Rohkea teko, josta kukaan ei kiitä

Tämänkin olisin tiennyt varmaksi 23-vuotiaana. Mikä on rohkea teko? Millainen on rohkea ihminen? Ehkä olisin itsevarmuuspäissäni kertonut myös sen, millaista on rohkea tutkimus, journalismi tai niiden yhdistelmä.

Enää en tiedä moisia asioita. Olen 40-vuotias. On käynyt niin, että melkein kaikki näyttää monimutkaisemmalta kuin ennen. Usein jopa ääripäät tuntuvat olevan ”totta”, yhtä aikaa.

Työskentelen parhaillaan kahden tutkijan ja toimittajan työryhmässä. Teemme Koneen Säätiön rahoituksella Jakautuuko Suomi -hankkeen projektia Vuosaaressa. Vuokki on Helsingin suurin kaupunginosa, ja siellä voi nähdä tulevaisuuden Suomen pienoiskoossa: Vuosaaressa on vuokra-asuntoja, lukaaleja merinäköalalla, omakotitaloja, maahanmuuttajavaltaisia kerrostaloja, joissa lähes jokaisella parvekkeella on satelliittilautanen. Vuosaareen virtaa kaksi muuttoliikettä: 1. Suomi kaupungistuu, maalta tullaan kaupunkiin. 2. Suomi kansainvälistyy, muualta maailmasta muutetaan Suomeen.

Vuosaaressa ei ole erityisen rohkeaa kysyä, jakautuuko Suomi. Mutta siellä on äärimmäisen kiinnostavaa tutkia, miten Suomi jakautuu ja mitä siitä voi ottaa opiksi.

Vuosaaressa tapaa paljon rohkeita ihmisiä. Se ei ole mikään rohkeuden osoitus, että asuu itäisessä lähiössä, jossa on paljon maahanmuuttajia ja ihan kantasuomalaisia sosiaalisia ongelmia. Vuosaari on poikkeuksellisen kaunis, merellinen asuinalue. On helppo ymmärtää, miksi ihmiset rakastuvat siihen niin, että puhuvat kotiseudustaan kuin matkaoppaat.

Mutta ei elämä Vuosaaressa aina ole yksinkertaista tai kaunista katseltavaa, esimerkiksi opettajille, lääkäreille, sosiaalityöntekijöille tai nuorisotyöntekijöille.

Me tutkimme, seuraamme vierestä, kyselemme, havainnoimme. He tekevät. Siinä on vissi ero. Ihan mahtavaa on se, että pääsemme vähitellen itsekin tekemään: pitämään työpajaa, osallistumaan äidinkielen kurssitehtävän toteuttamiseen ja tuloksien purkamiseen. Mutta edelleen me olemme vierailijoita heidän arjessaan.

Suuri osa toimittajista – itseni mukaan lukien – kokee työnsä motivaatioksi jonkinlaisen maailman muuttamisen. Tämä on työ, jonka on tarkoitus vaikuttaa yhteiskuntaan.

Vuosaaren opettajilla ei ole aina käsissään parhaita oppilaita tai kannustavimpia vanhempia. He eivät loista lukiovertailuissa tai palkitse toisiaan bonniereilla. Juuri tänään eräs heistä sanoi, että on ”ideologinen valinta” olla töissä tällä alueella, josta parhaat oppilaat lähtevät metrolla erikoislukioihin. Toinen opettaja sanoi, että hänen elämäntehtävänsä on oppilaiden itsetunnon parantaminen. Että he näkisivät, mitä kaikkea he voivat tavoitella, mihin he pystyvät.

Opettaja voi tarjota näkymän, tai edes yrittää. Aina se ei onnistu.

En edelleenkään osaa määritellä rohkeutta, mutta projektimme myötä olen oppinut jotain, ja tästä olen ihan varma:

On rohkea valinta parantaa maailmaa ja vaikuttaa yhteiskuntaan koulun seinien sisäpuolella, luokassa, yksittäisten oppilaiden arjessa. Paikassa, jonne kukaan ei taida tulla kiittelemään rohkeista avauksista.

 

Kirjoittaja

Reetta Räty

VTM, toimittaja