoidun dokumentin varhaisen elokuvan vaaroista.

Saaren kartanosssa aion tarttua jään animoimisen haasteeseen.

Ammennan inspiraatiota lumen peittämästä maailmasta ja läheisestä jäätyneestä merestä ja teen visuaalisen tutkielman kokeelliselle lyhytelokuvalle, jonka nimeksi tulee Freeze frame. Elokuva vie katsojan jäätyneisiin unen maailmoihin, missä aika kulkee eri tavalla ja jäätyneet asiat heräävät henkiin.

Kun otamme valokuvia, pysäytämme ajan ja yritämme syväjäädyttää kuvan kohteen, jotta se säilyisi ikuisesti. Kuvat ovat kuitenkin hauraita.

Vanhat filminauhat haurastuvat kuin sulava jää.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Pia Siirala

Kuva: Andrei Shapran

Kuva: Andrei Shapran

Tutkin Kaukoidän arktisen Venäjän alkuperäiskansojen musiikin vaikutusta musiikin kuulemiseen ja hahmottamiseen. Etsin soittamalla ja säveltämällä, mitä uutta kuulokulmaa arkaainen muistinvarainen musiikki voi tuoda omaan muusikkouteeni. Residenssin aikana suunnittelen aloittavani sävellystyön tutkintoni konsertteja varten.

Arkaaisen musiikki antaa aavistuksen siitä, että musiikki ei välttämättä etene johonkin suuntaan eikä sillä aina ole selkeää alkua tai loppua. Musiikki voi lakata soimasta mutta jatkuu silloinkin. Tutkin kokeellisesti musiikkia, joka on jatkuvasti ”läsnä”, joka virtaa alitajunnassamme.

 

Pia Siirala on Sibelius-Akatemiassa ja Moskovan Tshaikovski-konservatoriossa opiskellut viulisti ja Ensemble XXI-kamariorkesterin konserttimestari. Hän on tehnyt keräysmatkoja Venäjän Kaukoitään; Sahaliniin, Kamtšatkaan ja Tšukotkaan, missä alkuperäiskansojen arkaainen musiikkiperinne vielä elää ja säveltänyt siihen pohjautuvaa musiikkia.  Syksystä 2016 hän on aloittanut taiteellisen tohtorikoulutuksen Taideylipistossa, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmässä.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Hodhayfa Salih

Haluan tehdä teoksia, joiden avulla voin näyttää maailmalle ja yleisölle miten ihmiset Irakissa ja ylipäätään sodan keskellä elävät. Teoksillani haluan kertoa, kuinka ihmisiä tapetaan täysin syyttä.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Lygia O'Riordan

Hiljaisuus on oleellista, kun kapellimestari opettelee uutta ohjelmistoa, sillä hänen on kuultava partituurin jokainen instrumentti ensin erikseen ja sitten yhdessä. Niin syvän hiljaisuuden löytäminen on nykymaailmassa haastavaa. Aion opiskella ja opetella residenssivierailuni aikana Ensemble XXI -orkesterin konserttiohjelmiston vuodelle 2017. Ohjelmistossa on muun muassa suomalaisen säveltäjä Pia Siiralan teoksen Ulitan Kävely kantaesitys. Teos perustuu Sahalinin saarella elävän Nivkh-alkuperäiskansan lauluihin.

Käännän myös entisen professorini ja suuren venäläisen kapellimestari Gennadi Roždestvenskin kapellimestareille suunnattua teosta (jota sanotaan venäjällä kapellimestarien Raamatuksi) hänen ohjauksessaan. Se on käytännön opas Prokofjevin ja Šostakovitšin sinfonioiden sekä Stravinskin balettien johtamiseen.

 

Irlantilainen kapellimestari Lygia O’Riordan opiskeli orkesterinjohtamista Moskovan Tšaikovski-konservatoriossa. Opintojensa aikana hän perusti Ensemble XXI -kamariorkesterin, jonka kanssa hän on tehnyt kiertueita Venäjälle, Eurooppaan, Australaasiaan ja Amerikkoihin ja johtanut useita kantaesityksiä, esimerkiksi Arvo Pärtin teoksen Trisagion.  Hän on äänittänyt useita 1900-luvun merkittäviä jousiorkesterille sävellettyjä teoksia. Ensemble XXI on soittanut usein yhteisöille, jotka eivät ole maantieteellisistä tai taloudellisista syistä päässeet koskaan kuulemaan klassista musiikkia elävän orkesterin soittamana.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Teemu Mäki

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Saaren kartanossa aion kirjoittaa kahta kirjaa, joista yksi on runokirja ja toinen esseekirja. Runokirja tulee olemaan neljäs kokoelmani. Kustantajat ovat Like ja Into. Esseekirja on jatkoa muinaiselle väikkärilleni, joka oli nimeltään Näkyvä pimeys – esseitä taiteesta, filosofiasta ja politiikasta (Kuva/Like/WSOY 2005/2008).

