Selaa arkistoa

David Bergé

I would like to use the Saari Residence to work on the conceptualisation of ’Soul Modern Express’ (working title), an installation for which the material will be gathered in Seoul. The installation deals with a specific phenomenon in Seoul, South Korea, where due to sudden urban density and city expansion, modernity relentlessly clashes into wild nature. The installation aims to reveal time and space at this merciless borderline. To research the specificities of these sites, I will spent time in situ and develop and perform a silent Walk Piece, a performative research format I have been working with since 2008. I take small groups of people for a 100 minute guided walk in complete silence along these sites.

Next to the impressive physicality of these spaces, the work is also a reference to the political history of Korea. Due to the Japanese occupation, the devision of the country and a civil war until 1953, Korea was deprived of it’s ‘own’ modernisation which echoes in the development the country went through after putting itself on the global map with the 1988 Olympic Games.
The work aims to find a form to represent or reenact – in all its senses – the ‘performative knowledge’ of a spaces like the above: its tactile qualities, as much as its historical layers. Capturing a glimpse of time and space to thus embrace the global in its smallest detail.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Baran Caginli

Baran Caginli was born in Istanbul in 1990. The artist who lives and works in Ankara brings together different disciplines in his works.The framework of his works constitute topics related to identity issues such as ethnic discrimination, government / civil relations and related conflicts of power, forced migrants and forced disappearances. Under these topics, most objects and people his have included and use in his works are in the position of witness to an incident. Although these witnesses belong to local problems and realities, they also refer to problems and witnesses in different geographies and in different government. The artist who received the ESSL Art Prize in 2015 has been in various collections as well as  projects at national and abroad.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Jacinta Jardine

During my stay at the Saari Residence I will be working on an immersive theatre piece. The idea for this work stems from dystopian science fiction concepts about human evolution and the future ahead of us. I am interested in human perseverance and our primitive will to survive, which often lies dormant under the despondency of a life without struggle. With this piece I want to examine how significant this fundamental will to survive is in today’s world, and its relationship with our growing determination to live forever in legacy, memory and success.

My core aims for the residency are to write and design this theatre piece, experimenting with different fields and mediums and staying open to novel possibilities. I plan to use the darkness of the Finnish winter, the stillness of the residence’s natural surroundings and my isolation from the familiar as inspiration for this project. The guiding backbone of this piece comes from my desire to tell a story and create a world that my audience can be completely immersed in.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Iris Karayan

During my stay at the Saari Residence, I will do the research for my next work which will be produced and presented in 2018 in Athens, Greece.

My plan is to collect web-based material on recent social events that have occurred in Greece. I will attempt to revisit, remember and recreate narratives related to these stories mixing reality with fiction. The research material will be translated and transformed into a choreographic score, conditions and rules concerning time and space, actions performed, gestures, etc. The composed score will be performed in a series of loops putting into question the narratives and dramaturgies produced within this mechanism. I am interested in exploring narratives that are imagined, experienced, shared, erased, forgotten, disrupted, repeated.

My choreographic practice focuses on the relations of form and structure to memory, experience, dramaturgy and meaning. I have been working a lot with structural elements of repetition, transformation, difference and exhaustion and movement ideas that respond to external stimuli, rules and constraints, impossible conditions, alternating spaces of tension and ease.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Valentina Karga

Valentina Karga, born in Chalkidiki, Greece, is an artist and architect based in Berlin. Valentina’s projects encourage engagement and participation, facilitate practices of commoning and are concerned with sustainability. Working across different media and inviting the public or community groups to complete the work, one can say that Valentina’s work lays somewhere between conceptual art, architecture and socially engaged practice. Sometimes, through dialogue and building prototypes in a DIY manner, they end up imagining alternatives for societal structures, such as economic and pedagogic institutions. They then put these self-proclaimed institutions and infrastructures into practice, so that they construct lived experiences of alternative conditions or courses of action. This is what she calls ‘Art as Simulation’. Valentina believes that Art as Simulation has the potential to free us from limited views on what is possible and, in this way, to expand our reality. In Saari, taking climate change as the starting point, she is working on a video essay which involves cases of institutions and practices that do not work any longer. She is trying to understand why we refuse to see that, and what is the next step after critique.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Laura Kenins

My work draws from history, mythology, folklore, family lore and popular culture. My work in progress, The 90th Birthday, is a graphic novel that moves between the past and present. On the eve of her 90th birthday, an elderly woman, Betty, recalls her childhood and adulthood through the twentieth century into the present while a young filmmaker records her biography on film. Her only wish for her birthday is to have her whole family together. Unfortunately, as her middle child goes through a divorce, the family isn’t exactly on speaking terms with each other.

Moving between Betty’s idyllic recollections of the past and interpretations of the present, and the reality of a family in conflict with each other, the two storylines move from Europe to the Canadian prairies in the early 20th century to the eastern coast of Canada. The 90th Birthday is a work of metafiction exploring immigration, family ties and women’s roles through the twentieth century to today. During my time at Saari, I’ll continue drawing the pages for this book and look forward to the company of the forests, sauna, lo ng nights and fellow residents.

Laura Ķeniņš is a Latvian-Canadian comic artist and writer. She studied printmaking and art history at the Nova Scotia College of Art & Design in Halifax, Canada, and history at Central European University in Budapest, Hungary. Her graphic novel Steam Clean was published by Retrofit Comics in 2017 and her book Alien Beings was a 2017 Doug Wright Award nominee. Her short work has been published in kuš! comicsKuti Magazine TruthoutThe Los Angeles Review of BooksMatrix Magazine and others. As a journalist, she has written on arts and culture for CBC and other publications.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Lauri Antti Mattila

Kuva: Juhani Haukka

Kirjoitan Saaren kartanossa H. (hidas esitys) -esitystekstiä. H. on vastakuva, jälkikirjoitus William Shakespearen Hamlet-näytelmään. Teksti levossa, teksti hitaaseen ja intiimiin, requiem Hamletin muistolle2. Haluaisin kirjoittaa ja valmistaa esityksen siitä ja sille, mikä Hamletista jää puuttumaan, mikä siinä on poissaolevaa – avata ja perustaa sille vastaisen näyttämön ja subjektin logiikkaa.

H. lähtee väittämästä, että ensin meidän olisi päästävä noista pakoista (myös taiteen sisäisistä), siitä että jotain pitää, että jotain on pakko, että nyt on kiire. Väitämme että koko kriisi suurelta osin johtuu pakkojen ja kiireen sanelemasta vaihtoehdottomasta toisintamisesta ja uusintamisesta. Väitämme, että ensin on pysähdyttävä (myös taiteessa), että voi nähdä mitään. Lakattava puhumasta, että voi kuulla. Luovuttava tietämisestä, omasta tärkeydestä, pakosta (pakosta olla, elää, olla tärkeä, menestyä), että voi havaita vaihtoehtoja. Että aistiminen elpyisi, että oleminen ja hengittävyys elpyisivät, hengitys palautuisi normaaliksi.

H. olisi siis katsaus (meistä nähden) kuolleeseen, pysähtyneeseen tilaan. Subjektiin joka ei halua, joka ei pistä vastaan, joka ei yritä, joka ei koe pakkoa elää (toteutua, olla elossa, läsnä, hetkessä), joka ei huolehdi ajastaan tai läsnäolostaan. H. olisi reflektiota ja hidastusta, tarkennusta aikaan, paikkaan ja hetkeen – niiden aistimiseen – mutta yhtä lailla poissaoloa, katoamista, pois kääntymistä, vaipumista; tekisi tilaa kuolemiselle, maatumiselle meissä. H. olisi siis paljolti ei tekemistä. Ei olemista, hidasta äärellä ja poissa oloa, tylsyyttä. Hitaiden prosessien, kuten matojen, kompostoitumisen ja maatumisen seuraamista.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Miki Brunou

Kuva: Laura Malmivaara

Työstän Saaren kartanossa vuonna 2015 järjestettyjen New Weave -konserttien äänimateriaalia albumimuotoiseksi kokonaisuudeksi. New Weave oli vuorovaikutteisten konserttien sarja, jonka suunnittelin ja toteutin yhdessä äänitaiteilija Sébastien Piquemalin kanssa. Konserttitapahtumien kantavana ajatuksena oli rikkoa ja kyseenalaistaa elektronisen musiikin esittämisen rakenteita, sekä avata elävän musiikin esittämiseen liittyviä konventioita osallistavaan ja hierarkista ajattelua karttavaan suuntaan. Konserteissa yleisöllä oli mahdollisuus osallistua improvisoidun äänellisen komposition luomiseen kirjautumalla esityksiä varten luodulle nettisivustolle ja tallentamalla itse valitsemiaan äänellisiä eleitä omilla älypuhelimillaan. Lopputuloksena oli leikin logiikalla etenevä vapaarytminen äänikudelma, jonka moniäänisessä virrassa yleisö kuuli oman panoksensa digitaaliprosessoreiden kaleidoskoopin läpi suodattuneena.

Tallensin kaiken konserteissa syntyneen äänimateriaalin, josta aion työstää itsenäisen albumikokonaisuuden myöhempää julkaisua varten. Koostettavan albumin kantavana ajatuksena on pysyä uskollisena New Weave -konserttien leikkisälle tunnelmalle ja vapaan assosiaation kautta muodostuneelle rakenteelle.

Miki Brunou (s. 1982) on äänisuunnittelija ja säveltäjä, joka työskentelee sekä näyttämötaiteiden kentällä että elokuvatuotannoissa. Äänisuunnittelijana häntä kiinnostaa erityisesti arkipäiväisen elämän sivutuotteina syntyvien äänten sattumanvarainen musikaalisuus. Viime vuosina Brunou on työskennellyt pääosin nykyteatterin ja -tanssin parissa, pyrkien esityksen mukana hengittävän äänidramaturgian luomiseen yhdistelemällä tarkkaa tilallista ajattelua improvisoivaan materiaalin tuottamiseen.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Rauli Dahlberg

Born 1985 in Turku Finland. Since leaving home, destined to make the world a better place through circus arts. Graduated from Centre National des arts du Cirque (France) in 2007. A founding member of Finnish circus company -RaceHorseCompany in 2008.  Have travelled around the world with the company’s ground breaking performance rusty road circus (2009) petit Mal (2010), SuperSunday (2014), Motosikai (2015). Rauli have moved recently towards directing and his first full length circus performance direction Nahka-Naama had premier in august 2017. Right now he is directing RHC’s new circus show UrboTek.

”My purpose is to continue my solo circus piece O’DD in the Saari Residence. The project started in 2012 and has been going on ever since into this day in small steps. 20 minutes work-in progress was shown in 2013 Subcase festival Sweden but was run into a ”dead end”. Now thoughts and methods have matured and it is time to take new angle in making of circus performance.

In the Saari Residence, I mainly write a full-length script for the solo show. From this script, I will make storyboard together with a graphic designer. Whole goal is to try a new way to create a circus piece. Idea into text, text into pictures, text and pictures into marketing and construction. After all funding, co-productions, plans, places are set the actual circus practice will start with the real equipment in the real environment. The final result is an autonomous circus spectacle.

An introduction to the project

O’DD is a contemporary circus solo for the future.

The performance oscillates in a transformation of visions, sounds, lights, surfaces and science fiction. It’s futuristic dream like approach leads us to the transient world of being human. Our physical and mental capabilities and vulnerabilities are questioned and tested in grand scale. What are we made of and we are we heading for?

In addition to a contemporary circus performance, O’DD is an architectural creation, a futuristic vision of the traditional circus tent, a white pavilion. The imaginative space made possible by architecture. The pavilion creates illusions and tricks of the light making it one of a kind performance stage.”

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Dorota Gawęda ja Eglė Kulbokaitė

Dorota Gawęda (PL) and Eglė Kulbokaitė (LT) are an artist duo founded in 2013, living in Basel and Athens. In their work, they address feminist inspired theory and fiction, technology-driven emancipation and discursiveness of space. They are the founders of YOUNG GIRL READING GROUP (2013- ) and Agatha Valkyrie Ice (2014-).  With YOUNG GIRL READING GROUP, Gawęda and Kulbokaitė investigate the act of reading as an intimate experience, holding the potentiality to become public performance through the “outlouding” of words. Agatha Valkyrie Ice is a multi-platform, participatory, self-performance project and enquiry that functions as an artistic strategy to explore parallels in identity and artistic production.

During their stay at the Saari Residence, the duo will focus their research on investigating the phenomenon of “freeportism” from the perspective of the avatar Agatha Valkyrie Ice.

Dorota Gawęda and Eglė Kulbokaitė have recently exhibited their work at 13th Baltic Triennial at the Contemporary Art Centre in Vilnius; Kunsthalle Basel; Institute of Contemporary Art in London; Art Athina; SMK- National Museum of Denmark in Copenhagen; 1.1, Basel;  Kunstverein für die Rheinlande und Westfalen, Düsseldorf; Museum of Modern Art in Warsaw; SALTS, Basel; LISTE Performance Project; Berlin Biennale 9; CCS Bard, NY; Kunsthalle Zurich; Le Musée d’Art moderne de la Ville de Paris among others.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Eveliina Hämäläinen

Kuva: Petri Saarikko

Olen kiinnostunut teosten esittämisestä niiden syntymisen hetkellä. Residenssissä keskityn livemaalaustekniikan kehittämiseen. Perinteisen öljyväri- ja mustemaalaamisen lisäksi hyödynnän teoksissa pinnan läpikuultavuutta, valoa, varjoja ja heijastuksia. Saaren kartanossa kokeilen, valmistan ja taltioin uusia teoksia. Etsin teknisiä ratkaisuja, jotka toimivat erilaisille materiaaleille. Hetkellistä esittävää kuvataidetta määrittää teoksen ja ympäristön lisäksi toteutukseen käytettävissä oleva aika. Residenssityöskentely mahdollistaa pohjatyön ja harjoittelun, sekä syventää osaamista jota voi soveltaa tulevia teoksia tehdessä.

Maalatessa minulle tärkeää on sisäisen maailman ja ympäröivien olosuhteiden yhteen sulautuminen. Työskentelen työhuoneen lisäksi ulkona maisemassa ympärivuoden. Intuitiivisten kuvien ja havainnon kautta käsittelen katsomisen, muistamisen ja olemassaolon teemoja.  Aihemaailman toistot, päällekkäisyydet ja yhtäaikaiset tapahtumat muodostavat teoksiin assosioivan unenkaltaisen kerronnan.

Eveliina Hämäläinen s.1984 (KuM) on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta  2013. Hänen teoksiaan on edellisen kerran ollut esillä mm. seuraavissa näyttelyissä: Yö vuosien välissä Galleria Huudossa Jätkä 1:ssä Helsingissä 2016 ja  Goodbye Ladies, Erik Creutzigerin kanssa Helsingin Taidemuseon Kluuvin galleriassa 2014. Näyttämöteoksessa Circo Aereo & defunensemble: Concerto Planos 2016 (Pakkahuone, ohj. S. Silvennoinen) Hämäläinen toteutti livemaalauksia. Tanssiteoksessa Onnelliset 2017 (Aleksanterin teatteri, ohj. S. Silvennoinen) nähtiin lavasteena Hämäläisen kaksiosainen teos.

Tuleva näyttely: Vanhan Raatihuoneen Galleria, Turku 17.11.–30.12.2017

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

David Muth

Kuva: Tomas Eller

According to the French poststructuralist philosopher Jean Baudrillard, everyday life unfolds in a system of signs, a ”car” for example implies ”driving pleasure”, ”progress”, or ”independence”. Examining objects in this fashion has been an ongoing thread in my artistic practice since some years, and I’d like to use my time at the Saari Residence to produce a new video piece – a meditative reflection on the object “aircraft”. In addition, I am much looking forward to creative exchange with the other artists present.


David Muth is an artist, musician and programmer. Having grown up in Salzburg, Austria, he relocated to the UK to study at Middlesex University, where he received an MA in Digital Arts. He currently lives and works in London, Turku and Vienna. 

Muth’s work has been shown on numerous occasions internationally, with venues and events including the Musée d’Art Contemporain in Montreal, the Kiasma Museum of Modern Art in Helsinki, Ars Electronica in Linz, ISEA2006 in San Jose, Le Cube in Paris, Montevideo in Amsterdam, Laboral in Gijón, SIGGRAPH2009 in New Orleans and the Museo Reina Sofía in Madrid. He also teaches at Goldsmiths and the Royal College of Art. Muth’s video pieces are represented by AV-arkki .

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Viivi Nieminen

Työskentelyni perustuu analogiseen värivalokuvaukseen: kuvaan filmille ja vedostan pimiössä. Vedoksen värimaailmaa hakiessani sekä tarvittavia lisävalotuksia ja varjostuksia kokeillessani teen kuvasta useita koepaloja ja testivedoksia. Joskus valokuvakehityskone likaa tai naarmuttaa muuten hyvän vedoksen. Toisinaan aloitan vedostuksen alusta, kun pari päivää myöhemmin muutan mieleni ”oikeasta”, sopivasta värisävystä. Kaikissa näissä tapauksissa tulen tuottaneeksi suuren määrän valokuvapaperiroskaa.

Hyvin kehitetty, kiinnitetty ja pesty valokuvavedos kestää oikeaoppisesti säilytettynä jopa satoja vuosia. Samalla se on altis sormenjäljille, lialle ja valolle sekä naarmuuntuu ja taittuu helposti. Analogiselle valokuvalle on ominaista sen taipumattomuus korjailuun: vain pölyhippuja ja muita pieniä roskia on mahdollista korjata käsin retusoimalla.