Kirjailijantyöhön keskittymisen lisäksi odotan residenssiajalta kahta asiaa. Ensinnäkin, oletan että kartanoa ympäröivä luonto ja siinä haahuilu tulee olemaan minulle suuri ilon aihe ja inspiraation lähde. Toiseksi, tykkään tällaiseen residenssiin sisältyvästä sokkotreffi-aspektista, eli siitä etten etukäteen tiedä ketä muita stipendiaatteja siellä sattuu olemaan samaan aikaan. Uskon, että heidän kanssaan tulee olemaan yllätyksellistä, haastavaa ja kivaa.

 

TEEMU MÄKI (s. 1967 Lapualla) on taiteilija, ohjaaja, kirjailija ja tutkija. Hän väitteli Kuvataiteen tohtoriksi 2005. Vuodesta 1990 hän on työskennellyt vapaana taiteilijana, lukuun ottamatta vuosia 2008–2013, jolloin hän oli Kuvataiteen professori Aalto-yliopistossa.

Mäki kuvailee toimintaansa näin: Työtäni on taiteen, politiikan ja filosofian parissa milloin milläkin välineellä toilailu. Puuhan tulokset ovat yleensä jonkin sortin kuvataidetta, kirjallisuutta, teatteria, leffaa tai teoriaa. Taide on minulle filosofian laajin muoto – se on joustavinta, monipuolisinta ja kokonaisvaltaisinta filosofiaa ja politiikkaa.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Jose A. Cañada

Teen Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella väitöskirjaa, jonka otsikko on Securing the living – governance, materiality and understandings of life during biological emergencies (elämän turvaaminen – hallinto, aineellisuus ja käsitykset elämästä biologisten hätätilanteiden aikana). Työni tavoitteena on lisätä ymmärrystämme siitä, miten maailmanlaajuinen hallinto käsittelee biologisia hätätilanteita kuten pandemiauhkia tai bioterrori-iskuja. Tutkin uuden tiedon tuottamista tällaisen hallinnon osana, elämän määritelmää sekä sitä, millaisia vaikutuksia elämään kohdistuu. Saaren kartanossa työstän monografiamuotoista väitöskirjaani. Pyrin saamaan residenssini aikana valmiiksi ensimmäisen version, jota voin työstää edelleen. Tavoitteeni on jättää väitöskirja tarkistettavaksi vuoden 2017 loppupuolella.

https://joseacanada.com/


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Liza Babenko

Ukranalainen elokuvaohjaaja Liza Babenko (s. 1988) on työskennellyt elokuvan ja nykyteatterin parissa vuodesta 2013, ja hänellä on tutkinto taidehistoriasta ja filosofiasta. Ennen elokuvantekoa hän työskenteli elokuvakriitikkona ja kuraattorina. Hän on opiskellut elokuvanohjausta Ruotsissa, ja tällä hetkellä hän opiskelee Moskovan elokuvakoulussa.

Saaren kartanolla Babenko valmistelee 36 Scenes Or Their Traces -nimistä kokeellista lyhytelokuvaa. Teos pohjautuu omaelämäkerrallisiin tapahtumiin taiteentutkimuksellisesta näkökulmasta. Lajityypiltään elokuva tulee olemaan videoesseen tyylinen, ja sen tapahtumapaikkana on Krimin kriisialue. Elokuva käsittelee naispäähenkilöön Krimissä kohdistunutta väkivaltarikosta ja siitä ylipääsemistä. Elokuva tullaan myös kuvaamaan Krimin alueella.

– Saaren kartanossa ollessani haluan projektini lisäksi muun muassa tutustua suomalaiseen taideelokuvakenttään ja suomalaisiin elokuviin saadakseni niistä paremman käsityksen, Babenko kertoo.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Selaa arkistoa