Olen alkanut säästää kaikki vedokset, jotka portfoliokuvan tai näyttelyteoksen valmistamiseen tarvitsen. Aluksi tarkoitukseni oli tarkkailla paperinkulutustani sekä kehityskoneen jälkeä: likaa, mustumaa ja paperin pohjaväriä. Myöhemmin aloin pohtia, voiko jätevalokuvaa käyttää uuden teoksen materiaalina ja onko siinä nähtävissä mahdollisuus uudenlaiseen työskentelytapaan.

Saaren kartanon residenssissä aloitan jätevalokuvaa hyödyntävän sarjan valmistamisen. Aion, kirjaimellisesti, käydä käsiksi valokuvavedoksiin ja kokeilla epätäydellisen, kierrätykseen päätyvän materiaalin hyödyntämistä. Tarkoitukseni on valmistaa ylimääräisistä vedoksista mm. leikkaamalla, taittelemalla, hiomalla ja yhteen liittämällä toteutettuja uniikkeja teoksia.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Petri Saarikko


Kuin pohjaton kaivo
Pidä varasi
Saatat nääntyä
Omalle maallesi

Olen viettänyt Saaressa viimeiset kaksi kuukautta palautuen intensiiviseltä kuvausmatkalta Tasmaniaan missä tuotin ja kuvasin Remedies Tasmania -muotokuvan jälkikoloniaalisesta yhteisöstä osaksi Tasmanian monikulttuurista kirjallisuusfestivaalia. Renkituvassa olen lukenut öisin yhteisöllisen tilan tematiikkaan liittyvää kirjallisuutta. Päivittäin olen harrastanut mm. kokkaillen. ”perhekompensaatiota” talossa olevien pienperheiden kanssa, ravannut 6 km pitkää ”Saaren kolmio” -juoksulenkkiä, lämmittänyt saunaa ja vaan ollut. Alussa poikkesin koelaulussa Mynämäen mieskuoron harjoituksissa ja kuvasin improvisoidun Tulipalomiehet-taide-elokuvan yhdessä Mynämäen vapaapalokunnan kanssa. Kustavin feministiviljelijät lahjoittivat minulle lokakuussa lahjaksi punatammen taimen, jonka Saaren väki tarjoutui istuttamaan kartanon maille yhteisötaiteilija Nina Rantalan Huone-teoksen edustalle. Muistopuun istutushetkestä tuli kipeä hetki toverin poisnukkuessa samana päivänä. Puu istutettiin punahilkaksi pukeutuneen puutarhuri Paulan tutkintopäivänä, ja istutuksesta kuvattiin Punatammi-elokuva. Toivottavasti tammi selviäisi tulevan vuosisadan, tai kaksi.

Muuten olen viettänyt öitä lintutornissa yhdessä läheisten taiteilijoiden kanssa ihaillen tähtitaivaan revontulia votkaa siemaillen ja ruovikkolinnun laulusta kaivorunoa kirjoitellen. Saaren maisema on elänyt sormenpäissä valokuvin, joita on näppäilty muutama tuhat, ja joita on jaettu mm. Instagramiin. Joinakin iltana olen kokannut navetalla gourmetruokaa ”Kustavin feministiviljelijöiden” härkäpavuista, itselahtaamista hirvistä ja peuroista. Kun lihaa on syöty, se on ollut itsetapettua, kasvisruokaa muuten. Vierailevien alumnien kanssa on pohdittu populaarikulttuuria, ja ollaan tässä ympäristöön ja terveyteen liittyvä projektisuunnitelmakin luonnosteltu. Residenssin ainoan taidemaalarin kanssa ollaan kehitelty uudenlaisia maalauskuvioita ja testattu materiaaleja.

Tutkimusaiheestani, joka liittyy yhteisölliseen tilaan, voisin sanoa, että intohimo tilallisuuteen on lähtenyt lapsuuden metsän tiipiileikeistä älykkäiden tilojen kehittäjäksi ja sittemmin yhteisöllisen tapahtumatilan taiteilijaksi aina Saaren residenssiin asti.

Siirryin taiteen kentälle, koska koin omaehtoisen kuvataiteilijan eetoksen ja monialaisen suunnittelijan rooliin yhdistelmän hedelmälliseksi poliittisten metaforien ilmaisuun ja edelleen kehittelyyn. Toimin aiemmin vuosikymmenen taiteen, tieteen, liikemaailman ja teknologian risteyksessä konpseptoiden teoksia ja artefakteja ”tutkimussiiloissa”. Viimeiset kuusi vuotta tuotin näyttelyitä ympäri maailmaa, useimmiten taideinstituutioiden reuna-alueiden vapaissa marginaaleissa. Uuden ajattelun siemenet syntyvät ani harvoin keskiössä, joten on mentävä kauemmas usein kipeidenkin asioiden alkulähteille, mikäli aikoo löytää tyydytystä uuden luomisesta.

Täällä Suomessa olen kuratoinut yhteisöllistä Kallio Kunsthalle -galleriaa osana kodin ja perheen arkea yhteistyössä Elokolo-tukipisteen kanssa vuodesta 2011 lähtien. Viime vuonna Kallio Kunsthalle adoptoitiin Uuteen-Seelantiin osaksi Maoriyhteisökeskusta, jonka toimintaa tukee mm. Wellingtonin kaupunki. Suomen Kallio Kunsthalle kuihtuu parhaillaan rahanpuutteeseen. Siksi olenkin koetellut ajatusta toiseudesta osana elävää arkea, ja vaalinut symbioottista ajatusta tilasta, jossa taide ja yhteisö voisivat elää jatkuvassa kierteessä. Muukalaisuuden ja toiseuden hyväksyminen on monelle kaupunkitilaa kehittävälle ja siellä asuvalle haastavaa, koska kriittisen kaupunkikulttuurin tuottamat väliaikaiset interventiot haastavat ja kärjistävät kaupungin arjen ja siinä toimivan taiteilijan.

Hain Saaren kartanoon valmistellen yhteisöllisen tilan aihetta taiteellisen tutkimuksen muotoon, mahdolliseksi väitöskirjan aiheeksi. Tarkoitukseni on jatkaa työtä aiheelle ja työlle hedelmällisessä ympäristössä. Residenssissä olen perehtynyt kirjallisuuteen, joka käsittelee yhteisöllisyyttä sääteleviä kulttuurisia ja teknologisia mekanismeja. Uskon taiteen uudistavaan ja intuitiiviseen voimaan tulkita ja uudistaa ajattelun rajoja kulttuureissa, joiden ihmiskuva on alistumassa laskennallisten utopioiden ja niistä johdettujen mekanismien armoille.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Nada & co.

The Voice of a City 2017-19

Nada& Co.

Nada Gambier (FI/BE), Thomas Kasebacher (AT) and Mark Etchells (UK) come together for The Voice of a City, a multi-disciplinary project in which they travel between worlds and times in an imaginative and reflective way.

Between April 2017 and February 2018 they visit the four corners of Europe (Georgia, Finland, Belgium/France and Greece) in search of stories, testimonies and observations on the current state of affairs. During their travels they engage in conversations with a diverse range of local inhabitants, together reflecting on such notions as belonging, change and wealth. These encounters and the immersion into specific local contexts, for up to a month at a time, prompts them to engage in a creative process where texts are written, images captured in the form of video, photography and drawing and sounds are collected, sounds that somehow transmit the nature of the places visited and the people met along the way.

Between the 14th and the 27th of August the artists will be in residency at the Saari Manor, conducting their research in the Southwest region of Finland, meeting, among others, a fisherman, a journalist and a priest.

In May 2018 the process will turn from research to creation whilst material is selected, fine-tuned, re-worked and put into the form of an exhibition, a performance and a publication that will go on tour in the spring and autumn of 2019.

Nada Gambier, Thomas Kasebacher and Mark Etchells work in the performing arts since many years.

In this project their love for writing, their hunger for spontaneity, their willingness to dive into the unknown and their excitement towards ordinary things and people, comes together. The three of them are known to navigate between disciplines (theater, dance, performance, visual arts) and together they have a colourful palette of projects and experiences in their baggage.

Nada Gambier studied contemporary dance and is based in Brussels. In 2015 she founded Nada & Co. that now produces her work (including this project).

Thomas Kasebacher studied comparative literature and performing arts. He is based in Vienna (AT).

Mark Etchells studied fisheries and ocean science with marine technology. He lives in Barnstaple, North Devon (UK).

5-28 April 2017, The Voice of a City-TBILISI (GE)
29 May-23 June 2017, The Voice of a City-EUROMETROPOLE REGION (BE/FR)
14-27 August 2017, The Voice of a City-SOUTHWEST OF FINLAND
Feb/March 2018, The Voice of a City- ATHENS (GR)

The Voice of a City  is financially supported by Koneen Säätio, Buda Arts Center in Kortrijk and Action Scénique vzw in Belgium as well as the Flemish Ministry of Culture.

The project is also supported, in Belgium, by WpZimmer in Antwerp, Takt Dommelhof in Neerpelt and La Bellone in Brussels and abroad by Gallery Nectar in Tbilisi (GE), Experimental Stage (National Theater of Greece) in Athens (GR), Tanzhaus Zurich (CH), Le Vivat in Armentières (FR) and Le Phénix in Valenciennes (FR).

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Nina's Drag Queens

Queen Lear is King Lear by Shakespeare turned into a musical play en travesti. The tragedy, performed by five drag queens and directed by Francesco Micheli, has been renewed and re-written by the British playwright Claire Dowie and the Italian composer Enrico Melozzi.

Queen Lear is the new production by Nina’s Drag Queens. The show, written and performed in English, will debut in season 2018/2019. The company is currently looking for productive partners and venues, worldwide.

An elderly lady, who moved from Italy to UK in the 50’s and opened a little doll shop, is now facing the end of her business and of her life. Struggling with her physical decay, she is unable to give way to new generations, and to separate herself from her things, in spite of the efforts of her three daughters and of the loyal friend Mrs. Kent.

The Shakespearean themes are now associated to a contemporary, stark atmosphere, where castles become studio apartments, the moors are hospices, and the madness is Alzheimer’s disease. In this harsh world, the old ”queen” has no place to go but a hospice and here her epic visions – such as knights, wars, and medieval kingdoms – come to life.

Queen Lear deals with some uncomfortable themes of our time, such as old age, illness and death, on the background of a generation with a hard legacy on his back, a generation of children who may never be fathers.

Nina’s Drag Queens is a group of actors and dancers who has found in the figure of the drag queen the best expression of their idea of theatre.

Born in 2007 at Teatro Ringhiera in Milan (Italy), Nina’s group was founded by Fabio Chiesa, under the artistic direction of Francesco Micheli. Its research is inspired by the drag queen aesthetics, combined with prose theatre. The first experiment of an en travesti version of a theatre classic dates back to 2012 with Cherry Garden, from Chekhov’s masterpiece The Cherry Orchard.

Nina’s Drag Queens’ theatre is made of songs, movies extracts and theatre plays performed in lip-sync, combined with live acting and choreographies. It’s a theatre that re-use existing materials and develops them in a new context, which overlaps genres. This theatre experiences the influences of cinema, pop culture, opera: here the showgirl and the diva coexist, Gloria Geynor’s repertoire and Giuseppe Verdi’s arias go hand in hand.

The drag queens usually perform as solo artists or as anchor-women and entertainers during cabaret and variety shows. Nina’s Drag Queens instead have always worked on a choral, group-based concept in a theatrical perspective. Their work resembles the clown’s: they wear a costume, a mask and sometimes border on ridiculous. As for the real clown, tough, a drag queen, as the group perceives it, not only makes the audience laugh, but also moves it.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Paula Tuovinen ja Go Go Tanssiryhmä Kuumat Putket

Kuva: Joonas Lampi

Kuumat Putket on vuonna 2012 perustettu gogo-tanssiryhmä, joka koostuu kymmenestä naistaidetanssijasta. Teoksemme pureutuvat naiseuden kliseisiin. Nyt tarkastelemme, miten vuonna 2000 kantaesitetty Paula Tuovisen Blondi-sooloteos näyttäytyy tänä päivänä ja monistettuna kymmenelle tanssijalle. Aloitamme Saaren kartanossa liikemateriaaliin ja blondihahmoihin tutustumisen. Mietimme, miten toimimme visuaalisen suunnittelun sekä äänen/musiikin kanssa: kuinka paljon säilytämme alkuperäisestä ja kuinka paljon luomme uutta.

Työtapamme on yhteisöllinen. Keskustelemme, luemme ja kirjoitamme aiheesta. Blondeihin liittyy kerroksittain historiaa ja mehukkaita mielikuvia, mutta myös ajankohtaisia teemoja. Synnytäänkö blondiksi vai kuinka pitkälle blondi on konstruoitu rooli? Pohdimme miten blondius asettuu valkoisuuteen ja sitä kautta keskusteluun rodullistamisesta. Onko blondi sadoiksi kliseiksi esineellistetty vaaleahiuksinen nainen? Vai pitääkö blondin ylipäänsä olla vaalea tai naisolettama?

Tunnustelemme miten ajatella ja puhua blondiudesta, miten näemme sen ja miten sijoitumme siihen. Mikä on valkoisen naisen taakka, vastuu ja vapaus? Mitä on valkoinen feminismi ja mitä on sen kritiikki? Mitä se kommunikoi, että olemme tässä ryhmässä kaikki suht saman näköisiä ja muotoisia vaaleita naisia? Mitä voimme oppia? Laajemmin Blondit-teos käsittelee ja purkaa valkoisuutta, ja valkoiseen naiseen liitettyjä mielikuvia.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Max-Philip Aschenbrenner / Lucie Tuma


During her residency time at SAARI Lucie Tuma will be working on a new piece titled THE WELL – SPRING COLLECTION (premiering fall 2018 at Gessnerallee Zurich). It’s a dance piece based on a series of 81 paintings by Jongil Choi (Seoul) that stroke a deep impression of wonder when she first encountered them.

Those paintings draw you in. Utmost absorption and an uncanny two-dimensional depth hovering above a surface that covers up an infinite number of dimensions. As there is no temporal necessity as to how your gaze is organized in painting, you may get a glimpse of getting it all at once – which is very closely related to losing it all, of course, on a cosmological level. Magic and an aesthetic shock proper, passing out the lineage of all kinds and variations of modernity. It doesn’t need to prove or establish itself nor exersize any kind of overwhelming rupture, cut or break no more. It’s so new, unknown, and at the same time completely ancient. Serendipity at large and splish splish splashhhh – it’s like having gazed into a waterfall without knowing how long for.

Rather than making a dance and a theatre piece about the series or her relation to it, the paintings are treated in their function as objects generating a particular gaze and attention. In order to produce this a-temporal absorption which may seem atypical for a time-based art form like dance yet has always been one of the core topics of Tuma’s work, there will be a thorough engagement with the materials and Choi’s practice of painting. The work will finally result in an overall spatial spell consisting of 81 dances carried out by a group of five dancers, a number of objects (textile and plastics both dry and liquid) and a soundtrack consisting both of spoken text, music quotes and (pre)recorded materials. The paintings themselves will never be shown.

THE WELL – SPRING COLLECTION is part of an independent structure initiated by Max-Philip Aschenbrenner that goes under the name Theory of the middle-aged Artist, a long-term endeavour that questions existing ways of working and institutionalized formats in the Arts by deeply engaging with a small number of artistic positions on the basis of their pro-ducing and making.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

The Mechanical Animal Corporation

The Mechanical Animal Corporation is a theatre company based in Bristol, UK, led by Tom Bailey. Tom has performed and directed a range of theatre shows across the UK. Presently, he is artist in residence at University College London. The company is developing projects in Bristol, London, Finland and Egypt.

Ghost Sonata is a new theatre project being developed in collaboration with Finnish actress Anna Korolainen. Anna is a Helsinki-based actress and a co-artistic director of a Nordic theatre company Spindrift Theatre. She is a multilingual physical performer who works in Finland, Iceland, UK and France.,

Ghost Sonata is a new devised theatre performance, inspired by a text by the Swedish playwright August Strindberg of the same title. Curious about the ‘naturalism’ theatre movement, of which Strindberg was a part, this project explores theatrical naturalism in the 21st century context of severe climatic change. Setting this new exploration in the melting Arctic, this production looks to find a new articulation for themes and metaphors in Strindberg’s text. The developing result is a theatre show in sonata form, containing an admixture of field recordings and Rachmaninov’s haunting symphony The Isle of the Dead.

Created by English and Finnish performers, this international project explores dialogues between Nordic and Anglo-saxon perceptions of the Arctic and ‘Arcticness’, in the context of climatic change. To date Ghost Sonata has been supported by The Kone Foundation, The Barbican Theatre London, and Samovarteatret in Norway.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti


Esitysradio on syksyllä 2015 toimintansa aloittanut ja ensimmäinen Suomessa toimiva esityksiä käsittelevä podcast-julkaisu. Keskustelemme ajankohtaisten esitysten tekijöiden kanssa ja julkaisemme keskustelut editoimattomina. Projektin tarkoitus on rikastuttaa esityksistä käytävää dialogia. Haluamme tuoda kahvihuoneissa käytäviä keskusteluja yleisön ulottuville ja haastaa tekijät sekä itsemme sanoittamaan teosten taustoja ja niiden herättämää ajattelua. Meitä kiinnostavat taiteilijoiden motiivit, työtavat ja esitysten merkitykset yhteiskunnassa. Teemme keskustelut vertaisnäkökulmasta, tekijöiden kollegoina.

Saaren kartanon residenssissä keskitymme radion tulevaisuuden haaveiluun, toimintatapojen päivittämiseen, keskustelujen syventämiseen ja toiminnan pitkäjänteiseen suunnitteluun.

Esitysradion työryhmän muodostavat tanssitaiteilija Mira Kautto, esitystaiteilija Tuomas Laitinen ja koreografi Janina Rajakangas.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Mira Ravald ja Luis Sartori do Vale

Esittely tulossa.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Yasser Vayani ja Sarah Kazmi

Esittely tulossa.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti


Esittely tulossa.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Prinsessa Hamlet -työryhmä

Jarkko Forsman, Pia Kalenius, Valtteri Laurell Pöyhönen, Niina Lindroos, Heini Maaranen, Reetta Moilanen, Nanna Mäkinen, Alma Rajala, Merja Pöyhönen, Riina Tikkanen, Lotta Virtanen ja Timo Väntsi.

Prinsessa Hamletin työryhmä koostuu pääasiassa turkulaisen nukketeatteriverkosto Aura of Puppetsin taiteilijoista, jotka ovat kasaantuneet Saaren kartanoon harjoittelemaan syksyn esitystään. Ensimmäiseen treenijaksoon kokoontuu kuusi esiintyjää sekä saman verran taustatyöryhmäläisiä, ja tietysti, nukkeja. Prinsessa Hamlet (kirj. E. L. Karhu) saa ensi-iltansa 13.10. Turun kaupunginteatterissa, ollen kolmas ja viimeinen osa Aura of Puppetsin ”Suuruudenhullua shakespearea nukeilla” -trilogiaa.

Saaren kartanon kahden viikon aikana vielä prototyyppitasolla olevat ideat, kunnianhimot, visuaaliset ja musiikilliset aihiot kohtaavat ja etsitään ja löydetään teokselle kokonaisnäyttämökieltä. Prosessissa palaa nukketeatterilaisten näytönhalu ja lopputuloksessa Prinsessa Hamletin mielen koukerot, niiden kaikissa visuaalisissa ja metoforisissa muodoissaan.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Toisissa tiloissa


Eija Ranta, Esa Kirkkopelto, Kati Korosuo, Minja Mertanen, Outi Condit, Paula Tella,  Sanni Priha ja Timo Jokitalo.

Toisissa tiloissa on helsinkiläinen esitystaiteen kollektiivi, joka keksii ja kehittää kollektiivisia, ruumiillisia muodonmuutosharjoituksia. Vuoden 2017 pääteos Avalokiteshvara Superklusterit -esitys tutkii maailmatonta tilaa, jossa pakolaisuus, hajaannus ja tungos vallitsevat, ja jossa olioilla ei ole muuta tukea tai kotia kuin toinen toistensa ruumiit. Nämä levottomat, paikattomat ruumiit voivat elää yhdessä myötätunon ansiosta. Myötätunto ei ole pelkkä tunne, vaan kokonaisvaltainen, meitä kaikkia koskeva asenteen ja asennon muutos, joka ulottuu ihmisen tuolle puolen.

Saaren kartanon taiteilijaresidenssissä Toisissa tiloissa ryhmä suunnittelee ja harjoittelee yhtaikaa paikkasidonnaista ja kaikista paikoista riippumatonta, osallistavaa esitystä, joka saa ensi-iltansa Helsingissä 22. heinäkuuta. Residenssityöskentelyjaksonsa lopuksi ryhmä järjestää esityksestä kaikille avoimen demonstraation 16.6. klo 16-17 Pyheen kylätorilla. Tervetuloa!

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti


Työstämme Saaren kartanon residenssissä VIRE-nykysirkusesitystä. VIRE on kommunikaatiota tutkiva teos, joka tekee nuorasta sirkusvälineen ohella myös ääni-instumentin. Nuorallatanssijan ja muusikon yhteisteoksessa kontaktimikrofoneilla mikitetyllä nuoralla tanssitaan, mutta sitä myös soitetaan, lyödään ja potkitaan.

Työryhmään kuuluvat nuorallatanssija Maiju Saarimaa, äänisuunnittelija/muusikko Ville Aalto sekä ohjaaja Meri-Maija Näykki. Tulevalta residenssijaksolta odotamme ennen kaikkea paikan tarjoamaa aikaa ja tilaa, luonnon sekä omaa läsnäoloa. Tavoitteenamme on saada esitys valmiiksi residenssin aikana.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

The Famous Lauren Barri Holstein


The Famous Lauren Barri Holstein
With: Krista Vuori and Brogan Davison

Blurring the lines between live art, dance, theatre and fine art, The Famous Lauren Barri Holstein interrogates representations of female subjectivity, looking at ways in which social media and consumerism have redefined how we relate to the female body, one’s ‘true self’ and public shaming.

In this irreverent phenomenon of music, dance and ‘witch-bitch’ ritual, The Famous plunges into the ghostly underworld of popular culture, seeking, as she puts it, ‘the real me, the pure me, behind this soiled shroud of promiscuity.’

Pulling from the myth of Medusa, Nicki Minaj and her own legendary self(ie), The Famous examines pop culture’s take on the ‘female monster’. She reveals, ‘I’ll be ResurrecDEAD as your ultimate fantasy – a horny dead virgin.’ Repentance might just manifest from behind The Famous’ unearthly gaze, if she can put her slutty soul to rest…

Beware the horny ghost.

Notorious interrogates female monstrosity, the figure of the witch, its relation to the contemporary figure of the whore, and the cultural tendency to punish, vilify or redeem that figure. What is threatening about the figure of the whore, like the witch – and the nude female body on stage – is embodied agency.

Research and development for Notorious has been supported by The Barbican (London, UK), Arts Council England, PACT Zollverein (Essen, Germany) and Kone Foundation (Finland) and is being commissioned by Fierce Festival (Birmingham, UK) and the Attenborough Centre for the Creative Arts (Brighton, UK).There is often a cultural attempt to seek the whore’s phantasmatic innocence, unmasking her as a helpless victim, in order to redeem her, but also to mitigate the threat she might pose. Equally, there is a tendency to vilify that figure, exposing her of her unsavoury ways, and, historically, condemning her to death. Whether through redemption or punishment, her agency is stripped, reducing her to the powerless figure misogynist culture requires her to be. This is particularly relevant in a contemporary cultural setting, in which popular culture, social media, and neoliberal consumerism have significantly redefined the ways in which we relate to the female body, the concept of ‘the real me’, or ‘one’s true self’, and public shaming.

While at the Saari Residence, The Famous, Vuori and Davison will be exploring witchy rituals, monstrous behavior, and redemptive deaths, allowing the environment of the Residence to give rise to fresh ideas. These witch-bitches will be everywhere – twerking in the forest, instagram-ing from the depths of the sea, and conversing in tongues with the local sheep.


Since 2010, The Famous Lauren  Barri  Holstein has developed a substantial body of work (Splat!, How to Become a Cupcake, How 2 Become 1, Lady Love, Cherry Pop, Women are Pathetic and How to be Amazing) presented in Live Art, Dance, and Theatre contexts including The Barbican (London, UK), SPILL Festival (London, UK), In Between Time Festival (Bristol, UK), Fierce Festival (Birmingham, UK), Duckie (London, UK), Fresh AiR (London, UK), The Basement (Brighton, UK), FEM Fest (Girona, Spain), and Abrons Art Center (New York, U.S.), gaining respect and notoriety within the Live Art world  (‘Darling of the alternative performance scene’ – Time Out).

Her most prominent work to date, Splat!, commissioned by SPILL Festival of Performance, premiered as the opening of SPILL 2013 at The Barbican, London. It was named Time Out’s ‘Critic’s Choice in Dance’, one of Time Out’s ‘Must See Shows of 2013’, one of The Stage’s ‘Dance Picks of 2013’, and one of The Guardian’s ‘Theatre Picks’. A segment on Splat!, and The Famous’ wider practice, was featured on BBC Radio 4’s Woman’s Hour.

The Famous holds a PhD from Queen Mary, University of London, and has lectured at various universities, including Chelsea College of Art, Laban Conservatory of Dance, and Iceland Academy of Arts. She has published several articles and book chapters in academic and journalistic contexts.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Deng Lin / Yu Ning

Deng Lin / Yu Ning’s members are Yang Deng-Lin and Yang Yu-Ning. They are classmates in the study of Fine Arts and they have cooperated in some exhibitions. This year, they work in the Saari Residence together.

Yang Deng-Lin
When I observe the environment around me, the materials or objects that attract me usually have the sticky and fragile texture, changing over time. They are often found in the artificial objects. In the past, I have tried to make these materials in a natural way that they could express themselves and let these materials live to show the glory of their final life. I wish I could adopt the same method or use different ways in material usage to create new artworks in the Saari Residence.

Yang Yu-Ning
My artworks are usually composed by natural materials, such as beeswax, rice, and snake slough. During my residency, I wish to explore and introduce something special for my new project, especially elements like light or temperature, or maybe to place something outdoors and naturally shaped by time or other elements.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Rajoitetut muotokuvat

Rajoitetut muotokuvat -videomuotokuvasarja

Sirkustaiteilija Henna Kaikula ja mediataiteilija Jaakko Pesonen tapasivat Koneen Säätiön Saaren kartanon residenssissä helmikuussa 2015. He lähtivät kokeilemaan yhteistyötä omien projektiensa vastapainoksi. Rajoitetut muotokuvat – versio 1 kuvattiin Saaren kartanolla. Muotokuvien kuvaaminen tehtiin Jaakon laatimien rajoitusten mukaan:

  1. Kuvissa ollaan 48 tumman näytön kokoisessa tilassa, jolloin kuvattava on videossa luonnollisen kokoinen.
  2. Kuvattava on kuvaustilanteessa yksin.
  3. Kyseessä on muotokuva, mutta kuvattava päättää itse mitä videossa tekee. Teosta on työstetty edelleen vuosien 2016–2017 aikana kuvaamalla uusia muotokuvapareja erilaisissa tiloissa, elementeissä ja ympäristöissä. Työskentelyn myötä teokseen on muodostunut neljäs ja viides sääntö:
  4. Kuvauksia harjoitellaan vain rajaukseen ja työskentelytilan kokoon liittyen ja kuvauksessa tapahtuneita virheitä ei korjata.
  5. Teokseen kuvataan uusia kuvapareja vuosittain hyvin pitkällä aikajanalla, sitoudutaan työskentelyyn pitkäkestoisesti erilaisissa elämäntilanteissa.

Rajoitetut muotokuvat -teosta on kuvattu tähän mennessä kolmeen otteeseen: Saaren kartanossa tammikuussa 2015, Hiljaisuus-festivaaleilla Kittilässä kesäkuussa 2016 ja Rovaniemellä maaliskuussa 2017. Muotokuvia työstetään edelleen residenssissä Saaren kartanolla toukokuussa 2017, ja samalla aloitetaan live-esityksen suunnittelu ja työstäminen.

Residenssijakso päättyy näyttelyyn Rajoitetut muotokuvat – versio 3 Galleria Huvilassa, Helsingissä.

Jaakon ajatuksia teoksen tekemisestä

Heti alkuun huomasin, miten vaikeaa on kuvata itseään. Omakuvan historia on pitkä, mutta nykypäivän selfiet ovat antaneet itsensä kuvaamiseen uusia merkityksiä. Kameran toisella puolella oleminen vaatii itseltäni sen, että kehitän kuvaushetkeen tehtävän; maalaan laatikon, pinoan halkoja ympärilleni, piiloudun lumeen papereiden alle. Oman elämän tapahtumat tuntuvat kuvaustilanteessa, osaako olla henkisesti tai fyysisesti läsnä. Tavoitteenani on pystyä olemaan hetkessä. Se, että teos on eräänlainen diptyykki, on teoksen ydin. Yhteisen teoksen tekeminen nostaa esiin paljon kysymyksiä joihin haluaa vastattavan. Hennan kyky olla kehollisesti läsnä näyttää itselleni tuntematonta suuntaa jota haluaisin tutkia. Kiinnostavat alueet löytyvät meidän kahden väliltä ja ne avautuvat luottamuksen ja kunnioituksen kasvaessa.

Hennan ajatuksia teoksen tekemisestä

Olen kiinnostunut Jaakon tavasta suunnitella, visioida ja toteuttaa taiteellista työskentelyä. Se on vierasta ja kiehtovaa. Pidän siitä, että olemme molemmat epämukavuusalueillamme tässä projektissa ja ehkä siksi alttiita kuuntelemaan toista ja luottamaan. Tämä työskentely sen omakuva/minä kuvassa -luonteen vuoksi tuntuu aika-ajoin itsekeskeiseltä ja vaikealtakin, mutta se on kiinnostava konflikti, jonka kanssa haluan olla tekemisissä. Tämä projekti on minulle luonteeltaan enemmän intuitiivista ja fyysistä kuin älyllistä ja sanoitettavaa ja haluaisin sallia sen. Parasta on suunnata huomio kahden kuvan väliseen tilaan. Itselleni merkittävä teema ja fyysinen lähtökohta muotokuvia kuvattaessa on inhimillinen pyrkimys, kyky ja kyvyttömyys sopeutua muuttuvaan ympäristöön.


Jaakko Pesonen (s. 1966) on mediataiteilija ja arkkitehti. Hän yhdistää teoksissaan liikkuvaa kuvaa ja tilaa ja häntä kiinnostavat epälineaariset tarinan rakenteet jotka mahdollistavat uusia ja yllättäviä kokemuksia katsojalle joka katsomiskerralla. Jaakko Pesonen on kiinnostunut sosiaalisista rakenteista, ihmisten ja eläinten suhteista sekä sattumanvaraisista yhteyksistä. Hänen teoksensa käsittelevät mm. koneen ja ihmisen yhteyttä, luokittelua sekä yhteiskunnan rakenteita.


Henna Kaikula (s. 1980) on sirkustaiteilija/esiintyjä, tuottaja ja Hiljaisuus-festivaalin uusi taiteellinen johtaja. Hän on työskennellyt sirkustaiteilijana nykysirkuksen, tanssin ja teatterin kentällä Suomessa ja ympäri maailmaa vuodesta 2003.  Henna työskentelee mieluiten esitystaiteen parissa poikkitaiteellisissa ja kansainvälisissä työryhmissä sekä jaksoittain sosiaalisen sirkuksen ja yhteisötaiteen projekteissa. 

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Mari Kalkun ja Anne-Mari Kivimäki

Mari Kalkun ja Anne-Mari Kivimäki luovat Saaren kartanosta, lumisateesta,  Mynämäestä ja Munamäestä suomalais-virolaisia äänimaisemia ja uusia lauluja.

Virailijoina Eero Grundström, Tommi Kainulainen, Ramo Teder ja Ailu Valle.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Lara Palmqvist

As a writer with a background in both science and theology, I use words to explore overlapping—and at times conflicting—views of the world. I draw from numerous disciplines in my art because I believe no single theoretical model can contain the complexity of lived reality, and I find that creative innovation arises from cross-collaboration. From this approach, central themes in my fiction emerge: generational interconnectivity, layered history, and environmental consciousness—in other words, interdependence across species, time, and place. I am especially interested in producing work that recognizes the deep unity beneath diversity of appearance and celebrates the connections that bind all things.

This is the case for my current work-in-progress, All Lines Converge, a multi-layered novel set in the far north. Composed of interlocking storylines that span from the 1940s to the near future, the literary novel is innovative for its temporal breadth, polyphonic perspectives, intertextual links, and multidisciplinary approach to examining concepts of global diversity. During my two month stay at the Saari Residence I will work intensely to make progress on my novel manuscript, with particular focus on the project’s historical aspects. I also look forward to allowing my natural surroundings and conversations with fellow residents to shape my thinking and inspire new directions in my work.

Lara Palmqvist received her B.A. in biology from St. Olaf College in the United States, and her M.Th. in religion in peace and conflict from Uppsala University in Sweden. Her writing has been honored by the Ox-Bow School of Art, Kimmel-Harding-Nelson Center for the Arts, Marble House Project, Anderson Center at Tower View, and Sozopol Fiction Seminars in Bulgaria. She is also the recipient of awards from the Jerome Foundation, Rotary International, and U.S. Fulbright Commission, through which she taught creative writing at the Ivan Franko National University in Ukraine. 

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti


“The landscape’s subject is very special. It doesn’t have politics, bad history or any intentions at all – just pure sustainability. Nature’s sustainability is unique because it doesn’t require any external maintenance – it is self-sustainable. All is needed – just not to disturb this process too much. But even if it is influenced somehow artificially, nature is a strong player in this struggle. I like to express how nature “absorbs” human’s constructed structures and non-sustainable trash, how it all becomes the part of the landscape. Nature which I paint is like an empty theater scene, but at the same time, there is a sense of movement and development which occurred in the past and is coming in the future.

During my stay in the Saari Residence, I will make a research of the local Nordic landscape. I will travel and investigate the natural surroundings and document the valuable insights by photography, sketches, drawings and finally summarise and crystallise it all by expressing on various scale canvas paintings which will come to the totally new series of ”Finland landscape”.



Mykolé (b. 1987) studied at Vilnius Academy of Art and the National School of Fine Arts in Paris (ENSBA), where obtained the bachelor and Master degrees. One of the winners of “Young Painter Prize 2013”. Her solo exhibitions were held in Paris, Copenhagen, Vilnius (lived in those cities). Also numerous of group exhibitions, symposiums and plein-airs in different countries. In 2016 represented Lithuania at UNESCO art camp, Andorra.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Väinö Makkonen

Olen Väinö Makkonen, alunperin Varkaudesta, Pohjois-Savosta. Asun nyt neljättä vuotta Helsingissä. Valmistuin viime keväänä teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja aiemmalta koulutukseltani olen luokanopettaja.

Aloitin taiteilun breakdancen ja räppäämisen parissa ja katutaiteet ovat yhä edelleen minulle rakkaita. Varsinkin vapaatyylin tajunnanvirta räppi on minulle rakas laji. Teatteri on myös hyvin keskeinen olemisen tapa minulle ja huomaan usein olevani onnellisimmillani kun saan tehdä teatteria ja tanssia.

Viimeiset kolme vuotta taidekoulussa ovat muuttaneet suhdettani teatteriin ja taiteeseen, olen yhä enemmän kiinnostunut yhteisötaiteesta ja taiteen viemisestä sinne missä sitä ei normaalisti ole totuttu näkemään. Monikulttuurisuus on minulle tärkeää niin kasvatuksessa kuin taiteessa. Luonnollisesti myös taidekasvatus on minulle tärkeää ja keskeistä. Koen jollain tavalla olevani silta korkeakulttuurin ja katukulttuurin välillä, sillä yhdessä varkautelaisten tanssijoiden ja taitelijoiden kanssa olemme vieneet esimerkiksi breikkaamista ja räppiä 2000-luvun alussa laitosteattereihin, joissa sitä ei vielä silloin tavattu.

Saaren kartanon residenssissä teen yhdessä Antti Immosen kanssa Musta Sorsa-projektin konseptointia. Tutkimme hankkeessa sitä mitä on olla suomalainen mies tässä ajassa. Minulle on arvokasta tutkia suomalaiseen mieheen liittyviä käsityksiä, mahdollisia ennakkoluuloja ja myyttejä. Olen nyt 34-vuotias savolainen mies ja etävanhempi. Haluan olla rakentamassa sallivaa ja positiivista mies kuvaa, tutkia uudenlaista miehuutta sekä havainnoida miehenä olemista. Minua kiinnostaa millaisen miehen mallin ja odotuksia oma poikani kohtaa kasvaessaan pojasta mieheksi.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Daniil Kozlov

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Tämä residenssi on juuri sitä, mitä kaipaan niin ihmisenä kuin kirjailijanakin. Se on mahdollisuus irtautua oman arjen kurimuksesta jonnekin puskaan kirjoittamaan ja tapaamaan uusia ihmisiä. Vähän jännittää, olo on vähän kuin olisi osallistumassa johonkin tutkimukseen, BB-taloon ilman kameroita tai kesäleirille. Kuten puheistani voi varmaan huomata, en ole ennen ollut residenssissä. Odotan uusia kohtaamisia ja päälle unohdettuja kahvinkeittimiä yhteisissä tiloissa. Toivon saavani tästä kokemuksesta uusia sytykkeitä omaan taiteeseeni, mutta ehkä eniten odotan löytäväni jotain, mitä en koskaan osaisi muuten etsiä. Residenssijakson alkaessa oma projektini on siinä vaiheessa, että raakamateriaalista ja luonnoksista pitäisi alkaa saada valmiiksi kokonaisuutta. Saaren kartano voisi olla sellainen lempeä hornankattila, johon voisin heittää kaikki materiaalini, ajatukseni ja lopulta itseni. Jos siitä ei synny helvetin hyvää tekstiä, niin en tiedä mistä sitten.


Anarkistilyyrikoksikin tituleerattu Susinukke Kosola on turkulainen kirjoittaja, kustantaja ja sanataideohjaaja. Hänen esiintymisiään on nähty niin Turun hylättyjen talojen halkeilevilla betonilattioilla kuin Lontoon kirjallisuusfestivaaleillakin. Häneltä on ilmestynyt kaksi teosta, joista ensimmäinen, .tik., on palkittu Silja Hiidenheimon muistostipendillä, ja jälkimmäinen, Avaruuskissojen leikkikalu, on ollut Ylen Tanssiva karhu -palkintoehdokkaana. Hän on myös turkulaisen Kolera-kollektiivin perustajajäsen.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Unski Antti Immonen

Työskentelen Mustasorsa-yhteisötaideprojektissa yhdessä teatteri-ilmaisun ohjaajan Väinö Makkosen kanssa. Tutkimuskohteenamme on suomalainen keski-ikäinen mies. Tarkoituksenamme on jalkauttaa kuvataidetta ja soveltavaa teatteria suomalaisten keski-ikäisten miesten keskuuteen kuvataiteen, valokuvauksen ja videon, tanssin sekä teatterin menetelmin.

Saaren kartanon residensissä tapahtuu lopullinen konseptointi keväällä 2017. Produktiossa vastaan erityisesti kuvataiteellisesta osuudesta. Residenssissä aion keskittyä erityisesti kehittämään näitä kuvataiteellisia menetelmiä.

Aikeenani myös on tehdä pitkiä kävelyretkiä, vaellella päämäärättömästi ympäri kartanon aluetta, eksyä ja unohtua johonkin, inspiroitua ja löytää jotain uutta niin itsestäni, kuin taiteestakin. Työskentelyprosessiini kuuluu vahvasti luonnostelu piirtäen ja tehden pieniä maalauksia sekä valokuvaten. Nämä luonnokset muodostavat pohjan taiteelliselliselle työskentelylleni. Residenssiaika onkin omiaan tähän tarkoitukseen. Aion myös tehdä residenssiajasta vesivärein visuaalisen päiväkirjan.
Unski Antti Immonen (s.1981) on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2015. Taidekoulu Maasta hän valmistui kuvataiteilijaksi 2011.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Anna Brashinskaya

For more than thirty years I have been involved in all possible activities around puppetry: I have been writing, teaching, directing, giving workshops for professionals, kids and amateurs, participating in art-therapy seminars, managing international festivals as a producer, and running devising laboratory processes. I have been working in Russia, Finland, Poland, Lithuania, Croatia, Estonia, UK, and France. Experienced and young puppeteers surround me all the time. Their thoughts are deep; there motivation is amazing; there ideas worth spreading. I feel like I have to find my way to keep this unique material and to share it with wider circle of people, not necessarily professional theatre makers. It is time to focus; it is time to formulate; it is time to write.

Puppet theatre directing is a very popular occupation nowadays. Not only puppeteers are dealing with animated objects – puppets crossed the borders of all art forms and can be seen in modern dance, cirque nouveau, musical, and even classical text-based theatre productions. Is there any specific knowledge and skills one has to possess before inviting a puppet to act on stage? Shortly, is there any specific in directing non-human actor?

There are no books or even decent articles written about the phenomenon of puppetry directing. Staging shows with puppets is obviously underrated, unexamined, undeformulated profession. It is a miracle. Nevertheless, there are rules and secrets one has to consider – is it possible to enunciate them?

For ten years I have been interviewing Alexey Lelyavsky – Belorussian Master of Puppetry. My hero is an artistic director of The Minsk State Puppet Theatre. He has been teaching puppetry in many European schools and directing puppet shows all over the world. He knows all the secrets of the profession. Puppetry is full of mysteries, but my interlocutor is a sort of Mr. anti -David Copperfield. He is positive that while creating miracles for the audience you must “dig up the solid ground”.

The Saari Residence provides me with desired privacy and needed isolation. It is ”my island”, where I am planning to devote myself to a very pleasant process of searching for correct and precise words to explain tricky specifics of my profession. Here is time and space to be left alone and there is also chance to meet people to share your ideas with. I think that possibility to share your thoughts with stranger colleagues help you to understand your dear ideas much better – you always think of finding new words and new ways.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Canan Yucel Pekiçten

Vietän Saaren kartanossa kaksi kuukautta, joiden kuluessa aion saada valmiiksi kolme soolotanssiteosta, jotka ammentavat inspiraationsa yhdestä liedistä ja kahdesta aariasta.

Ensimmäinen teoksista on keskeneräinen mutta jo palkittu soolotanssi nimeltä Der Zwerg/The Dwarf, jonka innoittajia ovat Schubertin Der Zwerg -niminen lied (D.771) ja Pär Lagerkvistin romaani Kääpiö. Näiden kahden kuukauden aikana soolo saa loppusilauksensa.

Aloitan toisen sooloteoksen luomisen residenssin ensimmäisen kuukauden aikana. Se perustuu Madama Butterfly -oopperaan ja ammentaa inspiraatiota samannimisen japanilaisen geishan elämästä. Hän nai Yhdysvaltain merivoimissa palvelevan sotilaan, joka hylkää hänet ja palaa vuosien päästä uusi amerikkalainen vaimo mukanaan. Tutkin teoksessa orientalismia ja japonismia. Lähestymällä hahmoa feministisestä näkökulmasta aion luoda hetkiä, joissa Madama Butterfly pääsee kostamaan. Niiden aikana japanilainen geisha muuttuu kauhuelokuvan hahmoksi, jonka pitkät mustat hiukset hipovat kantapäitä ja muodostavat valtavan sydämen hänen silkkisen yöpaitansa helmaan.

Kolmas sooloteos tulee perustumaan Oskar Merikannon oopperaan Pohjan neiti. Se oli ensimmäinen suomenkielinen ooppera, ja sen tiedetään perustuvan karjalaiseen ja suomalaiseen kansanperinteeseen ja mytologiaan, joita Elias Lönnrot kokosi Kalevalaan. Nämä soolotanssit ja niiden luomisprosessi ovat osa tohtoriopintojani, joten niiden työstämisen lisäksi aion keskittyä Saaren kartanossa väitöskirjani kirjoittamiseen.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Soetkin Verstegen

Olen belgialainen elokuvantekijä ja teen freelancerina animaatioita, lavasteita ja rekvisiittaa stop motion -animaatioihin ja lyhytelokuviin. Lisäksi teen lasten kanssa lyhytanimaatioita. Tanskalaisessa Anidox-residenssissä loin Mr Sand -nimisen animoidun dokumentin varhaisen elokuvan vaaroista.

Saaren kartanosssa aion tarttua jään animoimisen haasteeseen.

Ammennan inspiraatiota lumen peittämästä maailmasta ja läheisestä jäätyneestä merestä ja teen visuaalisen tutkielman kokeelliselle lyhytelokuvalle, jonka nimeksi tulee Freeze frame. Elokuva vie katsojan jäätyneisiin unen maailmoihin, missä aika kulkee eri tavalla ja jäätyneet asiat heräävät henkiin.

Kun otamme valokuvia, pysäytämme ajan ja yritämme syväjäädyttää kuvan kohteen, jotta se säilyisi ikuisesti. Kuvat ovat kuitenkin hauraita.

Vanhat filminauhat haurastuvat kuin sulava jää.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Pia Siirala

Kuva: Andrei Shapran

Kuva: Andrei Shapran

Tutkin Kaukoidän arktisen Venäjän alkuperäiskansojen musiikin vaikutusta musiikin kuulemiseen ja hahmottamiseen. Etsin soittamalla ja säveltämällä, mitä uutta kuulokulmaa arkaainen muistinvarainen musiikki voi tuoda omaan muusikkouteeni. Residenssin aikana suunnittelen aloittavani sävellystyön tutkintoni konsertteja varten.

Arkaaisen musiikki antaa aavistuksen siitä, että musiikki ei välttämättä etene johonkin suuntaan eikä sillä aina ole selkeää alkua tai loppua. Musiikki voi lakata soimasta mutta jatkuu silloinkin. Tutkin kokeellisesti musiikkia, joka on jatkuvasti ”läsnä”, joka virtaa alitajunnassamme.


Pia Siirala on Sibelius-Akatemiassa ja Moskovan Tshaikovski-konservatoriossa opiskellut viulisti ja Ensemble XXI-kamariorkesterin konserttimestari. Hän on tehnyt keräysmatkoja Venäjän Kaukoitään; Sahaliniin, Kamtšatkaan ja Tšukotkaan, missä alkuperäiskansojen arkaainen musiikkiperinne vielä elää ja säveltänyt siihen pohjautuvaa musiikkia.  Syksystä 2016 hän on aloittanut taiteellisen tohtorikoulutuksen Taideylipistossa, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmässä.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Hodhayfa Salih

Haluan tehdä teoksia, joiden avulla voin näyttää maailmalle ja yleisölle miten ihmiset Irakissa ja ylipäätään sodan keskellä elävät. Teoksillani haluan kertoa, kuinka ihmisiä tapetaan täysin syyttä.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Lygia O'Riordan

Hiljaisuus on oleellista, kun kapellimestari opettelee uutta ohjelmistoa, sillä hänen on kuultava partituurin jokainen instrumentti ensin erikseen ja sitten yhdessä. Niin syvän hiljaisuuden löytäminen on nykymaailmassa haastavaa. Aion opiskella ja opetella residenssivierailuni aikana Ensemble XXI -orkesterin konserttiohjelmiston vuodelle 2017. Ohjelmistossa on muun muassa suomalaisen säveltäjä Pia Siiralan teoksen Ulitan Kävely kantaesitys. Teos perustuu Sahalinin saarella elävän Nivkh-alkuperäiskansan lauluihin.

Käännän myös entisen professorini ja suuren venäläisen kapellimestari Gennadi Roždestvenskin kapellimestareille suunnattua teosta (jota sanotaan venäjällä kapellimestarien Raamatuksi) hänen ohjauksessaan. Se on käytännön opas Prokofjevin ja Šostakovitšin sinfonioiden sekä Stravinskin balettien johtamiseen.


Irlantilainen kapellimestari Lygia O’Riordan opiskeli orkesterinjohtamista Moskovan Tšaikovski-konservatoriossa. Opintojensa aikana hän perusti Ensemble XXI -kamariorkesterin, jonka kanssa hän on tehnyt kiertueita Venäjälle, Eurooppaan, Australaasiaan ja Amerikkoihin ja johtanut useita kantaesityksiä, esimerkiksi Arvo Pärtin teoksen Trisagion.  Hän on äänittänyt useita 1900-luvun merkittäviä jousiorkesterille sävellettyjä teoksia. Ensemble XXI on soittanut usein yhteisöille, jotka eivät ole maantieteellisistä tai taloudellisista syistä päässeet koskaan kuulemaan klassista musiikkia elävän orkesterin soittamana.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Teemu Mäki

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Saaren kartanossa aion kirjoittaa kahta kirjaa, joista yksi on runokirja ja toinen esseekirja. Runokirja tulee olemaan neljäs kokoelmani. Kustantajat ovat Like ja Into. Esseekirja on jatkoa muinaiselle väikkärilleni, joka oli nimeltään Näkyvä pimeys – esseitä taiteesta, filosofiasta ja politiikasta (Kuva/Like/WSOY 2005/2008).

Kirjailijantyöhön keskittymisen lisäksi odotan residenssiajalta kahta asiaa. Ensinnäkin, oletan että kartanoa ympäröivä luonto ja siinä haahuilu tulee olemaan minulle suuri ilon aihe ja inspiraation lähde. Toiseksi, tykkään tällaiseen residenssiin sisältyvästä sokkotreffi-aspektista, eli siitä etten etukäteen tiedä ketä muita stipendiaatteja siellä sattuu olemaan samaan aikaan. Uskon, että heidän kanssaan tulee olemaan yllätyksellistä, haastavaa ja kivaa.


TEEMU MÄKI (s. 1967 Lapualla) on taiteilija, ohjaaja, kirjailija ja tutkija. Hän väitteli Kuvataiteen tohtoriksi 2005. Vuodesta 1990 hän on työskennellyt vapaana taiteilijana, lukuun ottamatta vuosia 2008–2013, jolloin hän oli Kuvataiteen professori Aalto-yliopistossa.

Mäki kuvailee toimintaansa näin: Työtäni on taiteen, politiikan ja filosofian parissa milloin milläkin välineellä toilailu. Puuhan tulokset ovat yleensä jonkin sortin kuvataidetta, kirjallisuutta, teatteria, leffaa tai teoriaa. Taide on minulle filosofian laajin muoto – se on joustavinta, monipuolisinta ja kokonaisvaltaisinta filosofiaa ja politiikkaa.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Jose A. Cañada

Teen Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella väitöskirjaa, jonka otsikko on Securing the living – governance, materiality and understandings of life during biological emergencies (elämän turvaaminen – hallinto, aineellisuus ja käsitykset elämästä biologisten hätätilanteiden aikana). Työni tavoitteena on lisätä ymmärrystämme siitä, miten maailmanlaajuinen hallinto käsittelee biologisia hätätilanteita kuten pandemiauhkia tai bioterrori-iskuja. Tutkin uuden tiedon tuottamista tällaisen hallinnon osana, elämän määritelmää sekä sitä, millaisia vaikutuksia elämään kohdistuu. Saaren kartanossa työstän monografiamuotoista väitöskirjaani. Pyrin saamaan residenssini aikana valmiiksi ensimmäisen version, jota voin työstää edelleen. Tavoitteeni on jättää väitöskirja tarkistettavaksi vuoden 2017 loppupuolella.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Liza Babenko

Ukranalainen elokuvaohjaaja Liza Babenko (s. 1988) on työskennellyt elokuvan ja nykyteatterin parissa vuodesta 2013, ja hänellä on tutkinto taidehistoriasta ja filosofiasta. Ennen elokuvantekoa hän työskenteli elokuvakriitikkona ja kuraattorina. Hän on opiskellut elokuvanohjausta Ruotsissa, ja tällä hetkellä hän opiskelee Moskovan elokuvakoulussa.

Saaren kartanolla Babenko valmistelee 36 Scenes Or Their Traces -nimistä kokeellista lyhytelokuvaa. Teos pohjautuu omaelämäkerrallisiin tapahtumiin taiteentutkimuksellisesta näkökulmasta. Lajityypiltään elokuva tulee olemaan videoesseen tyylinen, ja sen tapahtumapaikkana on Krimin kriisialue. Elokuva käsittelee naispäähenkilöön Krimissä kohdistunutta väkivaltarikosta ja siitä ylipääsemistä. Elokuva tullaan myös kuvaamaan Krimin alueella.

– Saaren kartanossa ollessani haluan projektini lisäksi muun muassa tutustua suomalaiseen taideelokuvakenttään ja suomalaisiin elokuviin saadakseni niistä paremman käsityksen, Babenko kertoo.

Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti